Riitele oikein - 8 vinkkiä

Riitele oikein - 8 vinkkiä

Vastikään amerikkalaistutkimuksessa huomattiin, että riiteleminen vähentää naisen stressin määrää, mutta toisaalta nostaa miehen ahdistuneisuuden pilviin. Joka tapauksessa riidoilta ei voi välttyä, ja juuri sen takia pitääkin tietää, kuinka riidellä oikein. Cosmopolitan kertoo.

1. Ota hetken tauko

Joskus riitely voi saa sympaattisen hermoston ylikierroksille, mikä tarkoittaa taistele tai pakene -reaktiota. Toisin sanoen adrenaliini virtaa, mikä vaikeuttaa loogista ajattelua. Jos tunnet kiihtyväsi tarpeeksi, odota siis ainakin viisi minuuttia ennen kuin jatkat.

Lue myös: Tämä sana syöksee naisen raivon partaalle

2. Käytä ja-sanaa mutta-sanan sijaan

Aloita oma argumenttisi tekemällä selväksi, että ymmärrät toisen huolen asiassa. Jos käytät mutta-sanaa, toinen tietää sinun olevan kuitenkin varautunut ja eri mieltä.

3. Jätä ämmätekstarit pois

Jos mies ei hoida hänelle sovittuja tehtäviä, eikä hän vastaa puhelimeen, rauhoitu hetkeksi. Ei kannata vaahdota tekstiviestin välityksellä, koska todennäköisesti myöhemmin kaduttaa, varsinkin jos mies on tehnyt niin kuin sovittiin, eikä vain huomannut aluksi soittoasi.

Lue myös: Miesten tavat, joita nainen inhoaa ja mies ei edes huomaa

4. Älä kiroile äläkä ole sarkastinen

Muuten olette molemmat puolustuskannalla jatkuvasti, eikä se johda mihinkään hyvään.

5. Älä ota mukaan koko katalogia

Toisin sanoen, pysy aiheessa. Sinun ei tarvitse naljailla miehelle muista sinua ärsyttävistä asioista samalla kertaa.

6. Mieti, onko asia riitelemisen arvoinen

Nalkuttaminen jokaisesta pikkuasiasta ei ole ongelmanratkaisukeino, vaan ongelma. Mieti, tarvitseeko sinun räjähtää miehelle siitä, että hän haluaa välillä käydä pelaamassa NHL:ää kavereidensa kanssa. Sinullakin on omat harrastuksesi.

Lue myös: Naisen nalkutuksen voi ehkäistä yllättävän helposti

7. Anna löysää

Kompromissi on avainsana parisuhteessa. Jos miehestä tuntuu, että hän joutuu aina taipumaan, hän ennen pitkää etääntyy sinusta. Et todennäköiseti halua sitä, joten sinunkin on oltava valmis myöntymään välillä.

Lue myös: 6 ihanaa asiaa, jotka mies sietää naisensa vuoksi

8. Anna miehen tiedostaa, että välität hänestä

Jos riitelyn keskelläkin mies tietää, että arvostat häntä, ei hän todennäköisesti ahdistu tai raivostu. Saatte asianne sanottua ja pysytte rauhallisina. Se on pieni voitto molemmille.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös:

Parisuhde ja riitely

Nainen ehkä haastaa riitaa tahallaan - tässä syy!

Miehen yleisimmät virheet naisen kanssa