Marja Aarnipuro: Rintasyöpäblogi: Normioireet

08.02.2010

Kolmas Taxotere- eli doketakselihoito sujui jo ”vanhalla rutiinilla”. Edellisellä kerralla hoidon aikana oli vihlaissut ilkeästi alaselkää, mutta tunne meni nopeasti ohi, joten en puhunut asiasta hoitajalle mitään. Kun nyt kerroin, sain vähän moitteita. Kaikesta pitäisi kuulemma sanoa, mutta kun hoitajalla on huoneessaan kolme potilasta tiputuksessa yhtä aikaa, ohimenevä vihlaisu ei tuntunut mainittavalta. Lupasin ottaa opikseni. Tällä kertaa ei kuitenkaan vihlonut.
Syöpätautien klinikan hoitajia ei turhaan kehuta. Selvästi tuohon työhön valikoituu aivan erikoisen mukavia ihmisiä, jotka väsymättä vastailevat potilaiden arvattavastikin usein toistuviin kysymyksiin, juttelevat mukavia tilanteen kuin tilanteen rauhallisena pitämiseksi ja osaavat myös tarvittaessa lohduttaa.
Kolmannesta hoidosta tuli ”normioireet”: ihon punoitusta, silmien kuivumista, suun polttelua (jääpalojen imeskely auttaa), haava-alueen ”puristelua”, arkuutta niskassa, leukaperien jäykkyyttä, nenän limakalvojen kuivumista ja loputon nälkä!
Aika mahtavaa, että saa ja pitää syödä aina kun siltä tuntuu. Paino on noussut kolmisen kiloa, mutta laihduttaminen on kielletty. Eiköhän tuo turvotus aikanaan laske, ja painokin varmaan tasaantuu, kun jaksaa taas harrastaa enemmän liikuntaa. Katselen välillä kateellisena juoksijoita...
Makuaistin doketakseli muutti aina pariksi viikoksi kerrallaan. Kahvi maistui metalliselta, eikä sitä tehnyt mieli. Tee onneksi säilytti hyvän makunsa.
Hiuskato jatkui, eikä se rehellisesti sanottuna ole ollenkaan kivaa. Eikä peruukki luonnolliselta tunnu, vaikka se ulospäin saattaa siltä näyttääkin. Peruukki puristaa ja keinokuituhiukset kutittelevat talvikuivaa ihoa. Jotenkin tekotukkaan tulee jopa periaatteellinen vastustus, ehkä se symboloi alitajuisesti koko tätä rankkaa hoitoaikaa, ja siitä haluaa pian eroon. Kotona kuljin paljain päin tai muotoon ommellussa turbaanissa, joka on oikeastaan aika style. Sitä voi somistella erilaisilla koruilla.
Naistenklinikan mukava fysioterapeutti hoiti edelleen kättäni viikon välein. Leikatun puoleisen käden imusuonet reagoivat sytostaatteihin, ne jäykistyvät ja aika ajoin käteen ilmestyi patteja, jotka fysioterapeutti osasi sulattaa. Minun huolekseni jäi jumppa kaksi kertaa päivässä, jotta liikkuvuus säilyy ja nestekierto elpyy.
Kävin gynekologini vastaanotolla tarkistuttamassa, että syksyllä munasarjassa näkynyt kysta oli hävinnyt. Näin onneksi oli, sillä toista ongelmaa ei tähän nyt kaivata. Tohtorini tutki myös hormonitasoani ja kirjoitti syöpälääkärille omat terveisensä siitä, että en ole vielä postmenopaussivaiheessa. Tämä tieto vaikuttaa tulevaan lääkitykseen. Kiittelin gynekologiani vielä siitä, että hän on lähettänyt minut säännöllisesti mammografiaan. Muutenhan voisin olla paljon pahemmassa liemessä kuin nyt!

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Marja Aarnipuro

Koko perheen terveys -lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro kertoo oman rintasyöpätarinansa ja toivoo, että siitä olisi apua ja tukea kohtalonsisarille.

Kaikki bloggaajat

65 kiloa

Kirjoituksia: 14, Kommentteja: 23

Hovilukija

Kirjoituksia: 20, Kommentteja: 45

Pinnalliset

Kirjoituksia: 27, Kommentteja: 23

Kaikki jutut

Svoli Jumppa5Esittely

Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...

YkHannaPartanen

Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...

Ainokaisa

- Kovan harjoitusrupean ja yhtälailla kovan työrupeaman jälkeen stressihormoni kortisolin tasot ovat elimist...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

atkinsjuttu

Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Lily.fi - Kauneus

pilkkuja
Touhusimpa piristyksekseni söpöt kynnet ♥ Lisää voit lukea täältä > Frillycakes - Pilkkukynnet ...
Lue lisää »
Bileitä luksusjahdin kannella, veistoksellisia kampauksia ja punaisia mattoja. Sitä saattaisi ajatella, että miljonäärejä ja leffatähtiä vilis...
Lue lisää »
Täydellisiä miehiä löytyy jokaisen kulman takaa, sanoi Jumala ja loi maailman pyöreäksi. Ei miulla muuta. Paitsi! Ostin tänään ehkä kummalli...
Lue lisää »
Nyt kun kesäkin on tulossa haluaisin kokeilla jotain ihan erillaista hiustyyliä. Hiukseni on aina ollut tosi tummat ja jos olen värjännyt niitä, ...
Lue lisää »
Edellinen kampaamo käyntini oli joulukuun puolivälissä, joten nyt on todellakin aika saada hiuket kesäkuntoon. Huomenna suuntaan kampaajalle, mutt...
Lue lisää »
oranssit kynnet
Toin jotain appelsiininoranssia ja verenpunaista.  ...
Lue lisää »
Koska olen laiska ja käyttövarani ovat rajoitetut, kosmetiikkakiinnostukseni myötä olen kokeillut paljon alhaisemman hintaluokan kamaa jota on vai...
Lue lisää »
M.A.C. Lightscapade kuultopuuteri
Sivun kuvaus:  M.A.C.:in legendaarisen Lightscapade -sävyn uusi tuleminen Sam...
Lue lisää »
Kool Aid -hiustenvärjäyskokeiluni on herättänyt yllättävän paljon mielenkiintoa, ja koska en hevillä opi, tekisin mielelläni muutakin jännä...
Lue lisää »
http://static.mylook.ee/media/catalog/product/cache/1/small_image/150x130/00c75a93b82d54ab122f9c0b67690595/n/a/nail_styler_mini_nail_polish_11.jpg
  Ilo pienestä, kynsilakasta! Nyt on mulla pinkit / marjapuuron väriset, helmiäisen hohtoiset kynnet! Varpaissa ja sormissa!  Lum...
Lue lisää »

Kysely

Mihin vuodenaikaan olet kaikkein alttein rakastumiselle?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Minun piti kirjoittaa viimeisimmästä K&T:stä (5/2012) löytyneestä luonnonystävän...

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Kthovilukijablogi

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Kt6 tuoksut

Kun lempituoksun valmistus lopetetaan, on metsästettävä viimeiset pullot ja valmistauduttava kaipaukseen. Miksi tuoksujen elinikä on niin lyhyt?

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.