Marja Aarnipuro: Rintasyöpäblogi: Normioireet

Kolmas Taxotere- eli doketakselihoito sujui jo ”vanhalla rutiinilla”. Edellisellä kerralla hoidon aikana oli vihlaissut ilkeästi alaselkää, mutta tunne meni nopeasti ohi, joten en puhunut asiasta hoitajalle mitään. Kun nyt kerroin, sain vähän moitteita. Kaikesta pitäisi kuulemma sanoa, mutta kun hoitajalla on huoneessaan kolme potilasta tiputuksessa yhtä aikaa, ohimenevä vihlaisu ei tuntunut mainittavalta. Lupasin ottaa opikseni. Tällä kertaa ei kuitenkaan vihlonut.
Syöpätautien klinikan hoitajia ei turhaan kehuta. Selvästi tuohon työhön valikoituu aivan erikoisen mukavia ihmisiä, jotka väsymättä vastailevat potilaiden arvattavastikin usein toistuviin kysymyksiin, juttelevat mukavia tilanteen kuin tilanteen rauhallisena pitämiseksi ja osaavat myös tarvittaessa lohduttaa.
Kolmannesta hoidosta tuli ”normioireet”: ihon punoitusta, silmien kuivumista, suun polttelua (jääpalojen imeskely auttaa), haava-alueen ”puristelua”, arkuutta niskassa, leukaperien jäykkyyttä, nenän limakalvojen kuivumista ja loputon nälkä!
Aika mahtavaa, että saa ja pitää syödä aina kun siltä tuntuu. Paino on noussut kolmisen kiloa, mutta laihduttaminen on kielletty. Eiköhän tuo turvotus aikanaan laske, ja painokin varmaan tasaantuu, kun jaksaa taas harrastaa enemmän liikuntaa. Katselen välillä kateellisena juoksijoita...
Makuaistin doketakseli muutti aina pariksi viikoksi kerrallaan. Kahvi maistui metalliselta, eikä sitä tehnyt mieli. Tee onneksi säilytti hyvän makunsa.
Hiuskato jatkui, eikä se rehellisesti sanottuna ole ollenkaan kivaa. Eikä peruukki luonnolliselta tunnu, vaikka se ulospäin saattaa siltä näyttääkin. Peruukki puristaa ja keinokuituhiukset kutittelevat talvikuivaa ihoa. Jotenkin tekotukkaan tulee jopa periaatteellinen vastustus, ehkä se symboloi alitajuisesti koko tätä rankkaa hoitoaikaa, ja siitä haluaa pian eroon. Kotona kuljin paljain päin tai muotoon ommellussa turbaanissa, joka on oikeastaan aika style. Sitä voi somistella erilaisilla koruilla.
Naistenklinikan mukava fysioterapeutti hoiti edelleen kättäni viikon välein. Leikatun puoleisen käden imusuonet reagoivat sytostaatteihin, ne jäykistyvät ja aika ajoin käteen ilmestyi patteja, jotka fysioterapeutti osasi sulattaa. Minun huolekseni jäi jumppa kaksi kertaa päivässä, jotta liikkuvuus säilyy ja nestekierto elpyy.
Kävin gynekologini vastaanotolla tarkistuttamassa, että syksyllä munasarjassa näkynyt kysta oli hävinnyt. Näin onneksi oli, sillä toista ongelmaa ei tähän nyt kaivata. Tohtorini tutki myös hormonitasoani ja kirjoitti syöpälääkärille omat terveisensä siitä, että en ole vielä postmenopaussivaiheessa. Tämä tieto vaikuttaa tulevaan lääkitykseen. Kiittelin gynekologiani vielä siitä, että hän on lähettänyt minut säännöllisesti mammografiaan. Muutenhan voisin olla paljon pahemmassa liemessä kuin nyt!