Marja Aarnipuro: Rintasyöpäblogi: Leikkaus

Leikkauspäivänä saavuin Naistenklinikan osastolle R31 kello 8:30. Odottelin tunnin verran huoneeseen pääsyä. Potilasruuhkaa piisaa. Käteen sattui Syöpäpotilaat ry:n hieno esite, josta jäi mieleen lohdullinen lause: ”Syöpään pitäisi oppia suhtautumaan kuin mihin tahansa pitkäaikaissairauteen kuten diabetekseen.” Olen palauttanut tuon ajatuksen mieleeni monet kerrat tässä matkan varrella, kun väistämättömiä epätoivon hetkiäkin on tullut.

Huoneeseen päästyäni vaihdoin vaatteet sairaalapaitaan ja pian minulle tuotiin esilääke, jonka vaikutuksesta nukahdin melkein heti. Vajaan tunnin päästä hoitaja tuli herättelemään ja sanoi, että nyt lähdetään leikkuriin.

Kävelin leikkaussaliin omin jaloin sängystä kiinni pitäen. Esilääkkeen ansiosta tunnelma oli varsin hilpeä ja olo kevyt… Kipusin leikkauspöydälle, joka meikäläisen lyhyenlännälle varrelle varsin korkea. Pääsin lopulta sen päälle, ja meitä kaikkia nauratti niin. Siunattu esilääke!

Käteni levitettiin kuin ristiriipuntaan ja äkkiä paikalla oli paljon ihmisiä. Nuori anestesialääkäri jutteli hetken mukavia ja sanoi, että kohta alkaa väsyttää. Meni varmaan neljä sekuntia ja olin unessa.

Heräämössä havahduin siihen, kun kipuhoitaja kysyi tuntemuksiani. Hän pyysi arvioimaan kipua asteikolla yhdestä kymmeneen kymmenen minuutin välein. En ollut erityisen kipeä.

Kirurgini kävi tervehtimässä ja sanoi, että leikkaus oli vähän yllättävä. Syöpäkudosta löytyi tuumorin ympäriltäkin, joten hän poisti koko rinnan. Myös kainalosta löytyi ”jotain”, joten hän poisti kaikki imusolmukkeet.

Jaahas. No, varmaankin hyvä niin. Vähänhän nuo olivat pelottavia uutisia, mutta varmuus näissä asioissa parasta on. Lopullinen tilanne selviää parin viikon kuluttua lopputarkastuksessa. Edessä pirulliset kaksi viikkoa epätietoisuudessa.

Ilta osastolla oli uninen ja huuruinen. Laitoin tietoja tekstareina kotiin ja muille läheisille. Sain ihania itkettäviä viestejä takaisin.

Hoitajat kävivät usein tarkkailemassa tilannetta, oli turvallinen olo. Illalla sain jo kevyttä syötävää, mutta eipä ollut oikein nälkä. Heikotti.

Kainaloon oli asennettu letku, ”dreeni”, jota pitkin ylimääräinen kudosneste pääsi poistumaan. Koska oli tehty koko rinnan poisto ja kainalon puhdistus, jouduin jäämään osastolle yöksi. Osapoistolla selvinneitä useimmat pääsivät jo leikkauspäivän iltana kotiin.

Yöllä ”juoksin” dreenikassini ja tippatelineen kanssa wc:ssä kahden tunnin välein. Sänkyyn päästyäni painoin kipupumppua ja nukahdin heti.

Leikkauksen jälkeisenä aamuna kirurgi tuli tutkimaan haavan. Hän oli tyytyväinen, antoi kotiutusluvan ja käski poistaa dreeniletkun ennen kotiin lähtöä.

Kysyin, mitä hän tarkoitti heräämössä sanoessaan, että leikkaus oli yllättävä. Hän kertoi, että kun selkeäpiirteinen, noin sentin läpimittainen kasvain oli poistettu, hän otti jääleikettä varten kudosta myös sen alta, syvemmältä. Sieltä paljastui syövän esiastetta. Samoin kainalon vartijaimusolmukkeessa oli ”jotain”, joten päädyttiin poistamaan koko rinta sekä kainalon imusolmukkeet.

Leikkaus sujui kuulemma oikein hyvin ja kesti 2,5 tuntia. Kirurgi selitti myös, että patologi tutkii nyt kaikki poistetut kudokset ja imusolmukkeet ja jälkitarkastuksessa sitten kuulen, mikä on faktinen tilanne. Eniten jäi mietityttämään tuo ”kainalossa oli jotain”. Jos siellä on useammassa imusolmukkeessa ”jotain” eli etäpesäkkeitä, asiat ovat vakavammalla tolalla ja leviämismahdollisuus suurempi…

Kirurgi lopetti käyntinsä mieltäylentävästi: ”Te olette niin nuori ja hyväkuntoinen, että eiköhän tämä kaikki hyvin mene, ja vuoden kuluttua voimme rakentaa teille uuden hienon rinnan.”  Tykkäsin kirurgin tyylistä. Erityisesti tuosta määritelmästä ”nuori”. Hän kertoi kaikki asiat kaunistelematta, mutta osasi kiteyttää homman niin, että minulle jäi hyvä mieli ja toiveikas olo. Edessä olisi kuitenkin piinaava pariviikkoinen ennen patologin lausuntoa.

Kipuhoitaja kävi haastattelemassa, antoi kipulääkettä ja reseptejä. Sain ohjeet pitää kipupäiväkirjaa viikon ajan. Hän sitten soittaisi ja kyselisi tulokset.

Aamiaisella pystyin syömään hieman, mutta tuoremehun nauttiminen oli virhe, se alkoi yökkäyttää.

Hoitajat poistivat sidokset ja dreenin. Monille tuo letku jätettiin viideksi vuorokaudeksi myös kotihoitoon. Käytäntö vaihtelee näköjään kirurgin mukaan. Olin oikeastaan tyytyväinen, että pääsin letkusta eroon, sillä tuntui luonnollisemmalta, että keho saisi parantua ilman ylimääräisiä vierasesineitä.

Hoitajat antoivat myös maksusitoumuksen silikoniproteesia ja proteesiliivejä varten. Ne voi käydä hakemassa noin kuukauden kuluessa leikkauksesta, kun haava on kunnolla parantunut ja turvotus laskenut. Väliaikaisen ”kevytproteesin” sain mukaani, se auttaa alkuun. Sain myös jumppaohjeet ja kotihoito-ohjeet sekä kehotuksen soitta aina, kun on jotain kysyttävää.

Lounaan jälkeen olin vapaa lähtemään. Viivyttelin vähän. Tuntui oudolta pukea omat vaatteet päälle ja marssia alakertaan taksia tilaamaan. Hurautin kotiin iltapäivällä, ja siellä oli varsin tunteellinen vastaanotto: koira oli kovasti ihmetellyt, missä ”äiti” on. Loppuilta halailua. Ja nyt sitten iisisti.