Parisuhde
Pelkkiä kavereita?
Olen seurustellut mieheni kanssa kahdeksan vuotta. Suhde on molemmille ensimmäinen. Yhteinen elämämme on ihanaa, enkä voisi parempaa miestä tai parisuhdetta toivoa. Keskustelemme avoimesti ja teemme asioita yhdessä.
Pari kertaa vuodessa mietimme, onko suhteemme pelkkää ystävyyttä. Suhteestamme puuttuu intohimo, ja seksi tuntuu velvollisuudelta. Välillä kuluu pitkiäkin aikoja, ettei meillä ole intiimiä kontaktia.
Olemme miettineet, kannattaisiko meidän muuttaa erilleen ja jatkaa seurustelua siten. Näin molemmat saisivat kokeilla, minkälaista olisi asua yksin. Toisaalta muutto tuntuu älyttömältä, koska viihdymme yhdessä. Mitä meidän kannattaisi tehdä?
Vastaus:
keskusteleminen, yhdessä tekeminen ja joskus seksiäkin. Silloin tällöin olette kuitenkin tyytymättömiä. On luonnollista, että saman kumppanin kanssa kyllästyy arjen rutiineihin ja siihen, ettei suhteessa ole intohimoa tai yllätyksellistä seksiä.
Erilleen muutto saattaa sytyttää välillenne jännitteen ja auttaa teitä molempia tutustumaan omaan itseenne. Jos uudenlainen seurustelu tuntuu luonnolliselta ja siitä saa uutta virtaa ja kaivattua intohimoa, niin sitten vain muuttoa tekemään.
Miettikää kuitenkin aluksi, mitkä asiat vaikuttavat siihen, että elämänne jumittuu kriisiin. Voiko niitä ratkaista muulla tavalla kuin muuttamalla erilleen? Kysykää molemmat itseltänne: Onko tämä elämää, jota tahdon? Olenko tyytyväinen kumppaniini? Olenko tyytyväinen itseeni?
Erillään asuminen on keino saada etäisyyttä ja tilaa omille ajatuksille. Silloin voi myös punnita, miten paljon kaipaa toista ja mitä saa tilalle, kun kumppani ei ole lähellä. Jos päädytte muuttamaan erilleen, sopikaa suhteen uusista pelisäännöistä, kuten siitä, kuinka paljon vietätte aikaa yhdessä ja onko teillä avaimet toistenne asuntoihin.
Muistakaa, että seksuaalisuus on muutakin kuin orgasmi tai yhdyntä. Se on myös fyysistä ja henkistä läheisyyttä, huomaavaisuutta ja toisen kaipuuta. Suhteessa on aikoja, kun toinen on haluton ja toinen halukas, mutta se ei ole suhteen loppu. Parhaimmillaan parisuhde on hyvä ystävyyssuhde, joka antaa mahdollisuuden intiimiin yhdessäoloon.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















