Hanna Skyttä: Skyttä: tee-se-itse - ylähuulen karvoitus veks ja smoothie-viikset tilalle!

11.05.2010

Kevätaurinko, josta toisaalta olen niin haltioissani, on armoton. Se paljastaa säteillään hyllyjen päällä olevat pölyt (ja jopa siitepölyä alkaa jo tunkeutumaan sisään, mikäli olet yhtä innokas tuulettaja kuin minä!). Se paljastaa olohuoneen nurkissa olevat, imuria odottavat turkisreunukset. Eikä aurinko lopeta vielä tähän. Sen kirkkaat säteet valaisevat ihmisten kasvotkin, jolloin monen naisen harmi - ylähuulta koristava “talviasu” eli ne niin hentoiset, mutta sitäkin häiritsevämmät karvat – tupsahtavat näkyviin aivan yhtä yllättävästi, kuin leskenlehdet maanpinnan alta...

Mikäli kuulut niihin, jotka nauttivat spa-käynneistä tai kohdistat sisukkuutesi muuhun, kuin itse vahaamiseen tai karvojen nyppimiseen ja annat mieluummin ammattilaisten poistaa karvasi, kannattaa kokeilla aikaisemmin bloggaamaani sokerointia. Oma luotto-spani oli viikonloppuna kiinni, eikä karvasotaan orientoitunut mieleni malttanut odottaa maanantaihin asti, joten päätin kokeilla kotikonsteja. Ajatus sokerointimassan valmistamisesta itse alusta asti ei kuitenkaan nyt kuulunut viikonloppusuunnitelmiini, joten katsastin hygieniapuolen hyllyjen uutuudet ostosreissullani Ekomarket Ruohonjuuressa

Ja hurraa! Olin jo aikaisemmin ihastunut Acorellen 100% luonnollisiin parfyymeihin ja nyt saman yrityksen valikoimiin oli tullut luonnolliset karvanpoistoliuskat kasvoille ja vartalolle, 100% luonnollinen sokerointivaha, sekä liuta erilaisia korjaavia, karvanpoistoa hidastavia ja karvojen sisäänkasvua estäviä suihkeita, öljyjä ja voiteita. Tuotteet eivät sisällä parabeenejä eikä yleisimpiä allergeeneja. Plussana ja miinuksena voisi sanoa eteeristen öljyjen käytön, sillä onhan niiden aromaterapeuttisista vaikutuksista ihana nauttia (joka muuten saattaa myös vähentää kivun tuntemista!), mutta toisaalta hyvin herkkäihoisille henkilöille eteeriset öljytkin saattavat aiheuttaa oireita (jolloin ainoastaan täysin tuoksuttomat, yleensä apteekkikosmetiikkasarjoista löytyvät tuotteet käyvät). Muista muuten lukea tuoksu-aiheinen juttuni uusimmasta K&T:stä (6/2010)!

Kasvoille tarkoitetut karvanpoistoliuskat toimivat todella hyvin myös aikaisemmin kokemattoman liuskojen tai vahojen käyttäjältä. Ne ovat näppäriä, heti käyttövalmiita liuskoja, joiden luonnollinen vaha-aines silitelllään karvankasvun suuntaisesti iholle ja sen jälkeen vetäistään napakasti pois. Jopa hyvin hennotkin karvat saivat kyytiä! Kun vielä suihkaisee hoitosuihketta käsittelyn jälkeen iholle, tuntuu iho ihanan pehmeältä, eikä ärsyyntyneeltä lainkaan. Tuotteissa onkin mm ihoa rauhoittavaa ja antibakteerista aloe veraa sekä atsuleenia, joka hidastaa karvojen takaisinkasvua. Kaikista ihastuttavin piirre kuitenkin vahaliuskoissa oli, etteivät ne aiheuttaneet monen muun menetelmän tapaan pienien vesikellojen syntymistä tai karvatuppien tulehtumista. Uskoisin, että mikäli kärsit sisäänkasvaneista karvoista, voit saada apua Acorellen hoitosuihkeista ja korjaavista öljyistä.

