juoksutekniikka2

Juoksutekniikka kuntoon

Hyvä juoksuasento.

● Rentous. Hartiat alhaalla.
● Melko pysty asento, lantio ja yläkroppa ovat
päällekkäin. Vatsalihaksia kannattaa vahvistaa
niin, että ne tukevat lantiota luonnostaan parempaan
asentoon.
● Kaikki raajat liikkuvat suoraviivaisesti eteen
taakse, vartalo ei kierry. Kädet liikkuvat luontevasti
lähellä vartaloa. Ergonomisin asento on
kyynärpäät 90 asteen kulmassa.
● Älä purista käsiä nyrkkiin. Kuvittele, että peukaloiden
ja etusormien välissä on sipsit, jotka
eivät saa särkyä.
● Ylämäessä askel lyhenee ja käsien käytöllä
haetaan nousuun voimaa. Ylämäessä vartalo
on luonnostaan vähän enemmän etukenossa.

1) Polvennostojuoksu
Juokse päkiöillä pienessä etunojassa ja nosta polvia vuorotellen
korkealle. Kädet liikkuvat kyynärpäistä koukistettuina rytmikkäästi
vuorotahtiin eteen ja taakse. Tee tätä esimerkiksi 40 metriä
kerrallaan. Pidä toistojen välillä tauko niin, että syke ja hengitys
tasoittuvat. Toista viisi kertaa. Muista rentous!
Parantaa juoksutekniikkaa ja edesauttaa lenkin lopuksi tehtynä
palautumista.

2) Juoksuloikka
Ponnista voimakkaasti ja loikkaa
vauhdikkaasti eteenpäin päkiällä
etupolvi koukussa, taaempi jalka
suoristuu (ei nilkka). Jatka vuorotahtia
pieniä pätkiä, esimerkiksi 30–60
metriä kerrallaan. Lopeta heti, kun
väsyt eikä asento enää pysy kasassa.
Palaudu ja tee uudelleen.

TEKSTI MARJA AARNIPURO

  • Julkaistu 18.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  23   20

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

K&T6:ssa, joka ilmestyy 28.4. alkaa kolmiosainen juoksukoulu, jossa myös opetamme juoksun perustekniikkaa. Kannattaa lukea!

K&T-toimitus
# 2.4.2009 13:05   2   4 X Ilmoita asiaton viesti

hyvä

Vierailija
# 12.10.2010 19:27   2   3 X Ilmoita asiaton viesti

Lisää aiheesta

Ainokaisa

- Kovan harjoitusrupean ja yhtälailla kovan työrupeaman jälkeen stressihormoni kortisolin tasot ovat elimist...

Kt5funk6

1 Liike alaselkäkivuista kärsiville Asetu kylkimakuulle ja pidä jalat koukussa. Risti sormet takaraivolle.

Kt3 hammasremontti

Kosketan kieleni kärjellä veristä koloa hampaiden ylärivissä, vaikka hammaslääkärini on...

Kt2 pcos

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCOS on yleinen vaiva, joka aiheuttaa lukuisia oireita. Saattaako ylipainoosi liittyä hormonaalisia ongelmia?

atkinsjuttu

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...

uneton_nosto

 Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.

ekstrajuttu0209

Hidas villasukkaelämä tuntuu ihanalta ajatukselta, mutta miten se oikeasti onnistuu? Elämäntaidon valmentaja...

vitamiinit0209

Käytännössä vain harva saa ruoasta riittävästi elintärkeitä vitamiineja ja hivenaineita.

Kaikki jutut

Svoli Jumppa5Esittely

Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...

YkHannaPartanen

Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...

Ainokaisa

- Kovan harjoitusrupean ja yhtälailla kovan työrupeaman jälkeen stressihormoni kortisolin tasot ovat elimist...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

atkinsjuttu

Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

juoksu

  Ohjelma: Liikunnanohjaaja, FISAF Personal trainer Stina Haikka   1. viikko 1. treeni: 5 min. kävelyä + 5 x 4 min....

Lily.fi - Kauneus

40s, kampaus, hairdo, vintage hairdo
Pienistä asioista voi ihminen ilostua. Niinkuin nyt vaikka siitä että sai victory rollsin onnistumaan kunnolla oikeastaan ekaa kertaa elämässää...
Lue lisää »
lumene luomivärejä kesän 2012 väreissä
Lumene on kesän kynnyksellä lanseerannut uusia sävyjä Blueberry Crystal -luomivärisarjaansa. Myönnän, että olen ollut hyvin skeptinen Lumene...
Lue lisää »
Italia on tunnettu ruokakulttuuristaan, nähtävyyksistään ja tietenkin muodista. Moni matkaa Italiaan lomalle, sillä saapasmaa tuntuu tarjoavan ka...
Lue lisää »
laineet, hiukset
Nyt vedellään jo viimeisiä hetkiä ammattikoulussa. Niin se vain 3 vuotta hujahti ja ensi viikolla valmistun media-assistentiksi! Koulutus ei kyll...
Lue lisää »
Victoria's Secret on monen naisen must-shoppailukohde Atlantin toisella puolen. Alusvaatteistaan ja näyttävistä muotinäytöksistään tunnettu ame...
Lue lisää »
Etsin tossa vähän inspiskuvia koulussa tehtävään karkkityttö lookkiin. Halusin jotakin tyttömäistä, söpö, hempeää ja pastellisävyjä.. ...
Lue lisää »
Hain vähän päivitystä meikkivarastooni näin kesän kynnyksellä, tässä siis uusimpia kosmetiikkaostoksiani: Olen kovin tykästynyt MACin tuott...
Lue lisää »
pilkkuja
Touhusimpa piristyksekseni söpöt kynnet ♥ Lisää voit lukea täältä > Frillycakes - Pilkkukynnet ...
Lue lisää »
Bileitä luksusjahdin kannella, veistoksellisia kampauksia ja punaisia mattoja. Sitä saattaisi ajatella, että miljonäärejä ja leffatähtiä vilis...
Lue lisää »
Täydellisiä miehiä löytyy jokaisen kulman takaa, sanoi Jumala ja loi maailman pyöreäksi. Ei miulla muuta. Paitsi! Ostin tänään ehkä kummalli...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua. Totuus | Voi hyvin

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. | Voi hyvin

Kysely

Mihin vuodenaikaan olet kaikkein alttein rakastumiselle?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Minun piti kirjoittaa viimeisimmästä K&T:stä (5/2012) löytyneestä luonnonystävän...

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Kthovilukijablogi

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Kt6 tuoksut

Kun lempituoksun valmistus lopetetaan, on metsästettävä viimeiset pullot ja valmistauduttava kaipaukseen. Miksi tuoksujen elinikä on niin lyhyt?

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.