Näin kahvi vaikuttaa terveyteesi

Näin kahvi vaikuttaa terveyteesi

Kolottaako kahvihammasta? Nauti hyvällä omallatunnolla kuppi jos toinenkin, sillä asiantuntijan mukaan kahvia terveellisempää juomaa saa etsiä.

Me suomalaiset olemme maailman ahkerimpia kahvinjuojia. Suosikkijuomaa hörpitään keskimäärin neljästä viiteen kuppia päivässä.

Sen lisäksi, että kahvi virkistää ja maistuu monen mielestä ihanalta, sen sisältämät kofeiini ja antioksidantit ehkäisevät tutkitusti monien sairauksien syntyä.

– Kahvissa on antioksidantteja jopa reilusti enemmän kuin marjoissa ja kasviksissa. Pohjoismaissa yli puolet ravinnon antioksidanteista saadaankin kahvista, kertoo emeritusprofessori Jaakko Tuomilehto.

Parhaat terveysvaikutukset tavoitat, kun juot kahvia neljästä kuuteen kuppia päivässä.

Antioksidantit suojaavat sydäntä ja maksaa

Säännöllisen kahvin juonnin on havaittu vaikuttavan ennaltaehkäisevästi sydän- ja verisuonisairauksien syntyyn.

Kahvinjuojat säästyvät muita useammin esimerkiksi tyypin 2 diabetekselta, sydäninfarktilta ja sydämen vajaatoiminnalta.

Myös maksa pitää kahvittelusta. Kahvin juonnin on tutkittu vähentävän muun muassa maksasyöpää.

– Ennaltaehkäisevä vaikutus liittyy sekä sydämen että maksan terveyden kohdalla ennen kaikkea kahvin antioksidantteihin.

Lue myös: Kannattaako maitoa juoda vai ei?

Kofeiini hellii aivoja

Antioksidanttien lisäksi myös kofeiini on tutkitusti terveellistä ja vaikuttaa suotuisasti muun muassa aivojen terveyteen.

Esimerkiksi vanhuusiän Alzheimerin taudin riskin on tutkittu puolittuvan, kun kahvia nauttii neljästä viiteen kuppia päivässä.

On vielä hieman epävarmaa, mihin vaikutus perustuu. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kofeiini suojaa hermostoa, ja että antioksidanteista ainakin voimakkaalla klorogeenihapolla on edullisia vaikutuksia. Se parantaa sokeriaineenvaihduntaa, ja koska korkea verensokeri on riskitekijä Alzheimeriin sairastumisessa, klorogeenihappo vaikuttaa myös tätä kautta osaltaan myönteisesti.

Myös muiden aivoperäisten sairauksien riski pienenee säännöllisen kahvin juonnin myötä.

– Se vähentää esimerkiksi Parkinsonin taudin ja masennuksen esiintyvyyttä, ja noin viisi päivittäistä kupillista puolittaa myös aivohalvauksen riskin.

Kofeiinin vireystilaa parantavan vaikutuksen ansiosta kahvin juonnin on todettu vähentävän myös tapaturmariskiä esimerkiksi liikenteessä. 

Katso myös: Näin syöt punaista lihaa oikein

Kahvi parantaa urheilusuoritusta

Kahvia kannattaa hörpätä myös, jos edessä on tärkeä urheilusuoritus.

Useiden tutkimusten mukaan kofeiini lyhentää suoritukseen kuluvaa aikaa ja vähentää lihaskipua.

– Kahvin sisältämä magnesium voi estää lihaskramppeja, ja sekä kofeiini että magnesium nostavat kipukynnystä.

Kahvista on vain vähän haittaa

Kahvin tunnetuin haittavaikutus lienee unettomuus.

– Toisilla kahvi vaikuttaa uneen, toisilla ei. Tässä on kyse on geneettisestä taipumuksesta.

Joskus kahvin sisältämät hapot saattavat myös rasittaa vatsaa.

– Jos maha on ärtynyt tai sairastaa esimerkiksi vatsa- tai suolistosyöpää, kahvi saattaa aiheuttaa lisää ärsytystä.

Myös sydämen rytmihäiriöistä kärsivän kannattaa nauttia kahvia maltilla, sillä se saattaa laukaista rytmihäiriökohtauksen.

Kahvin on arveltu myös nostavan verenpainetta. Tuomilehdon mukaan kyseessä on kuitenkin vain lyhytaikainen vaikutus.

– Kahvi nostaa hetkellisesti sekä pulssia että verenpainetta. On yksilöllistä, säilyykö vaikutus pari minuuttia vai varttitunnin.

Lue myös: Tunnetko maitotermit?

Juo tuntemustesi mukaan

Vaikka paras määrä kahvia on tutkimusten mukaan neljästä kuuteen kuppia päivässä, suuremmastakaan määrästä ei näyttäisi olevan haittaa. Tuomilehdon mukaan kahvia voi juoda niin paljon kuin oireetta sietää.

– Kofeiinin yliannostus aiheuttaa esimerkiksi huonovointisuutta, käsien tärinää ja ahdistuneisuutta, mutta on hyvin yksilöllistä, koska tämä raja ylittyy. Sietokyky on suhteessa ruumiin painoon, ja siten esimerkiksi nuorilla, jotka juovat runsaasti kofeiinipitoisia energiajuomia, yliannostus on todellinen riski.

Suosi suodatinkahvia

Vaikka kauppojen hyllyt pursuilevat erikoiskahveja, Tuomilehto vannoo tavallisen suodatinkahvin nimeen.

– Kahvissa on aineita, jotka nostavat huonoa kolesterolia. Suodatinkahvissa nämä aineet jäävät pääosin suodatinpaperiin. Tämä on suodatuksen ehdoton etu. Pannukahvissa näitä kolesterolia nostavia aineita on ja myös espressopohjaisissa juomissa ne pääsevät helpommin laitteen suodattimen läpi.

Myös keveys on suodatinkahvin valttikortti.

– Tavallinen kahvi sisältää vain hyvin vähän energiaa ja on myös siksi terveellisempi vaihtoehto kuin kaloripitoiset lattet ja cappuccinot.

Jos haluat maksimoida terveyshyödyt, valitse kuppiisi kofeiinipitoista kahvia.

– Koska nimenomaan kofeiini on yhteydessä esimerkiksi pienentyneeseen aivosairauksien riskiin, kofeiinittomasta kahvista ei tätä vaikutusta saa.

Lähteet: emeritusprofessori Jaakko Tuomilehto, Kahvi ja terveys, Terveyskirjasto.

Lue myös:

Näin käytät kahvia ihonhoidossa

5 yllättävää faktaa kahvista

Kahvia ja teetä kohtuudella

Näin pääset irti kahvista

Kokeile:

Jäähdytetty vaniljakahvi

Mausteinen soijacappucino