Parisuhde
Aikuisuuden kynnyksellä
Minun on nykyään vaikea luoda uusia ihmissuhteita, koska olen tullut niin araksi ihmisten seurassa. Olen 19-vuotias tyttö, joten ehkä ikäni selittää osaksi epävarmuuttani. Olen kuitenkin ymmälläni, sillä ennen olin avoin ja puhelias, mutta nykyään pelkään sanovani jotain tyhmää, mikä aiheuttaisi punastumisen. En tiedä mikä on saanut itsetuntoni katoamaan, ehkä osasyy on nykymaailman paine jossa kaikkien pitäisi olla menestyviä ja pidettyjä. Tiedän, että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta: pelkään itse asiassa enemmän punastumista kuin itse tilannetta. Ihan typerätkin tilanteet voivat laukaista sen, että tunnen sydämeni lyövän nopeammin ja mietin vain, että kunpa en punastuisi. Olen kuullut lääkkeestä joka voisi lievittää punastumista. Mikä tällainen lääke olisi, ja saako sitä ilman reseptiä? Olen jutellut ongelmastani joillekin läheisilleni, olisiko syytä puhua myös terapeutille? Kiitos avustasi, sillä jo tämän kirjoittaminen huojensi mieltäni!
Vastaus:
Olet aikuistumassa, ottamassa vähitellen itsenäistä vastuuta omasta elämästäsi. Siihen liittynee mielialan muutoksesi. Aikaisemmin saatoit todennäköisesti enemmän turvautua aikuisten tukeen ja neuvoihin. Itsestänikin nykymeno tuntuu todella siltä, että teiltä nuorilta vaaditaan hurjasti kaikenlaisia taitoja oman elämän syrjästä kiinnipääsemiseen. Ei ihme, että kynnyksellä ollessa jännittää. Se on normaali reaktio. Huolestuttavampaa olisi sokean järkkymätön itseluottamus.
Kerrot, että et oikeastaan pelkää tilanteita. Hienoa. Arastelet vain omien tunteittesi näkymistä muille. Elimistösi viestittää pakenemisvalmiutta, tunnet itsesi epävarmaksi. Olet ilmeisesti alkanut myös entistä enemmän seurata reaktioitasi. Onko niistä pakko välittää? Ovatkohan muut edes huomanneet mitään? Yleensä kaikkien ihmisten ajatukset pyörivät sosiaalisissa tilanteissa niin paljon oman navan ympärillä, että toisia on joskus suorastaan vaikea havaita.
Mikä tekee punastumisesta sinulle hankalan? Mitä ajattelisit nähdessäsi jonkun toisen punastuvan?
Lääkkeistä voit kysyä esimerkiksi terveyskeskuslääkäriltä.
Hyvä, että olet voinut puhua asiasta läheisillesi. Mikäli sinulla on terapeutti, on tietenkin syytä puhua hänenkin kanssaan. Jos kysymys edelleen vie kohtuuttomasti energiaasi, voit hakeutua ammattiauttajan puheille.
Olet huomannut senkin, että asioiden ajatteleminen, niistä puhuminen ja paperille saaminen itsekseenkin selventää tilannetta. Toivotan sinulle rohkeutta aikuisen elämän kynnyksellä. Olet ihana, tunteva nuori nainen. Ole ylpeä siitä!
Kaikki asiantuntijat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.


