Lopuksi en voi olla mainitsematta aloe veran sisäisestä käytöstä, joka on erityisen suositeltavaa kuuriluontoisesti käytettynä. Aloe vera -mehu hellii suolistoa, parantaa ruuansulatusta ja aineenvaihduntaa, luo suotuisan ympäristön hyvälaatuisille bakteereille, jotka auttavat elimistöä pitämään mm virukset ja bakteerit loitolla ja siten parantaen immuniteettia. Suosittelen kuitenkin olemaan tarkka aloe vera -mehujen kanssa, sillä niiden pitoisuudet saattavat olla hyvinkin poikkeavia. Vedestä ei tässä tapauksessa kannata maksaa, vaan valita aina pitoisuudeltaan korkea tuote, joka on mieluiten luomulaatuinen, ja lehden sisäosasta valmistettu, jolloin siinä ei ole aloiinia. Omat suosikkini ovat hieman geelimäisiä, joissa on vielä hedelmälihakin jäljellä, kuten Natur Aloe sekä Pur Aloe, jotka maistuvat ihanilta myös esimerkiksi keväisen smoothien joukossa!

Tehokkaan karvanpoisto-operaation jälkeen ylähuultani korostaakin taas seuraavat kaksi kuukautta ainoastaan smoothie-viikset :)

Kesää odotellen,

Hanna

 

www.nautrellement.fi

www.ecodeal.fi

www.organicpa.fi

 

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Hanna Skyttä

Lempeämmän elämäntavan sanansaattaja Hanna Skyttä on opiskellut naturopaattista ravitsemustiedettä Sydneyssä Australiassa.

Kaikki bloggaajat

65 kiloa

Kirjoituksia: 14, Kommentteja: 23

Hovilukija

Kirjoituksia: 20, Kommentteja: 45

Pinnalliset

Kirjoituksia: 27, Kommentteja: 23

Kaikki jutut

Svoli Jumppa5Esittely

Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...

YkHannaPartanen

Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...

Ainokaisa

- Kovan harjoitusrupean ja yhtälailla kovan työrupeaman jälkeen stressihormoni kortisolin tasot ovat elimist...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

atkinsjuttu

Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Lily.fi - Kauneus

pilkkuja
Touhusimpa piristyksekseni söpöt kynnet ♥ Lisää voit lukea täältä > Frillycakes - Pilkkukynnet ...
Lue lisää »
Bileitä luksusjahdin kannella, veistoksellisia kampauksia ja punaisia mattoja. Sitä saattaisi ajatella, että miljonäärejä ja leffatähtiä vilis...
Lue lisää »
Täydellisiä miehiä löytyy jokaisen kulman takaa, sanoi Jumala ja loi maailman pyöreäksi. Ei miulla muuta. Paitsi! Ostin tänään ehkä kummalli...
Lue lisää »
Nyt kun kesäkin on tulossa haluaisin kokeilla jotain ihan erillaista hiustyyliä. Hiukseni on aina ollut tosi tummat ja jos olen värjännyt niitä, ...
Lue lisää »
Edellinen kampaamo käyntini oli joulukuun puolivälissä, joten nyt on todellakin aika saada hiuket kesäkuntoon. Huomenna suuntaan kampaajalle, mutt...
Lue lisää »
oranssit kynnet
Toin jotain appelsiininoranssia ja verenpunaista.  ...
Lue lisää »
Koska olen laiska ja käyttövarani ovat rajoitetut, kosmetiikkakiinnostukseni myötä olen kokeillut paljon alhaisemman hintaluokan kamaa jota on vai...
Lue lisää »
M.A.C. Lightscapade kuultopuuteri
Sivun kuvaus:  M.A.C.:in legendaarisen Lightscapade -sävyn uusi tuleminen Sam...
Lue lisää »
Kool Aid -hiustenvärjäyskokeiluni on herättänyt yllättävän paljon mielenkiintoa, ja koska en hevillä opi, tekisin mielelläni muutakin jännä...
Lue lisää »
http://static.mylook.ee/media/catalog/product/cache/1/small_image/150x130/00c75a93b82d54ab122f9c0b67690595/n/a/nail_styler_mini_nail_polish_11.jpg
  Ilo pienestä, kynsilakasta! Nyt on mulla pinkit / marjapuuron väriset, helmiäisen hohtoiset kynnet! Varpaissa ja sormissa!  Lum...
Lue lisää »

Kysely

Mihin vuodenaikaan olet kaikkein alttein rakastumiselle?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Minun piti kirjoittaa viimeisimmästä K&T:stä (5/2012) löytyneestä luonnonystävän...

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Kthovilukijablogi

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Kt6 tuoksut

Kun lempituoksun valmistus lopetetaan, on metsästettävä viimeiset pullot ja valmistauduttava kaipaukseen. Miksi tuoksujen elinikä on niin lyhyt?

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.