kt0806_oletkokontrollifriik

Oletko kontrollifriikki

Opettele elämään tietynasteisessa kaaoksessa ja olemaan rennosti vastuullinen.

Kontrollointi- ja organisointikyky ovat erittäin hyviä ominaisuuksia. Niiden avulla voi muun muassa helpottaa elämäänsä ja saada paljon tehdyksi. Jos kontrollointi ja huolehtiminen menevät liiallisuuksiin, seuraukset ovat haitallisia itselle, parisuhteelle, perheelle, työkavereille ja muille läheisille.

Liiallinen kontrollointi tekee pahaa ennen kaikkea kontrolloijalle itselleen. Kontrollifriikit ovat usein tunnollisia tyttöjä, jotka polttavat itsensä loppuun. Kiltit tytöt – ja pojat – tekevät liikaa ja unohtavat huolehtia itsestään. Sitten ollaankin jo uupumuksen partaalla.

Liika kontrollointi voi huonontaa myös välejä läheisiin ihmisiin, sillä kontrolloijan luoma painostava ilmapiiri saa olon tuntumaan tukalalta. Usein kontrolloija latistaa kumppaninsa tekemisiä ja arvostelee tekemättä jättämisiä. Tästä ärsyyntyessään kumppani saattaa kääntyä täydelliseksi vastakohdaksi eli löysäilijäksi, jopa vastuuttomaksi.

Rennosti vastuullinen -elämäntaitokirjan kirjoittaja Pekka Hämäläinen uskoo, että kontrolloinnin ja vastuun malli opitaan lapsuudessa omasta kodista. Muita vastuun ja kontrolloinnin oppiahjoja ovat koulu, kaveripiiri ja ensimmäiset työpaikat.

– Ei kukaan synny kontrollifriikiksi. Sanoisin jopa, että luonne on pitkälti sitä, mihin kasvamme, Hämäläinen toteaa.

Hämäläisen mielestä meillä jokaisella on kaksi minää, joista toiselle kontrollointi on ominaista.

– Minä 1 on kontrolloiva, arvioiva, ja mitätöivä puolemme. Minä 2 on puolestaan hyväksyvä, kannustava, luottavainen ja intuitiivinen puolemme. Nämä minät käyvät jatkuvaa vuoropuhelua päämme sisällä. Mitätöivän kontrollin ja hyväksyvän rohkaisijan tasapainoilu on jatkuvaa vääntöä, Hämäläinen kuvailee

Kumpi minä hallitsee, on kiinni meistä itsestämme, taustoistamme ja elämänkokemuksestamme.

Löydä rentous ja elämän värit

Terapeutti Hämäläinen muistuttaa, että kontrolloinnin taustalla on aina positiivinen ajatus eikä kontrolloija useinkaan näe toiminnassaan mitään huonoa. Kontrollointi on häneen urautunut käyttäytymisja toimintamalli.

– Voi olla joskus pelottavaakin pysähtyä miettimään, mitä oma toiminta aiheuttaa. Tekeekö se hyvää vai pahaa itselleni? Entä läheisilleni? Minkälaisen mallin anna toimintani kautta lapsilleni? Jos päätyy siihen, että tämä on kuva hyvästä elämästä, niin sittenhän ei ole mitään ongelmaa, mutta…

Useimmiten liiallinen kontrollointi uuvuttaa. Kontrollifriikistä saattaa vähintäänkin tuntua, ettei hänellä ole elämää kaikesta kiireestä ja tohinasta huolimatta.

Liiallinen kontrollointi johtaa siihen, että tulee vain suorittaneeksi elämää tunteitaan kuuntelematta. Tällainen elämä ei ole täyttä elämää, sillä tunteet ovat elämän suola ja värit.

– Nautinnollinen ja intohimoinen elämä saattaa jäädä kokonaan väliin, kun ei osaa elää hetkessä, kuvailee Hämäläinen.

