Aloe Vera

Näin hoidat pieniä haavoja

Jokainen on joskus leikannut haavan sormeensa tai rikkonut kaatuessaan ihonsa. Pienet haavat paranevat yleensä itsestään. Jos haava on suuri ja syvä tai se on niin likainen, ettei sitä kykene itse puhdistamaan, on syytä mennä lääkäriin.

1. Yrttiuutteet avuksi


Ensimmäinen tärkeä toimenpide on haavan puhdistaminen. Siihen voi käyttää veden lisäksi laimennettua yrttiuutetta. Esimerkiksi punahattu soveltuu tähän tarkoitukseen. Punahattu-uutetta voi myös tiputtaa muutaman tipan itse haavaan, minkä jälkeen kohde suojataan laastarilla. Myös siankärsämö, poimulehti, kultapiisku ja kehäkukka ovat haavan desinfioinnissa tuttuja yrttejä, joista valmistetaan hoitavia uutteita.

2. Vanhat kotikonstit


Aloe vera tarjoaa hyvän avun lievissä ihovaurioissa. Valmista aaloegeeliä on tarjolla luontaistuotekaupoissa, mutta sitä saa myös keittiön ikkunalaudalla mahdollisesti kasvavasta lääkeaaloesta. Katkaise vain kasvin lehti ja purista siitä hyytelöä! Aaloe edistää uuden ihokudoksen muodostumista. Myös piharatamon lehteä voi hyödyntää haavan hoidossa.

3. Ravintolisät tueksi


Ihovaurion korjaamisen tukihoitona voi käyttää A-, E- ja C-vitamiinia sekä sinkkiä, joka voimistaa A- ja C-vitamiinien vaikutusta ja auttaa haavojen um­peutumisessa. E-vitamiini nopeuttaa ihon elpymistä. Myös B-vitamiinia tarvitaan paranemisessa. Helokkiöljy- ja tyrnivalmisteet edistävät ihon hyvinvointia.