Näin olet helposti lähestyttävämpi treffeillä

Oletko vahingossa vaikeasti lähestyttävä?

Hengitä syvään, kun kiinnostava ihminen tulee lähelle. Muista, ettei sinulla ole mitään hävittävää.

Haluatko olla tasa-arvoinen nainen, mutta odotat silti, että mies tekee aloitteen? Et ole ainoa.

– Se, että naiset ovat vaikeasti lähestyttäviä, on osittain kulttuurissamme, pohtii psykologi Tuija Pohjola Heila Matchmaking Oy:stä.

Vaikeasti lähestyttävän vaikutelman voi antaa myös, kun jännittää ja haluaa suojella itseään pettymyksiltä. Silloin kiinnostavaa ihmistä ei uskalla katsoa esimerkiksi juhlissa silmiin, tai ottaa muuten kontaktia häneen. Näin itsestään antaa tahtomattaan vaikeasti lähestyttävän vaikutelman.

– Se voi olla suojautumista ja pelkoa. Jos osoitan kiinnostukseni, enkä saakaan vastakaikua, Pohjola kuvailee.

OPETTELE HYMYILEMÄÄN

Sen sijaan, että menee jännityksen ja pelon mukana, kiinnostavan ihmisen seurassa kannattaisi yrittää rauhoittua. Kannattaa huokaista kaksi kertaa syvään ja hymyillä rohkeasti.

– Hymy vaikuttaa tosi paljon siihen, millaisen kuvan antaa itsestään ja millaisia johtopäätöksiä ihmiset tekevät.

Lue myös: Etsitkö väärää miestä?

Pohjolan mielestä kannattaa myös muistaa, ettei tilanteessa ole mitään vaarallista.

– Kannattaa miettiä, mitä tilanteissa voi pahimmillaan tapahtua. Siinä, että kohtaa toisen ihmisen avoimesti, ei ole mitään hävittävää.

Harjoittelemalla tilanteet helpottavat.

TAPA OLLA EI NÄY PROFIILISTA

Sinkkumarkkinoilla kannattaa muutenkin katsoa kuoren läpi. Pelkän valokuvan ja nettideittiprofiilin perusteella on Pohjolan mielestä mahdotonta tehdä johtopäätöksiä siitä, millainen kemia ihmisen kanssa on.

– Olemus, ääni, eleet, ilmeet ja tapa kuunnella ja kertoa tulevat ilmi vasta tavatessa.

Lue myös: Varo rakkaushuijareita

Tapaamiselle kannattaa antaa Pohjolan mielestä myös aikaa, eikä marssia paikalle valmis tsekkauslista mielessä.

– Jos tuntuu, että treffeillä oli mukavaa ja ihminen vaikutti mielenkiintoiselta, mutta joku ulkoinen asia hänessä häiritsi, kannattaa tavata silti uudestaan. Pidemmässä parisuhteessa häiritsevällä asialla ei todennäköisesti enää olekaan väliä.

Lue myös:

Löytääkö Tinderistä oikeaa rakkautta?

Parhaat vinkit Tinderiin

Mitä tehdä, kun puoliso valehtelee?