Elämä on siis tässä ja nyt! Ei sitten, kun olet selvinnyt tästä kiireruuhkasta. Elämässä on kyse elämän elämisestä, ei sodan tai kamppailun voittamisesta. Kontrolloinnista irtipäästäkseen kontrolloijan onkin opittava elämään tietynasteisessa kaaoksessa. Elämä kun on aina epätäydellistä ja tietyllä tavalla kaaosmaista.

Irtipäästäminen ei tarkoita vastuuttomuutta, vaan rentoa vastuullisuutta. Vastuutakin tarvitaan, mutta sopivasti.

– Työelämä käy tästä hyvänä esimerkkinä: Ylivastuulliset uupuvat ja palavat työssään loppuun. Ne, jolla on vastuuta liian vähän tai ei ollenkaan, puolestaan turhautuvat. Ei siis pakonomaisesti puristamalla, mutta ei myöskään vastuuta pakenemalla – siis sopivan rennosti!

Rentous ei tarkoita laiskuutta, eikä se tarkoita välttämättä tehottomuuttakaan. Rentona pystyy jopa keskittymään paremmin. Hämäläinen myöntää, että rentous on toisille luontaisempaa, mutta muistuttaa, että sitä voi myös opetella.

Näin eroon liiallisesta kontrollista

Kontrolli yltyy liialliseksi, kun se uuvuttaa sinut tai vahingoittaa suhdettasi läheisiisi. Tällöin siitä on päästävä eroon. Muista, ettei kontrollointitaipumuksesi tarkoita, että olisit jotenkin epäonnistunut. Ei tarkoita! Se, miten toimit, vain on pielessä. Kontrollista eroon opettelu ei onnistu sormia näpsäyttämällä tai kymmenen askelta astumalla. Näiden ajatusharjoitusten ja tekojen kautta pääset kuitenkin alkuun.

  1. Kaiva muististasi esiin kokemuksia hetkistä tai ajasta, jolloin olet ottanut rennosti. Miltä sinusta silloin tuntui? Miten silloin toimit?
  2. Pohdi, mitä tapahtuisi, jos höllentäisit otettasi. Mitä ihan oikeasti tapahtuisi? Tuskin mitään kovin dramaattista. Olisiko muutos välttämättä pahasta?
  3. Luo itsellesi mielikuva siitä, minkälaista elämäsi olisi ilman ylenpalttista kontrollia. Mitä hyvää ja uutta voisit saada elämääsi höllentämällä ohjaksia?
  4. Arvosta jokaista hetkeä ja ota elämäsi varrelle sattuvista kasvuiskuista vaari muuttaaksesi tapojasi. Ota opiksesi pienemmistä kasvunpaikoista, jottei tarvita isoa kriisiä muistuttamaan siitä, mikä elämässä on tärkeää.
  5. Pidä huolta siitä, että syöt hyvin ja nukut riittävästi. Järjestä itsellesi aikaa myös liikkumista varten.
  6. Opettele tietoisesti rentoutumaan. Osta esimerkiksi rentoutuscd. Rentoutuminen onnistuu ilman apuvälineitäkin. Keskity esimerkiksi käymään kaikki ruumiinosasi läpi. Aloita varpaista ja mieti jokaista varvasta erikseen. Etene hitaasti ja käy läpi kehosi jokainen kohta.
  7. Hyväksy epävarmuus ja yritä jakaa vastuuta sekä töissä että kotona. Sinun ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Delegoi!
  8. Ota hetkeksi etäisyyttä. Kokeile vaikkapa lomailla yksin. Se tekee hyvää sinulle, parisuhteellesi ja perheellesi.
  9. Hyväksy rajallisuutesi ja anna itsellesi lupa tehdä asiat riittävän hyvin. Aina ei tarvitse yltää parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.
  10. Ole välillä järjetön. Kaiken ei pidä olla loogista. Välillä voi kuulostella sitäkin, mihin suuntaan tunteesi ja intuitiosi haluaisivat sinua viedä. Salli itsellesi nautintoja!
  11. Kulunut, mutta aina yhtä hyvä neuvo: opettele sanomaan ei.
  12. ”Heti kaikki minulle ja valmiiksi” on sinulle tuttu toimintaperiaate. Myös läheisesi ovat tottuneet odottamaan sinulta tätä toimintamallia. Olisiko mahdollista sittenkin siirtää jotain tehtävää huomiseksi? Kaatuisiko maailmasi tai jonkun toisen maailma?
  13. Ota vastaan apua. Joskus tilanteestaan ei pääse eteenpäin ilman ammattiauttajan apua.
  14. Harjoittele antamaan anteeksi. Anna ennen kaikkea itsellesi anteeksi epätäydellisyytesi.
  15. Älä ahnehdi ja yritä vapautua kaavoistasi kertarysäyksellä. Olet ajautunut tilanteeseesi vuosien saatossa, joten aloita muutosprosessikin rauhallisesti yksi asia kerrallaan. Muista, että huomenna on taas uusi mahdollisuus.

