Anna Perhon kolumni

Anna Perho nukahtaa kuin sotilas lääkärin määräyksestä

Elätkö sinäkin väsyneen ihmisen sumuisessa rinnakkais­maailmassa?

"Kuuntelin eräänä päivänä radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin 2000-luvun alun teknokuplasta. Työskentelin silloin itsekin "uusmedia­firmassa", jollaisiksi kutsuttiin yrityksiä, joissa oli internet-yhteys.

Minä elin kuplan aikoihin Sumujen maassa. Se on väsyneen ihmisen rinnakkaismaailma, josta käsin pystyy kyllä toimimaan, mutta mieli on jatkuvasti vähän perässä kaikesta.

Olen aina ollut hyvä nukkumaan. Olen tullut isoäitiini, jolta jäi yhdet treffit väliin 48 tuntia kestäneiden nokkaunien vuoksi. Mutta teknokuplan aikaan kehityin huipuksi.

Nukahtelin liikennevaloihin ja odotus­tiloihin. Totuin nukkumaan paljaalla lattialla, käsi ojennettuna pinnasängyn pinnojen väliin pikkukäden ulottuville. Sen jälkeen siirtyminen kerrossänkyyn tuntui siltä, kuin olisin päässyt hotelli Ritzin sviittiin.

Kerran sairastuin. Nukuin kolme vuorokautta, minkä oksentamiselta pystyin.

Kun heräsin, maailma oli muuttunut. Sumu oli hälvennyt. Tilalla oli värejä, ääntä ja virtaa. Muutaman päivän ajan muistin, millainen ihminen oikeastaan onkaan, ja millainen on maailma.

Pian sumu taas palasi.

Kyse ei ollut henkisestä uupumisesta, päinvastoin. Olin aina niin tohkeissani kaikista työmahdollisuuksista, että valvoin niiden inspiroimana öisin tekemässä toista työpäivää. En halunnut sanoa ei.

Fyysinen unenpuute oli usein sellaisella tasolla, että pystyin ajattelemaan elämää eteenpäin puolen tunnin pätkissä. Aloin epäillä sairauksia tai sekoamista. Liikuin, söin hyvin ja olin mieleltäni tasapainoinen. Mutta silti: zzz.

Ramppasin lääkäreillä. He raastoivat hiuksiaan, kun sanoin, että minulla ei ole alkoholiongelmaa, työstressiä tai salattuja kotiongelmia. Olin vain väsynyt.

Lopulta suivaannuin ja tilasin ajan kalleimmalta lääkäriltä, jonka löysin. Diagnoosi: "Sinun pitäisi vain nukkua enemmän."

Olin turhautunut. Kolminumeroinen lasku, ja tällainen viiden pennin diagnoosi!

Siitä lähtien päätin suhtautua uneliaisuuteeni välinpitämättömästi. Se olisi osa persoonaani, ja se siitä. Kyky nukkua punaisissa valoissa on oikeastaan aika jänskä piirre ihmisessä.

Kun aloitin työt radiossa, olin kauhuissani. Kello tulisi soimaan aamuisin ennen puolta viittä. Kykenisinkö silloin enää minkäänlaiseen toimintaan?

Päätin suhtautua nukkumiseen kuin sotilas: Vaikka tapahtuisi mitä, painan pääni tyynyyn yhdeksältä. Herään puoli viideltä virkeänä.

Sumujen maa jäi taakse, kun opin huolehtimaan levosta. Nukun seitsemän ja puolen tunnin unet, lääkärin määräyksestä.

Yöunien pidentäminen tunnilla lisää ihmisen onnellisuutta pitkällä aikavälillä enemmän kuin 40 000 dollarin palkankorotus, luin eräästä tutkimuksesta.

Tuskin saan koskaan tietää, miltä neljänkymmenen tuhannen dollarin korotus oikeasti tuntuu, mutta silti uskon väittämään täysin.

Äiti ei ole enää vähääkään väsynyt."

Anna Perho: Nämä ovat kuntosalien vakiohahmot

Anna Perho: Rauhoittuminen on yliarvostettua