Marja Aarnipuro: Rintasyöpäblogi: Klinikalta toiselle

Jälkitarkastuksen jälkeen jäin odottelemaan kutsua HUS:in Syöpätautien poliklinikalta, minne nyt siirtyisin potilaaksi liitännäishoitoihin. Naistenklinikalla kävisin edelleen fysioterapiassa leikatun puoleisen käden imusuonistoa hoidattamassa. Oireita voi tulla koska tahansa, liitännäishoidotkin niitä jonkin verran kiihdyttävät, ja kuulemma puolelle potilaista tulee jossain vaiheessa myöhemmin turvotusta. Ostin kotiin rekkitangon, jossa on hyvä hengailla ja venytellä käden ja rinnan lihaksia – ja ottaa sitten joskus lasten kanssa leuanvetokisaa, jonka häviän varmasti.

Sain sairauslomallani mieluisia vieraita, kun äiti ja isä tulivat käymään. Kun menin hakemaan heitä junalta, ajoin ensimmäistä kertaa autoa leikkauksen jälkeen. Parkkihalliin tullessani jäin turhan kauas lippuautomaatista, ja ette arvaa miten makeasti kurotus tuntui leikkausalueella… No, oppia ikävä kaikki.

Teimme hienon maaseuturetken ja kävimme Turussa tapaamassa kummitätiäni, jota en ollut nähnyt kuuteen vuoteen. Hän kannusti minua, että koska olen niin perusterve ja minulla on niin valoista asenne, niin paranisin varmasti. Sellaista on tietysti mukava kuulla!

Oli kivaa, kun vanhemmat kävivät. Yli seitsemänkymppiset osaavat suhtautua tällaisiin asioihin realistisesti. Erityisesti isäni, joka puolitoista vuotta sitten sairastui suusyöpään ja on toipunut hienosti, niin että tänä syksynä kaatui taas jo hirviäkin! Hän on liikkunut ja elänyt terveellisesti koko ikänsä. Vaikka se ei syövältä suojaisikaan, hoidot kestää hyvin ja toipuminen on nopeaa.

Melko pian oli vuorossa ensimmäinen käyntini Syöpätautien klinikalla Helsingin Meilahden sairaala-alueella. Sinne oli aika hurjaa taivaltaa, ei sille mitään voi, että syövässä on myös niin paljon pelottavaa. Tiesin näkeväni siellä monessa tilanteessa olevia ja eri-ikäisiä potilaita.

Tapasin nuoren naislääkärin, tyttäreni kaiman. Myös omahoitajallani Naistenklinikalla oli sama nimi kuin tyttärelläni – hyvä enne? Asiallinen ja perusteellinen lääkärini, jolla on taatusti tuorein tieto hallussaan, kävi tarkkaan läpi sairaushistoriani, leikkauksen kulun ja patologin lausunnon. Ihmettelin hänelle, miten lobulaarinen syöpä muuttuikin matkan varrella duktaaliseksi, mutta siihen raportti ei antanut selitystä.

”Koska graduaali oli 2, ja kainalon yhdessä imusolmukkeessa oli yksi millimetrin läpimittainen mikrometastaasi, aloitetaan sytostaatit, kuuden kerran hoito kolmen viikon välein. Tämän jälkeen vielä 5 vuoden hormonilääkitys. ”Siinä tulevaisuuteni 5,5 vuodeksi eteenpäin, näillä näkymin.

Se oli aika hurjaa kuultavaa, mutta toisaalta olin hyvin iloinen, että minulle ei jätetty mitään jossiteltavaa. Nyt tehtäisiin kaikki, että ihan varmasti paranisin, vaikka oletettavaa onkin, ettei syöpä ole levinnyt. Sädehoitoja ei tarvittaisi.

Lääkäri tutki myös haavan ja toisen rinnan, kuunteli sydämen ja keuhkot sekä koputteli vatsaonteloa.

Solusalpaajia saisin kahdessa jaksossa. Ensin kolme kertaa Taxotere-hoitoa, joka ei yleensä aiheuta pahoinvointia, mutta väsymystä, lihaskipuja ja kaikenlaista muuta yksilöstä riippuen. Hiukset lähtevät melko varmasti, jos ei heti alussa, niin viimeistään kun annetaan kolme viimeistä kertaa CEF-yhdistelmähoitoa.

Hurjimmalta tuntui ajatus siitä, että jos minulle tulee mikä tahansa infektio, joka nostaa kuumeen yli 38 asteen, joudun menemään Meilahden sairaalan päivystykseen. Tästä tulee influenssakaudella haasteellista…

Lääkäri kehotti pidättäytymään ravintolisistä ja luontaistuotteista hoitojen ajaksi. Kanarian loma täytyy nyt peruuttaa, kun se osuisi juuri viimeisten hoitojen kohdalle. No, sinne ehtii taas.

