Gynekologia
Kohdunpoisto
Olen 22-vuotias nainen ja haluaisin tietää kohdun poistosta. Kärsin älyttömän kivuliaista kuukautisista, joihin eivät auta pillerit tai muut. Lisäksi tiedän, etten ikinä tule hankkimaan lapsia, sillä en pidä lapsista. Kärsin todella ärhäkästä skolioosista ja muistan lääkärini sanoneen, että selkäni ei kestäisi raskautta. Millaiset mahdollisuudet näin nuorella on saada kohdunpoisto? En ole saanut muualta tyydyttäviä vastauksia, sillä terveyskeskuksen tädit kuvittelevat, että haluan joskus hankkia lapsia, eivätkä vastaa kysymykseeni kunnolla.
Vastaus:
Kuukautiskivut voivat alkaa hiukan ennen vuodon alkua. Ne jatkuvat tavallisesti yksi tai kaksi vuorokautta vuodon ollessa runsaimmillaan. Kipuihin saattaa liittyä muitakin oireita, kuten oksentelua, väsymystä, huimausta, ripulia ja päänsärkyä. Jos oireet ovat voimakkaat tai jos tavallisimmat kipulääkkeet eivät auta, kivut pitkittyvät tai aiemmin kivuttomat kuukautiset muuttuvat kivuliaiksi, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Kipujen takana voi olla jokin gynekologinen sairaus, kuten endometrioosi tai kohdun lihaskasvain eli myooma.
Tavallisimmin kuukautiskipujen hoitona käytetään erilaisia kipulääkkeitä tai niiden yhdistelmiä. Myös yhdistelmäehkäisypillerit helpottavat kuukautiskipuja, ja niitä voidaan käyttää tavallista pitempinä jaksoina, jolloin kuukautiset tulevat harvemmin. E-pillereitä on saatavilla useita erilaisia, joita kannattaa kokeilla. Tämä edellyttää tietenkin, ettei ole vasta-aiheita. Hormonikierukka vähentää kuukautisvuotoja, ja jopa 60 prosentilla vuodot jäävät kokonaan pois, jolloin kuukautiskivutkin asettuvat. Keltarauhashormonia sisältävä kierukka voidaan asentaa synnyttämättömän naisen kohtuun suun kautta otettavan kipulääkityksen ja tarvittaessa kohdunkaulan puudutuksen avulla.
Kohdunpoisto on mahdollinen hoitokeino, jos mikään edellä mainituista ei auta. Leikkaukseen liittyy kuitenkin aina komplikaatioriskejä ja mahdollisesti myöhäisempiä haittavaikutuksia, joten ensisijainen hoitokeino se ei ole. Päätöksen tekee hoitava synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri yhteisymmärryksessä potilaan kanssa sairaalan naistentautien poliklinikalla.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















