Rytmihäiriöt pahenevat

Olen 24-vuotias nainen. Olen kärsinyt lisälyönneistä jo lähes 14 vuotta. Pärjäsin niiden kanssa suhteellisen pitkään, kunnes sain noin 15-vuotiaana beetasalpaajalääkityksen korkean verenpaineen ja tihentyneiden lisälyöntien takia. Kumpaankaan ei löydetty varsinaista syytä. Ongelma katosi puoleksitoista vuodeksi, kunnes totaalinen alamäki alkoi.

Verenpaineeni nousi jälleen ja lisälyönnit tihenivät. Lääkitystäni on siitä asti vaihdeltu valmisteesta ja annoksesta toiseen. Jokainen lääke on joko lakannut tehoamasta tietyn ajan jälkeen tai ei ole tehonnut lainkaan.

Pari vuotta sitten rytmihäiriöt pahenivat. Lääkkeeksi määrättiin Propralia. Se toimi jälleen alussa hyvin, mutta tehot katosivat noin puoli vuotta aloituksesta. Nyt syön Verpamilia.
Kuuri alkoi kesällä 2013. Samaan aikaan minulle tehtiin lisälyöntien takia holter, jossa tutkittiin sykettäni. Tutkimuksen ajankohta oli huono. Aloitin lääkkeen samaan aikaan. Silloin se toimi loistavasti ja esti rytmihäiriöt. Nyt olen huomannut, että tämäkin lääke menettää tehoaan.

Rytmihäiriöt lisääntyvät asteittain. En voi sanoa, milloin ne ovat pahimmillaan, koska niitä on jatkuvasti. Jokainen lisälyönti tuntuu kipeältä repäisyltä. En saa nukuttua enkä elettyä muutenkaan. Mistä tämä kaikki kohdallani johtuu ja onko mitään tehtävissä?
 

Vastaus

Sydämen rytmihäiriöt ovat yleisiä. Niitä esiintyy myös nuorilla ihmisillä. Suurin osa rytmihäiriöistä ei aiheuta vaaraa terveydelle.

Yleisin rytmihäiriöiden tyyppi ovat kammiolisälyönnit. Niitä ei välttämättä edes huomaa, mutta joskus ne tuntuvat muljahduksilta rintakehässä. Usein ennen muljahdusta on yksi hieman pidempi pulssiväli ja sen jälkeen yksi hieman lyhyempi. Joskus kammiolisälyöntejä tulee useita peräkkäin.

Pieni osa rytmihäiriöistä on vaarallisia. Niihin liittyy äkillinen tajunnan menetys tai tajunnan tason lasku. Kun sydämen rytmi on sellainen, ettei se kykene kierrättämään verta, aivotkaan eivät saa tarpeeksi happea.

Toistuvat rytmihäiriöt pitää tutkia aina perusteellisesti, jotta rytmihäiriön luonne ja sen syy saadaan selvitetyksi. Yleisimmin rytmihäiriön akuuttiin hoitoon riittää potilaan rauhoittelu ja tarvittaessa beetasalpaajalääke.

Toistuvia oireita voi hoitaa usein huolehtimalla fyysisestä kunnosta. Kannattaa myös luopua rytmihäiriöille altistavista tekijöistä, esimerkiksi runsaasta kahvin juonnista.

Heti ensimmäisistä oireista lähtien on syytä arvioida, onko rytmihäiriön taustalla henkistä stressiä ja huolestuneisuutta sekä pyrkiä puuttumaan niihin.

Säännölliseen lääkitykseen tai jopa leikkaus- tai tahdistinhoitoon täytyy turvautua harvemmin. Vaikuttaa siltä, että rytmihäiriösi taustaa on tutkittu perusteellisesti.

Kun lääkehoito ei riitä, kardiologin tulisi arvioida mahdollisen leikkaushoidon tarve ja hyöty. Olisi myös tärkeää arvioida elämäntapojen ja henkisen stressin osuus oireiden taustalla.

Lue myös:

Näin tunnistat sydänlihastulehduksen

Tunnista naisten yleisimmät sydänvaivat

Alenna verenpainetta

Lähetä kysymys

Onko mielessäsi kysymys, johon haluat vastauksen?

Kysy tästä