Asiantuntija teologi, perheterapeutti ja työnohjaaja Pekka Hämäläinen
Lähteet Pekka Hämäläinen: Rennosti vastuullinen työssä ja elämässä. Minerva Kustannus 2007 ja Robert L. Leahy: Älä huoli. Tammi 2008.

teksti Taru Jussila kuva Kuvapörssi Oy/Jupiterimages

  • Julkaistu 16.06.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Olen, todellakin. Haluaisin eroon siitä että kontrolloin kaikkea mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onko kellään hyviä vinkkejä?

Vierailija
# 9.8.2009 18:55   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Minä olen lasten myötä vähän unohtanut kontrollifriikkeyttäni. Kun kotona on pari kouluikäistä poikaa ja käytännössä katsoen aina sekaista, olen vähitellen oppinut olemaan stressaamatta asiasta. ja ihan tietoisesti kyllä opetellutkin asiaa. Silti mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että viihdyn parhaiten siistissä ympäristössä. Vaadin lapsiltakin oman huoneen siivousta noin kerran viikossa, että oppisivat arvostamaan järjestystä.

Vierailija
# 10.8.2009 22:56   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Olen 20-vuotias tyttö ja tunnistin tekstistä itseni sekä läheisimmät sukulaiseni -ja pelästyin. Kuten artikkelissa kerrotaan, kontrollifriikkeyden maalli opitaan kotoa ja meilläkin on aivan luonnollista, että päivät aikataulutetaan etukäteen ja hemot menevät, mikäli suunnitelmia ei noudatetakaan. Minulle tämä on tuottanut ongelmia mm. työelämässä sekä koulussa ja yleensä turhaudun ystäviini, jotka eivät pysy aikatauluissa tai eivät suorita koko ajan jotain. Oikeasti olen vain heille kateellinen, kun en itse osaa ottaa elämääni yhtä rennosti.
Monet ystäväni ja perheeni on ovat kehoittaneet minua löysäämään otetta, mutta vasta artikkelin luettuani ymmärrän, ettääsen on todella tapahduttava. En halua kuvitella elämän alkavan aina sen seuraavan projektin jälkeen, vaan tänään, tässä ja nyt. Pienillä askelilla eteenpäin.

Kiitos herättävästä jutusta!

Vierailija
# 16.2.2010 15:03   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Tunnistin tästä täysin mieheni ja tajusin, että tämän vuoksi avioliittoomme on vaakalaudalla. En jaksa enää tuota kontrollointia... se ulottuu minuun ja lapsiin ihan pienissä arkisissa asioissa.. Mitta on jo aika täynnä...

Vierailija
# 5.3.2010 14:44   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Olen vasta parikymppinen nuori nainen ja olen pitkään jo miettinyt, miksi tietyissä tilanteissa hermostun aivan raivonpartaalle, tiuskin ja olen muutenkin inhottava läheisilleni. Nyt tiedän miksi.

