Ravitsemus
Lihotus
Haluaisin nostaa painoani. Olen 17-vuotias ja 165 senttiä pitkä. Painan 53 kiloa. Harrastan aktiivisesti liikuntaa enkä meinaa millään saada tarpeeksi energiaa. Ei ole mukavaa syödä joka kerta niin paljon, että tulee huono olo – varsinkaan kun melkein jokaisen ruoan jälkeen on treenit.
Käyn myös salilla pari kertaa viikossa, mutta juuri tuon lihasmassan hankkiminen tuntuu mahdottomalta. Olen kokeillut jopa proteiinivalmisteita. Tässä iässä paino alkaa normaalisti pikku hiljaa kertyä, kun naisellisuus alkaa tulla esille, mutta en ole huomannut itsessäni mitään eroa. Rinnatkin olisi kiva saada
Vastaus:
Joillekin painon nostaminen on jopa haastavampaa kuin laihduttaminen toisille. Jotta saisit painoa lisää kilon, sinun pitää syödä noin 7 000 ylimääräistä kilokaloria normaalisyömisen lisäksi. Se ei ole kovinkaan helppoa, varsinkaan silloin, jos ei hirveästi herkuttele ja jos annoskoot ovat pienet.
Koska liikut aktiivisesti ja koet ongelmaksi syödä suurempia annoksia, sinun on satsattava nykyistä enemmän välipaloihin. Tihennä myös ateriarytmiäsi niin, että syöt noin kolmen tunnin välein. Kaloripitoisuutta saat lisättyä helposti ja terveellisesti lisäämällä ruokiin, esimerkiksi sosekeittoihin, aamupuuroon ja mihin vain keksitkin, rypsiöljyä. Lisäksi voit napostella pähkinöitä ja manteleita. Maistapas avokadoa sitruunamehun kera, sillä siitä saat saman verran energiaa kuin isosta suklaapatukasta mutta terveellisesti. Hoikkana voit myös juoda tuoremehua huolettomasti. Siitä saa nopeasti ja helposti energiaa.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















