Ravitsemus
Onko rasvattomuus vaarallista?
Olen huolestunut sukulaisestani, joka pääsi juuri peruskoulusta. Hän on ollut jo vajaan vuoden syömättä rasvaa ja rasvaisia ruokia. Hän on alipainoinen. Pyörtymisiäkin on sattunut. Rasvojen syömättymyys ei liity niinkään painoon vaan finneihin. Hän käyttää myös paljon suolaa. Onko rasvattomuudella vaarallisia seurauksia, ja vähentääkö se edes finnien tuloa?
Vastaus:
Liian vähärasvaisella ruokavaliolla ei missään nimessä saa olla! Elimistö tarvitsee rasvaa muun muassa solukalvojen osaksi, näkökyvyn ja hermoston ylläpitoon sekä hormonien esiasteeksi. Joillakin ihmisillä esimerkiksi runsas suklaan tai juuston syönti saattaa näkyä ihossa. Jotkut ihotyypit vain ovat sen tyylisiä, että finnejä tulee helpommin, vaikka söisi kuinka vähärasvaisesti ja terveellisesti – geeneilleen kun ei mahda mitään.
Kovaa, tyydyttynyttä rasvaa on tietysti terveellistä hieman karttaa, mutta pehmeitä, elimistölle tärkeitä rasvoja tulisi saada päivittäin. Näitä saa muun muassa kasvipohjaisista margariineista ja öljypohjaisista salaatinkastikkeista. Myös rasvaisesta kalasta, esimerkiksi lohikaloista, saa pehmeää rasvaa. 1 800 kilokalorin ruokavaliossa tulisi olla vähintään 50 grammaa sataprosenttista rasvaa, joten rasvaa saa ja pitää syödä!
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















