mielijasuhteet: Tunnekoulu: kateus, viikko 3

Marianne Kiskola: Olen reputtanut täydellisesti tunnekoulun kateustentissä. Tämänhän piti olla vain yksi, vaaraton tunne muiden joukossa? Minä olen ilmisodassa mokoman tunteen kanssa. Olen kyllä oppinut tunnistamaan tunteen, ehkä vähän liiankin hyvin. Ystäväparkani saavat selitellä sanojaan ja kuulen aika usein: ”En minä sillä mitään tarkoittanut.”

Yritän lähestyä asiaa maailmalla vietettyjen vuosien valossa. Jenkeissä ja Aasiassa kateus tulkitaan siten, että jos toinen on saavuttanut jotain, minäkin voin saavuttaa. Ja vielä enemmän, isommin ja paremmin. Toiselta ei kuitenkaan haluta viedä pois sitä, minkä toinen on jo saavuttanut. Suomessa mennään puhkomaan naapurin autosta renkaat, jos näyttää yhtään siltä, että tämä luulee itsestään liikoja. Tai vähätellään, mitätöidään tai jopa sabotoidaan hänen työnsä tulokset. Olisiko suomalaisessa kateudessa kuitenkin kyse loppujen lopuksi pula-ajastamme? Tunteesta, että minulle ei riitä, kaikki loppuu kesken ja kuollaan nälkään tai johonkin keripukkiin kuitenkin. Jokaisella on kuitenkin nykymaassamme avaimet tyytyväiseen, tasapainoiseen elämään, jossa kaikkea on tarpeeksi, eikä tarvitse verrata siihen mitä muilla on.

Päättelen, että kateus on peitetunne pelolle. Pelokasta ihmistä on helpompi ajatella lämmöllä kuin pahansuopaa. Luulen, että voisin alkaa suhtautua kateelliseen käytökseen armeliaammin. Pohdin, missä määrin minun tarvitsee ottaa vastuuta toisen tunteista? Päätän, ettei minun tarvitse. Haluan elää omannäköistä elämääni, enkä kuluttaa elämääni vahtaamalla, mistä olen ehkä jäänyt paitsi tai mitä toisilla on enemmän. Minulla on tarpeeksi ja se riittää.