mielijasuhteet: Tunnekoulu: riittämättömyys
Anneli Sjöstedt: Niinhän se on, että pitäisi osata hyväksyä oma epätäydellinen itsensä, tapahtui mitä tapahtui. Monessa suhteessa olen oppinut sen tekemään, mutta edellen vihaan mokaamista. Siis omaa mokaamista. Kun muut mokaavat, en pidä sitä minään kauheana asiana. Sellaista sattuu. Se on inhimillistä. Mutta itseäni kohtaan en ole yhtä armollinen. Inhoan mokaamista, koska en halua joutua naurunalaiseksi. Nolous ja häpeä – miten pelottavia tunteita ne ovatkaan. Niiden tunteiden lonkeroissa sitten yöllä valvon tuskanhiki otsalla ja kysyn itseltäni: miksi, MIKSI!? Olen varmaan entisessä elämässäni ollut japanilainen. Japanissahan ”kasvojen menetys” on mitä hirvein katastrofi.
Mielestäni on vähän outoa, että me vaadimme itseltämme täydellisyyttä, kun emme sitä yleensä vaadi muilta ihmisiltä – paitsi tietysti omalta puolisolta. Johtuvatko vaatimukset siitä, että haluamme täydellisen elämän, vaikka sisimmässämme tiedämme, että sellaista ei ole? Ja mitä se täydellinen elämä edes tarkoittaa? Luulen, että ennen pitkää huomaisi sen olevan tylsää. Pitäähän elämässä olla särmää ja haasteita! Taidanpa porskutella eteenpäin vain niin kuin ennenkin, ihmisenä ihmisten joukossa.
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...
Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti