Fysioterapia
Toispuoleinen kipu
Olen 33-vuotias, melko liikunnallinen nainen. Aloitin pitkähkön tauon jälkeen body pump -tunnit. Tiedän, että lihakset voivat kipeytyä liikunnan aloituksen jälkeen. Kroppa tulikin ensimmäisen tunnin jälkeen hyvällä tavalla kipeäksi, mutta toisen tunnin jälkeen vasen reisi otti itseensä pahemman kerran. Muu kroppa on palautunut, mutta oikea reisilihas on edelleen kipeä. Mistä tämä johtuu? Teenkö liikkeet huomaamattani toispuoleisesti? Miten kivun voisi välttää?
Vastaus:
Vaivasi reisilihaksessa voi johtua monestakin seikasta, ja suurin syy on äkillinen liikunnan lisäys. Venyttele kotona rankan treenin päätteeksi ja pidä 1–2 tuntia taukoa rasittavan liikuntasuorituksen jälkeen. Lisäksi suosittelen kylmähoitoa liikunnan jälkeen esimerkiksi kylmäpakkauksella tehtynä, ei kylmägeelillä. Pidä kylmää reidellä 15–20 minuuttia ja toista parin tunnin päästä.
Huolehdi myös lihastasapainosta – vahvista ja venytä tasapuolisesti. Jos vaiva ei asetu, käy hierojalla. Hieronta voi helpottaa lihaksen aineenvaihduntaa. Lihas on saattanut myös tulehtua, ja siihen auttavat kylmä, lyhyt lepo ja tarvittaessa tulehduskipulääke. Panosta siis erityisesti lihashuoltoon ja malta tehdä huoltavia harjoituksia, kuten kävelylenkkejä ja venyttelyjä. Tsemppiä alkaneeseen liikuntavuoteen!
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















