mielijasuhteet: Tunnekoulu: katkeruus

Marianne Kiskola:  Katkeruus saattaa kasvaa pikkuhiljaa tai ilmaantua ison alkuräjähdyksen kaltaisena epäreiluuden tunteena. Itse tunnistan katkeruuden siemenen olemassaolon, jos vastavuoroisuus puuttuu ja ystävyyttäni käytetään hyväksi. Minulle avun pyytäminen on ollut aina vaikeaa. Elämässäni kuitenkin tapahtui vuosia sitten niin mittava episodi, jossa jouduin pyytämään apua. Jos minulta olisi kysytty aiemmin, kuinka monta ystävää avukseni rientäisi, olisin vastannut, että tietenkin kaikki! Oli valtava järkytys, kun paikalle ilmestyi yksi ainoa. Useat käyttivät enemmän aikaa ja energiaa selitelläkseen, miksi eivät pääse, kuin tullakseen paikalle. Koin vaurioituneeni jossain niin syvällä tasolla sielussani, että vaikka pystyin antamaan anteeksi, tapahtuneesta jäi arpi. Minusta tuntui hyväksikäytetyltä.

Pohdin, olinko auttanut ystäviäni, jotta voisin heiltä pyytää apua? Enkö ollutkaan ollut pyyteetön? Tulin johtopäätökseen, että olin kuitenkin tehnyt rakkaudesta heihin kaiken, enkä tuntejani laskien. Päätin, ettei katkeruus saa pilata hyviä hetkiä ystävyydessä. Ja ne ystävät, jotka vaikeuksien hetkellä ovat seisseet rinnallani, heistä pidän kiinni. Jatkossa mietin enemmän ystävyyden vastavuoroisuutta ja katson, ettei avuliaisuuttani pidetä itsestään selvänä. Huomasin myös antaneeni kaikille kuvan, että olen niin vahva, etten apua tarvitsisikaan. Katkeruus ei siis saanut valtaa, vaan ison kasan oivalluksia, joiden avulla opin tuntemaan itseäni paremmin.