Hän laihdutti 62 kiloa kahdessa vuodessa.

Nuori nainen laihdutti 62 kiloa

24-vuotiaana Terese Pousarille oli kertynyt painoa 155 kiloa, Katso, mikä muutos kahdessa vuodessa!

”Laihdutukseni alkoi, kun minulle määrättiin verenpainelääkkeet vuonna 2014. Ymmärsin, ettei 25-vuotiaan kuulu syödä niitä. Siksi tein uudenvuodenlupauksen: alan elää elämääni uudestaan. Jos en olisi tehnyt päätöstä, olisin varmaan kuollut ennen kuin täytän 30.

Pitkä parisuhteeni päättyi viitisen vuotta sitten. Olin silloin todella väsynyt henkisesti. Minusta tuntui, etten ollut elänyt kunnolla moneen vuoteen. Kävin vain töissä ja olin kotona. Lihoin, koska söin huonosti enkä liikkunut.

Järkytyin, kun punnitsin itseni pari vuotta sitten – ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Painoin 155 kiloa. Latasin musiikkia mp3-soittimeen ja lähdin lenkille. Laihdutus alkoi siitä.

Painonpudottajan vinkit onnistuneeseen laihdutukseen.

Kuva Terese Pousarin kotialbumista.

RAVINTOTERAPEUTISTA ON OLLUT TUKEA LAIHDUTUKSESSA

Aluksi kävin vain lyhyillä lenkeillä, sillä kuntoni oli todella huono. Tiesin kyllä, millaista on terveellinen ruoka, mutta pyysin ravintoterapeutin tueksi. Poistin vaaleat jauhot ja sokerit ruokavaliostani.

Aloin syödä lautasmallin mukaan paljon vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ja herkutella vain kerran viikossa.

Ravintoterapeutista on ollut paljon apua vaikeina hetkinä. Olen sortunut välillä. Etenkin matkoilla painoni on noussut. Silloin yritän ajatella, että olen vain ihminen. Vaikka vastoinkäymisiä tulee, jatkan silti.

Enimmäkseen kilot ovat olleet turvotusta. Ne ovat lähteneet, kun olen palannut arkeen.

LISÄÄ JAKSAMISTA JA VASTUSTUSKYKYÄ

Ennen jaksoin töissä vain istua kassalla, mutta nyt jaksan tehdä myös muita kaupan töitä. Huomaan, että vastustuskykyni on parantunut. En väsy keskellä päivää, koska syön säännöllisesti ja verensokerini pysyy tasaisena.

Työnantajani on ollut tietoinen projektistani, ja hän on tsempannut paljon. Myös perheeni ja ystäväni ovat tukeneet. Uuden kihlatun kanssa käymme lenkillä ja teemme ruokaa.

Lue myös: Näillä ohjeilla saat painoa pysyvästi pois

Jopa tuntemattomat ovat kannustaneet. Vieraiden ihmisten palaute on inspiroinut. Kun olen saanut Facebookissa viestin, että olen jonkun esikuva, se on tuntunut todella hyvältä ja motivoinut jatkamaan.

Kateellisiakin olen tavannut. Jotkut ovat sanoneet, että kiloni tulevat vielä takaisin. En ole jaksanut välittää. En tee tätä kenenkään muun kuin itseni takia.

"Laihdutin 62 kiloa"

TAVOITTEENA 100 KILON PUDOTUS

Syksyyn 2016 mennessä olin laihtunut 62 kiloa. Haaveilen sadan kilon pudotuksesta. Siihen on matkaa vielä reilut 30 kiloa.

Käyn 4–8 kilometrin lenkillä 4–6 kertaa viikossa. Välillä uin ja vesijuoksen. Minulla on myös kuntosaliohjelma. 

En halua palata vanhaan. Oloni oli silloin huono. Keho on tottunut nyt uuteen elämään. Olen käynyt kertomassa tarinaani laihdutusryhmille. Toivon, että siitä on apua. Haluaisin auttaa muita laihduttajia tulevaisuudessa. Tästä voisi tulla minulle ammatti.”

Lue myös: Pikadieetit ovat höpöhöpöä

PARHAAT VINKKINI LAIHTUMISEEN

1| Pohdi syitä. 
Laihdutuksen pitää lähteä omasta halusta. Kukaan muu ei pudota painoa puolestasi.

2| Löydä into. 
Mieti, onko sinulla tarpeeksi motivaatiota muutokseen. Lenkille on lähdettävä joka säässä.

3| Etsi tukea. 
Ilman läheisten kannustusta painonpudotus on vaikeaa. Tukiverkosto auttaa vaikeina hetkinä.

4| Pyydä apua. 
Ammattilaiset, 
kuten ravintoterapeutti ja personal trainer, voivat auttaa, jos et tiedä, mistä aloittaisit.

5| Vaihda ruokia. 
Hyvä ruokavalio ei ole dieetti. Sen pitää muuttaa ateriat terveellisemmäksi. Monipuolisuus on tärkeää.

Juttu on julkaistu alun perin Kauneus ja Terveys -lehdessä 12/2016.

Lue myös:

Äidin ja tyttären lihavuusleikkaus

Jenny Lehtinen: Miksi lihavat puhuvat itsestään rumasti?

Miksi laihtunut ei enää tunne itseään?

Tarkat ohjeet lentoemäntädieettiin

Syötkö tunteisiin, tunnista syömishäiriö