En ole osannut tunnistaa "vallanhaluani", vaan olen naiivisti ajatellut tekeväni itse asiat loogisemmin, paremmin, varmemmin... Minä, minä, minä! En ole suorittaja tai perfektionisti, mutta haluan tehdä asiat itse, mikäli ne minua koskettavat. Minun on helpompi suuttua itselleni kuin läheisilleni. Ystäväni eivät saa syödä luonani mitään olohuoneessa - toisin kuin minä - sillä, jos he sotkevat, harmistun siitä suunnattomasti ja pelkään sanovani pahasti heille. Jos itse sotken, syytän itseäni.

Kontrollifriikkiyteni vaikuttaa jo jokaiseen päivääni. Välttelen tilaisuuksia, joissa pelkään todellisen minäni tulevan esille. En halua järjestää enää juhlia luonani, sillä en pysty nauttimaan tilanteesta, jolloin en hallitse kaikkea ja kaikkia. Tiedän oppineeni tämän kotoa äidiltäni, joka on aivan samanlainen kuin minäkin. En ole asunut sitten 16-vuotissyntymäpäivän: ensimmäiset vuodet menivät hyvin, mutta oman identiteettini vahvistuttua olen huomannut myös kontrollifriikin minäni kasvavan kohinalla.

Haluan tästä eroon! En halua olla ikävä ihminen! Tunnen palavani loppuun ja eristäytyväni, jos en pysty hallitsemaan itseäni.

Vierailija
# 7.3.2010 22:44   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Isoäitini ja äitini olivat, veljeni ja hänen vaimonsa ovat kontrollifriikkejä. Kontrollointiin totutaan jo lapsesta niin hyvin että siitä tulee normaali olotila ja tämä käyttäytymismalli siirretään tiedostamatta seuraavalle sukupolvelle. Kontrolloivan äidin hoivista siirrytään helposti kontrolloivan vaimon alaisuuteen koska se koetaan tutuksi ja turvalliseksi.

Mielestäni on erittäin huonoa käytöstä ja toisen ihmisen aliarvioimista jos joku koko ajan puhaltaa niskaan ja jakelee pyytämättä ohjeita, huomauttelee, kyttää ja arvostelee tekemisiä ja jopa ulkonäköä. Hyviä neuvoja satelee tasaiseen tahtiin myös muodossa "Eikö sinunkin kannattaisi jo..." tai "Olis' sinunkin kannattanut..." Kontrolloinnin kohde ei siis ole ainoastaan tämänhetkisissä tekemisissään täysin avuton nysvääjä vaan sen lisäksi hänen menneisyytensä ja tulevaisuutensakin on täynnä pelkkiä epäonnistumisia.

Mikäli Sinun ei ole hyvä olla jonkun henkilön seurassa syynä voi olla se että olet huomaamattasi kontrollifriikin uhri. Ongelma ei kuitenkaan ole sinussa vaan siinä kontrolloijassa. Hänen maailmansa pysyy koossa ainoastaan kontrolloimalla kaikkea, tämä on siis hänen harhakuvitelmansa.

Sukulaisuuskaan ei mielestäni ole riittävä syy olla tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa jotka saavat sinut tuntemaan itsesi epäonnistuneeksi ja kävelevät ylitsesi mennen tullen.

Mikäli tunnet jonkun joka sopii näihin tuntomerkkeihin niin kysy häneltä että "Miltä sinusta TUNTUU?" Mikäli hän ei yhtään ymmärrä kysymystäsi eikä se käynnistä hänessä ajattelulta vaikuttavaa toimintaa niin sulje ovi takanasi ja siirry elämässä eteenpäin.
Hauta hoitaa.

Nalle Puh
# 14.3.2010 20:15   2   0 X Ilmoita asiaton viesti

Lisää aiheesta

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

atkinsjuttu

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...

uneton_nosto

 Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.

//function to calculate the pulse values and add them to the website function calculate_pulses...

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua. Totuus | Voi hyvin

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.