Gynekologia
Emättimen laskeuma
Olen kahden lapsen äiti. Edellisestä synnytyksestä on aikaa 1,5 vuotta. Synnytyksen seurauksena sain emättimen laskeuman, joka vaivaa yhä. Aina ponnistelun kuten liikunnan tai aivastamisen yhteydessä tunnen, kuinka laskeuma pullahtaa ulos. Olen jättänyt liikuntaharrastukset, koska jo pienen ponnistelun seurauksena vaiva pahenee. Nyt huono kunto alkaa tuntua selkä- ja hartiavaivoina sekä väsymyksenä. Kuinka laskeumaa voi hoitaa? Vaikuttaako se mahdolliseen seuraavaan raskauteen?
Vastaus:
Raskaus ja synnytys aiheuttavat venytystä sekä kohdun kannatinsiteisiin että lantionpohjan tukirakenteisiin. Synnytyksessä lapsen työntyminen emättimen läpi venyttää kudoksia ja aiheuttaa usein myös pieniä lihasrepeämiä lantionpohjaa tukeviin lihaksiin, jotka paranevat arpeutumalla. Usein tämä arpikudos ei ole yhtä tukevaa eivätkä kudokset palaudu täysin ennalleen. Toki joillakin naisilla on myös taipumus kehittää laskeumia muita herkemmin.
Kun tunnet jotakin pullahtavan ulos ponnistellessasi, yskiessäsi tai aivastaessasi, emättimen suulle voi tulla kohdun napukka, emättimen etuseinää ja sen takana olevaa virtsarakkoa tai emättimen takaseinän puolelta emättimen limakalvoa ja peräsuolta. Gynekologisi tarkistaa tilanteen gynekologisessa tutkimuksessa ja voi arvioida, mikä laskeuman aiheuttaa ja kuinka vaikeasta tilanteesta on kyse. Lantionpohjan lihaksia voi kuntouttaa fysioterapeutin ohjauksella, ja siitä on yleensä apua. Jos laskeuma on hankala, lantionpohjaharjoittelu ei aina auta. Tällöin leikkaushoito on mahdollinen. Itse laskeuma ei vaikuta raskaaksi tulemiseen, mutta tilanne voi jonkin verran pahentua uuden raskauden ja synnytyksen yhteydessä.
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















