KT-toimitus: Toimitussihteeri Heini Lehtosalo: Karkkilakko
Olen karkkien suurkuluttaja. Kaikki kelpaa: suklaa, lakritsi, hedelmäkarkit ja erityisesti salmiakki. Parhaimmillaan saatan syödä 400 gramman pussin lähes yhteenmenoon, päivän aikana se ei ole edes vaikeaa, oikeastaan suorastaan helppoa. Persoin olen irtokarkeille ja erilaisille makeissekoituksille, joissa makujen, tekstuurien ja sulamisnopeuksien vaihtelut tekevät niiden syömisestä suuren seikkailun.
Päätin jo muutama viikko sitten, että syksyn aikana pidän yhden karkittoman kuukauden. Se alkoi tänään, ja olin heti sortua (tiedostamatta, vannon!) suklaalla päällystettyyn pikkuleivonnaiseen lehdistötilaisuudessa. Sormeni olivat jo ojentumassa sitä kohden, kun muistin lupaukseni. Kiusauksia riitti myös mukaan saadussa kassissa.
Päätöstäni avitti ravitsemusterapeutti Hanna Partasen eilinen luento, jossa hän puhui muun muassa erilaisista välipalavaihtoehdoista. Makeiset kuuluivat siihen raskaaseen no-no-sarjaan, esimerkiksi 400 grammassa irtokarkkeja on 1 420 kilokaloria! Tässä mainittakoon, että laihduttavan naisen energiantarve on noin 1 600 kcal, normaalisti syövän muutama sata enemmän! Jättipussillisesta karkkeja saan siis lähes kaiken energiantarpeeni mutta vitamiinit ja hivenaineet ovatkin sitten toinen juttu.
Ja vielä yksi asia: Hannan mukaan 400 grammassa irtokarkkeja on yhtä paljon sokeria kuin 109 sokeripalassa!
Eli uudestaan 400 g karkkia = 109 sokeripalaa!
Motivaatiokäyräni otti suunnan kattoon välittömästi.
Kommentit
Ihan hurjalta kuulostaa tuo sokeripalamäärä, mutta pakko kai se on uskoa! Puoli pussia siis riittää : )
| # 1.9.2009 20:23 | 0 | 0 |
|
itsekin kokeilla samaa... Tuntuu, että sokerihimo ryöstäytyy toisinaan ihan käsistä. Syön vaaleaa leipääkin kaksin käsin, kun kroppa huutaa nopeita hiilareita.
| # 2.9.2009 09:10 | 0 | 0 |
|
Pitäisi varmaan ottaa itseäänkin niskasta kiinni ja ottaa kaiman esimerkistä mallia! Itselläni on vakaa käsitys, että ensimmäinen viikko on pahin, jos ei sitten huomioi sitä että juuri kun on päässyt hyvään vauhtiin esim. laihdutuksessa, hormonit pistävät koko pakan sekaisin ja karkkipussi on siinä tilanteessa pieni pahe.
| # 2.9.2009 21:29 | 0 | 0 |
|
Itse aloitin juuri dieetin, joka tarkoittaa lähinnä iltasyömisestä luopumista/sen vähentämistä. Minulle karkki ei ole mikään ongelma, kuten eivät hiilihydraatit ylipäätäänkään. katsotaan miten käy. Yleensä syön muuten terveellisesti koko päivän mutta iltayhdeksän aikaan alkaa jääkaapin ovi käydä. Jos pystyn siitä luopumaan tuloksia on varmaan odotettavissa. vaatii sitä kuuluisaa itsekuria!
| # 3.9.2009 08:52 | 0 | 0 |
|
Totta se kuulemma on. Hanna kertoi laskeneensa luvut useaan otteeseen, koska ei itsekään sitä aluksi uskonut.
| # 3.9.2009 17:50 | 0 | 0 |
|
Onko kokemusta siitä, että nautittuaan hiukan sokeripitoista tuotette tulee himo ottaa lisää, lisää,lisää...kuin alkoholistilla. yksi paukku vie juomaan. miten aivoissa ilmenee sellainen sokerireseptori, joka koukuttaa??? tiedättekö.
| # 11.10.2009 16:24 | 0 | 0 |
|
Omokohtaisesti olen huomannut, että jos yhtenä päivänä ostan makeisia niin on pakko saada seuraavanakin päivänä. Saattaa tulla ihan vieroitusoireitakin. Menee melkein viikkokin ennen kuin elimistö tottuu sokerittomampaan ruokavalioon uudestaan. Eli uskon hyvin vahvasti sokerireseptoriin joka aktivoituu uudestaan yhdestäkin makeisannoksesta.
| # 13.10.2009 13:29 | 0 | 0 |
|
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti