mielijasuhteet: Tunnekoulu: riittämättömyys

Anneli Sjöstedt: Niinhän se on, että pitäisi osata hyväksyä oma epätäydellinen itsensä, tapahtui mitä tapahtui. Monessa suhteessa olen oppinut sen tekemään, mutta edellen vihaan mokaamista. Siis omaa mokaamista. Kun muut mokaavat, en pidä sitä minään kauheana asiana. Sellaista sattuu. Se on inhimillistä. Mutta itseäni kohtaan en ole yhtä armollinen. Inhoan mokaamista, koska en halua joutua naurunalaiseksi. Nolous ja häpeä – miten pelottavia tunteita ne ovatkaan. Niiden tunteiden lonkeroissa sitten yöllä valvon tuskanhiki otsalla ja kysyn itseltäni: miksi, MIKSI!? Olen varmaan entisessä elämässäni ollut japanilainen. Japanissahan ”kasvojen menetys” on mitä hirvein katastrofi.

Mielestäni on vähän outoa, että me vaadimme itseltämme täydellisyyttä, kun emme sitä yleensä vaadi muilta ihmisiltä – paitsi tietysti omalta puolisolta. Johtuvatko vaatimukset siitä, että haluamme täydellisen elämän, vaikka sisimmässämme tiedämme, että sellaista ei ole? Ja mitä se täydellinen elämä edes tarkoittaa? Luulen, että ennen pitkää huomaisi sen olevan tylsää. Pitäähän elämässä olla särmää ja haasteita! Taidanpa porskutella eteenpäin vain niin kuin ennenkin, ihmisenä ihmisten joukossa.