Riku Campo: Suomalainen mustikkamuffinssi

29.09.2009

Noin vuosi sitten aloin suhtautua itseeni täysin eri tavalla kuin aikaisemmin. Ymmärsin, että lähestyn 40 vuoden rajapyykkiä. En ole kuitenkaan koskaan ollut sitä tyyppiä, joka kokee iän numeroina ja kauhistelee jokaista vuosikymmentä. Minulla ei ollut 30 vuoden kriisiä, enkä koe, että olisin mitenkään kauhuissani, kun täytän joulukuussa 40 vuotta. Mutta minuun iski kauhun tunne ja näky siitä, että kroppani luhistuu. Pelkään, etten pysty ja jaksa suoriutua työtehtävistäni yhtä energisesti kuin 10 tai 20 vuotta sitten.

Niinpä marssin Equanox-kuntosalille Santa Monicaan, palkkasin yksityisen kunto-ohjaajan ja aloin treenata neljä kertaa viikossa. Apua. Ensimmäinen päivä oli shokki, sillä puntari näytti 30 kiloa enemmän kuin kuusi vuotta sitten! Amerikan muffinssit ja muut herkut olivat käyneet kaupan tälle taiteilijalle, joka oli elänyt vain uraputkessa. Olin unohtanut tärkeimmän, eli oman itseni, oman kehoni ja sen huollon. Kehoni rasvaprosentti oli aivan liian korkea. Pidemmittä puheitta Alice, korealainen personal-jumpparini, aloitti suomalaisen muffinssin treenaamisen.

Tämänhetkinen tähtäimeni on joulukuussa, jolloin vietän syntymäpäivääni: 30 kiloa pitää karistaa ja rasvaprosentin täytyy olla 14–17. Sen jälkeen treenit jatkuvat siihen saakka, kunnes kirjani julkaistaan New Yorkissa. Tähtäimeni pitää minut vireänä. Treenit koostuvat joka kerta 15 minuutin sarjoista, joita toistetaan kolme kertaa. Joka kerta on eri ohjelma. Se on hyvä, sillä kyllästyn helposti (jousimiesten suurin vika).

Alice puskee minua jatkuvasti. Neljän viikon jälkeen olin laihtunut 2 kiloa (wow!). Rasvaprosentti oli laskenut kolme pykälää. Suomalaisen muffinssin kiinteytymisprosessi on siis alkanut. Mustikkamuffinssi on muuten ehdoton suosikkini. Tai oli. Sekin herkku kun on nyt taakse jäänyttä elämää.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Kiitos kirjoituksesta "Suomalainen mustikkamuffinsi". Itse olen vuoden kamppaillu työpaikalla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen painoni kanssa. Koska selkäni on huonossa kunnossa, en voi kuntoilla. Ainoastaan kävellä, joskus en sitäkään kunnolla.
Mutta tuo että laittaa päämääriä/tähtäimiä, kuulostaa hyvältä.
Sillä olen kärsimätön ja haluan tulosta heti tässä nyt!!
Ehkä minulle opetetaan juuri kärsivällisyyttä tämän selkävammani ohella. :) Minä täytän ensi vuonna 40, kropasta huomaa, että se rupsahtaa hyvin äkkiä jos siitä ei huolla.

Tsemppiä kuntoiluun!! Ja kiitos innostuksen tartuttamisesta!!! :)

# 13.4.2011 15:54   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Riku Campo

Meikkitaiteilija ja stylisti Riku Campo raportoi Los Angelesin viimeisimmistä villityksistä.

Kaikki bloggaajat

65 kiloa

Kirjoituksia: 14, Kommentteja: 23

Hovilukija

Kirjoituksia: 20, Kommentteja: 45

Pinnalliset

Kirjoituksia: 27, Kommentteja: 23

Kaikki jutut

Svoli Jumppa5Esittely

Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...

YkHannaPartanen

Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...

Ainokaisa

- Kovan harjoitusrupean ja yhtälailla kovan työrupeaman jälkeen stressihormoni kortisolin tasot ovat elimist...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

atkinsjuttu

Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Lily.fi - Kauneus

pilkkuja
Touhusimpa piristyksekseni söpöt kynnet ♥ Lisää voit lukea täältä > Frillycakes - Pilkkukynnet ...
Lue lisää »
Bileitä luksusjahdin kannella, veistoksellisia kampauksia ja punaisia mattoja. Sitä saattaisi ajatella, että miljonäärejä ja leffatähtiä vilis...
Lue lisää »
Täydellisiä miehiä löytyy jokaisen kulman takaa, sanoi Jumala ja loi maailman pyöreäksi. Ei miulla muuta. Paitsi! Ostin tänään ehkä kummalli...
Lue lisää »
Nyt kun kesäkin on tulossa haluaisin kokeilla jotain ihan erillaista hiustyyliä. Hiukseni on aina ollut tosi tummat ja jos olen värjännyt niitä, ...
Lue lisää »
Edellinen kampaamo käyntini oli joulukuun puolivälissä, joten nyt on todellakin aika saada hiuket kesäkuntoon. Huomenna suuntaan kampaajalle, mutt...
Lue lisää »
oranssit kynnet
Toin jotain appelsiininoranssia ja verenpunaista.  ...
Lue lisää »
Koska olen laiska ja käyttövarani ovat rajoitetut, kosmetiikkakiinnostukseni myötä olen kokeillut paljon alhaisemman hintaluokan kamaa jota on vai...
Lue lisää »
M.A.C. Lightscapade kuultopuuteri
Sivun kuvaus:  M.A.C.:in legendaarisen Lightscapade -sävyn uusi tuleminen Sam...
Lue lisää »
Kool Aid -hiustenvärjäyskokeiluni on herättänyt yllättävän paljon mielenkiintoa, ja koska en hevillä opi, tekisin mielelläni muutakin jännä...
Lue lisää »
http://static.mylook.ee/media/catalog/product/cache/1/small_image/150x130/00c75a93b82d54ab122f9c0b67690595/n/a/nail_styler_mini_nail_polish_11.jpg
  Ilo pienestä, kynsilakasta! Nyt on mulla pinkit / marjapuuron väriset, helmiäisen hohtoiset kynnet! Varpaissa ja sormissa!  Lum...
Lue lisää »

Kysely

Mihin vuodenaikaan olet kaikkein alttein rakastumiselle?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Minun piti kirjoittaa viimeisimmästä K&T:stä (5/2012) löytyneestä luonnonystävän...

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Kthovilukijablogi

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Kt6 tuoksut

Kun lempituoksun valmistus lopetetaan, on metsästettävä viimeiset pullot ja valmistauduttava kaipaukseen. Miksi tuoksujen elinikä on niin lyhyt?

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.