KT-toimitus: Toimittaja Jaana Vainio: Uskallathan hymyillä

02.07.2009

Muistan vieläkin kuinka seisoin ala-asteikäisenä koulun pihalla ja mietin kuumeisesti mitä vastaisin luokkakaverilleni. Hän oli monen muun ikäiseni tavoin huomannut etuhampaassani olevan valkoisen alueen. Ja kuten tuon ikäiseltä odottaa saattaa, kuului napakasti esitetty kysymys: ”Onko sinulla purkkaa hampaassa?”

Hammasrivini on aina ollut melko tasainen ja kauniskin, ei kuitenkaan sellainen Hollywood-hymy. Tuo rautahampaan alun loukkaamisesta johtunut värivirhe kuitenkin kiinnitti monen huomion, vaikka itse olinkin siihen melko tottunut. Purkkakyselyt jäivät vuosien varrella, mutta yllättävän moni halusi silti edelleen tietää mistä vaalea läikkä johtui.

Viitisen vuotta sitten hammaslääkäriä vaihtaessani kohdalle tuli mies, joka ehdotti ”kauneusvirheen” peittämistä. Olin ihmeissäni, kun siihen ei äkkiä tarvittukaan kuin hieman hiomista ja oikeanvärinen paikka. Tuohon saakka muut lääkärit olivat kertoneet sen vaativan paljon suurempia toimenpiteitä.

Laikku saatiin kuin saatiinkin piiloon siinä vaiheessa, kun se ei minua enää millään tavalla vaivannut. Enää en edes muista, kummassa hampaassa se oli. Tarkistus peilin edessä kuitenkin kertoo, että oikeassa valossa entisen ”purkan” saattaa havaita hentona aavistuksena vasemmassa etuhampaassani.

Entisenä ”hammaspuolena” olinkin erityisen iloinen elokuun lehteemme muuttuja-juttua tehdessäni siitä, kuinka onnistuneen muutoksen hammaslääkäri Satu Aalto Hammaslääkärikeskus Albinista oli taikonut Hannalle. Hänen onnellista hymyyn katsoessani en voinut kuin hymyillä itsekin.

Toivottavasti sinullakin on monia hymyilyttäviä hetkiä kesän aikana ja uskallat antaa suupieliesi kaartua silloin ylöspäin – on hammasrivisi sitten millainen tahansa.
 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

KT-toimitus

Kurkista Kauneus & Terveys -lehden toimituksen arkeen. Miten ideat ja jutut syntyvät? Mitkä ovat toimituksen kuumat puheenaiheet. Kukin kertoo vuorollaan.

Kaikki bloggaajat

65 kiloa

Kirjoituksia: 14, Kommentteja: 23

Hovilukija

Kirjoituksia: 20, Kommentteja: 45

Pinnalliset

Kirjoituksia: 27, Kommentteja: 23

Kaikki jutut

Svoli Jumppa5Esittely

Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...

YkHannaPartanen

Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...

Ainokaisa

- Kovan harjoitusrupean ja yhtälailla kovan työrupeaman jälkeen stressihormoni kortisolin tasot ovat elimist...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

atkinsjuttu

Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Lily.fi - Kauneus

pilkkuja
Touhusimpa piristyksekseni söpöt kynnet ♥ Lisää voit lukea täältä > Frillycakes - Pilkkukynnet ...
Lue lisää »
Bileitä luksusjahdin kannella, veistoksellisia kampauksia ja punaisia mattoja. Sitä saattaisi ajatella, että miljonäärejä ja leffatähtiä vilis...
Lue lisää »
Täydellisiä miehiä löytyy jokaisen kulman takaa, sanoi Jumala ja loi maailman pyöreäksi. Ei miulla muuta. Paitsi! Ostin tänään ehkä kummalli...
Lue lisää »
Nyt kun kesäkin on tulossa haluaisin kokeilla jotain ihan erillaista hiustyyliä. Hiukseni on aina ollut tosi tummat ja jos olen värjännyt niitä, ...
Lue lisää »
Edellinen kampaamo käyntini oli joulukuun puolivälissä, joten nyt on todellakin aika saada hiuket kesäkuntoon. Huomenna suuntaan kampaajalle, mutt...
Lue lisää »
oranssit kynnet
Toin jotain appelsiininoranssia ja verenpunaista.  ...
Lue lisää »
Koska olen laiska ja käyttövarani ovat rajoitetut, kosmetiikkakiinnostukseni myötä olen kokeillut paljon alhaisemman hintaluokan kamaa jota on vai...
Lue lisää »
M.A.C. Lightscapade kuultopuuteri
Sivun kuvaus:  M.A.C.:in legendaarisen Lightscapade -sävyn uusi tuleminen Sam...
Lue lisää »
Kool Aid -hiustenvärjäyskokeiluni on herättänyt yllättävän paljon mielenkiintoa, ja koska en hevillä opi, tekisin mielelläni muutakin jännä...
Lue lisää »
http://static.mylook.ee/media/catalog/product/cache/1/small_image/150x130/00c75a93b82d54ab122f9c0b67690595/n/a/nail_styler_mini_nail_polish_11.jpg
  Ilo pienestä, kynsilakasta! Nyt on mulla pinkit / marjapuuron väriset, helmiäisen hohtoiset kynnet! Varpaissa ja sormissa!  Lum...
Lue lisää »

Kysely

Mihin vuodenaikaan olet kaikkein alttein rakastumiselle?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Minun piti kirjoittaa viimeisimmästä K&T:stä (5/2012) löytyneestä luonnonystävän...

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Kthovilukijablogi

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Kt6 tuoksut

Kun lempituoksun valmistus lopetetaan, on metsästettävä viimeiset pullot ja valmistauduttava kaipaukseen. Miksi tuoksujen elinikä on niin lyhyt?

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.