Lopuksi juttelin vielä hoitajan kanssa, joka kävi läpi hoidon kulun ja mahdollisia sivuvaikutuksia. Hoito aloitettaisiin jo seuraavalla viikolla. Taas alkoi jännittää. Menin käymään alakerran kahviossa ja katselin ihmisiä, jotka juttelivat siellä vilkkaasti, niin potilaat kuin vieraatkin. Oli monenlaista pipoa ja tippapulloa – ja elämää. Klinikkaan, sen potilaisiin ja ilmapiiriin tottuu hyvin nopeasti, se on jotenkin rauhoittavaa.

Omituista ja ironista, mutta kaikkein eniten olen miettinyt hiustenlähtöä. Ehkä siksi, että se on ainoa vieraille näkyvä merkki sairastumisestani. Menin kotimatkalla varaamaan seuraavalle päivälle parturiajan. Leikkautin hiukset entistä lyhyemmiksi, ettei sulkasato tuntuisi niin dramaattiselta. Parturiksi sattui nuori nainen, jonka äiti oli vuosi sitten käynyt tämän saman prosessin läpi. Tyttö oli myös leikannut useammalle syöpäpotilaalle siilin.  Kotiin tultuani lapset hehkuttivat spontaanisti lyhyttä kampaustani.

Pian kuitenkin tarvitsen peruukin…

Kommentit

Minä olen 41 v. rintasyöpäpotilas, jonka rinta poistettiin ja kainalo tyhjennettiin kesäkuussa. Viime tiistaina sain viimeisen sytostaattihoidon ja vielä on edessä sädehoidot.

Sain samanlaisen hoitojakson kuin sinulla on edessä. 3 x Taxotere ja 3 x CEF. Jokainen tietysti reagoi yksilöllisesti noihin hoitoihin - toisille hoidot ovat "helppoja" ja toisille tuskien taival. Minulle tuli tuosta Taxoteresta juuri niitä luukipuja, mutta niitäkin inhottavampi oire oli pään puuroisuus. Onneksi en oireillut montaa päivää. CEF taas aiheutti huonovointisuutta, väsymystä ja päänsärkyä.

Olin kuitenkin niin hyvässä kunnossa hoitojen ajan, että pystyin käymään töissä. Olin toki pois hoitopäivän ja sen jälkeiset pari päivää.

Hiukset alkoi lähtemään tasan 2 viikkoa ensimmäisestä Taxotere hoidosta. Ajoin suosiolla kaikki heti pois kun en kestänyt katsoa paksujen hiusteni radikaalia katoa. Nyt päässäni kasvaa jo puolen sentin siili.

Voimia sinulle hoitoihin!

Manna

# 24.11.2009 19:52

5

3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos kommenteista ja tuestasi! Toinen Taxotere nyt takana (teen tuota blogia tarkoituksella vähän viiveellä, jotta pysyn itse askeleen edellä...). Ihan parissa päivässä en ole töihin päässyt mutta reilussa viikossa kylläkin. Oikein hyvää jatkoa Sinulle ja jaksamista myös sädehoitoihin - nehän eivät kai rasita muuten kuin käyntien määrän puolesta. Loppusuoralla olet siis, minulla vielä muutama etappi jäljellä. T: Marja

Marja Aarnipuro

# 25.11.2009 19:07

5

2

Ilmoita asiaton viesti

Hei, minulta poistettiin vasen rinta marraskuussa, olen vielä siitä sairaslomalla enkä tiedä jatkohoidoista. Kiitos sinulle, että olet jaksanut kirjoittaa näitä blogeja, itselläni ei voimat riittäisi, en ole edes kertonut kovin monelle asiasta. Hoidot ja hiustenlähtö ja muut sivuvaikutukset pelottavat. Toivon, että sinulla menee kaikki hyvin ja jaksat kirjoittaa yhtä positiivisesti jatkossakin. Voimia hoitoihin, työhön ja koiraherran ulkoiluttamiseen, ja kirjoittamiseen!

Vierailija

# 30.11.2009 21:42

2

4

Ilmoita asiaton viesti

Täälläkin yksi kohtalotoveri, 2. Taxotere-hoito juuri takana ja pienellä kauhulla odotan oireita. Ensimmäisestä toipuminen vei 1,5 viikkoa. 3. Taxotere on luvassa vielä tänä vuonna, ja ensi vuonna jatkan samalla CEF-hoidolla. Kun kaikki 3+3-kuuria on saatu, luvassa on lääkehoito vähintään 5 vuodeksi. Sairauteni toistuu nyt neljännen kerran eli kokemusta on, mutta ahdistusta, huolta ja tuskaa se ei vähennä. Hiusten lähtö oli ensimmäisellä kerralla valtava järkytys, vaikka sitä tiesi odottaa. Se on nimittäin se ainoa ulospäin näkyvä oire sairaudesta. Nyt hiukset ovat lähteneet rauhallisemmin, mutta ensi viikolla on turvauduttava pipoon tai perukkiin. Omaksi parhaaksihan tämä kaikki on, ja kun päästään kevääseen, kaikki kasvaa ja pimeys vaihtuu valoon. Tsemppiä!

Vierailija

# 3.12.2009 13:09

3

4

Ilmoita asiaton viesti