Gynekologia
Hormonien riskit?
Hei! Olen 60-vuotias nainen. En tupakoi, mutta ylipainoa minullla on melko runsaasti. Painosta olen kyllä saanut puolessa vuodessa pudotettua jo 10 kiloa pois, mutta urakkaa on silti vielä jäljellä.
Jouduin kohdunpoistoon viime joulukuussa. Myös munasarjat poistettiin. Siksipä kysyisinkin hormonihoidosta, josta olen kuullut niin paljon ristiriitaista tietoa. Sain nimittäin nyt hiljattain hurjat vaihdevuosioireet ja hormonien käyttö olisi ilmeisesti nyt välttämätöntä. Kuinka niitä uskaltaa käyttää ja millaisella annoksella? Pelkään veritulppaa, suvussani on siihen selkeä riski. Ovatko ihon kautta imeytetyt geelit turvallisempia kuin suun kautta käytettävät estrot? Mikä on nyt se viimeisin tieto hormonihoidosta ja sen turvallisuudesta?
Vastaus:
Estrogeenihoito toki auttaa vaihdevuosioireisiin nopeasti ja hyvin, mutta hoidon lopetukseen liittyy usein uusiutuvat oireet. Mikäli hoidon aloitusta suunnitellaan, kannattaa käyttää pienintä oireita helpottavaa annosta. Ylipainoon liittyy lisääntynyt verisuonitukosriski. Jos suvussa esiintyy laskimosuonitukoksia, kannattaa periytyvä tukostaipumus sulkea pois verikokeella ennen hoidon aloitusta, koska estrogeenihoitokin näyttää tutkimusten perusteella lisäävän iäkkäämmillä naisilla tukoksien esiintymistä. Eroa eri valmistemuotojen välillä ei ole.
Hormonikorvaushoito näyttää lisäävän rintasyöpäriskiä ainakin hoidon pitkittyessä yli viiden vuoden. Pääperiaate on, että hoidetaan oireilevia naisia hoito yksilöllisesti räätälöiden. Vaihdevuosioireiden hoitoon voi myös kokeilla ei-hormonaalisia vaihtoehtoja oireita helpottamaan.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















