Fysioterapia
Kipua jalkaterän ulkosyrjällä
Kaipaisin apua lenkkeilyyn liittyvään vaivaan. Olen 25-vuotias perusterve nainen, ylipainoa ei ole. Olen harrastanut hölkkäämistä parisen vuotta vaihtelevasti, pääasiassa keväällä ja kesällä. Pitkän tauon jälkeen olen nyt käynyt pari kertaa viikossa lenkillä. Sen seurauksena vasen jalkapohjani kipeytyi ulkosyrjästä. Kipua ei ole esimerkiksi töissä, sillä kävelen työkengillä suhteellisen vähän. Kun vaihdan lenkkarit jalkaan ja lähden kävelemään vähänkään reippaampaa tahtia, kipu tulee taas. Lenkkeilen samoilla kengillä kuin ennenkin, eikä jalka ole aiemmin kipeytynyt. Reipasta vauhtia kävellessäni kipu iskee melko pian. Se saattaa hetkeksi helpottaa, ja tilalle voi tulla samaan kohtaan lämmön tunne. Sitten kipu taas palaa. Hölkätessä sattuu samalla tavalla tai pahemmin. Välillä tuntuu kuin jalkapohjassa muljahtaisi jokin askeltaessa. Onkohan tämä lihasperäistä kipua vai rasitusmurtuma? Mikä neuvoksi? Haavelen puolimaratonista, joten tahtoisin vaivan pois päästäkseni harjoittelemaan.
Vastaus:
Vaivaan voi olla monia syitä, mutta m.peroneus longuksen lihasjänteen tulehdustila sijoittuu tyypillisesti jalkaterän ulkosyrjälle. Lihas sijaitsee säären ulkoreunalla, ja sen jänne kulkee jalkaterän ulkoreunasta jalkaterän alle ja kiinnittyy jalkapöydän luihin. Lääkärissä käynti on varmasti paikallaan. Kotihoitona voit venyttää lihasta painamalla nilkkaa ulkosyrjälleen, kokeilla kipualueelle kylmähoitoa 20 minuuttia kerrallaan ja ottaa tulehduskipulääkettä (iburpofeenia sisältävää perussärkylääkettä) sekä lepuuttaa jalkaa.
Jatkoa ajatellen jalkaterän lihasten vahvistaminen ja huoltaminen ovat tärkeitä, samoin laadukkaat, juuri sinun jalallesi sopivat ja sen mahdollisia virheasentoja tukevat kengät.
Tauon jälkeen on tärkeää, että aloittaa lenkkeilyn maltillisesti vaikka sauvakävelyllä tai hölkän ja kävelyn sekoituksella. Näin rasitus ei muodostu jalkaterillekään liian suureksi heti alkuun. Mukavia hölkkäkilometrejä!
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Narskuttelu on yllättävän yleinen ongelma, ja yleisin ratkaisu siihen on purentakisko, joka suojaa hampaita...
1. Selluliitti syntyy soluaineenvaihdunnan häiriötilasta. Selluliitissa rasvasolut muodostavat rykelmiä, joita ympäröi säikeinen...
1. On aika leikkiä meikkiväreillä! Vaihdan maskaran värilliseen versioon: siniseen, tummanvihreään tai luumuun. Se riittää...
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.















