Marja Aarnipuro: Rintasyöpäblogi: Jälkitarkastus

Jo kotiutusta seuranneena aamuna menin käymään Naistenklinikan haavapoliklinikalla, kun en osannut arvioida, missä vaiheessa leikkausalueelle kertynyt neste pitäisi punktoida pois. No, olin liian ajoissa, nestettä ei ollut ”tarpeeksi”.

Punktiossa kävin kaikkiaan viisi kertaa, kunnes turvotus väheni niin, että neste imeytyi kudoksiin omin avuin. Kaikki eivät ole näin onnekkaita, kuulin tapauksista, joissa potilas on joutunut käymään jopa kolmekymmentä kertaa…

Turha tämä ensimmäinenkään käynti ei ollut, sillä otin sen ulkoilun kannalta ja kävelin takaisin kotiin kolmen kilometrin matkan. Rauhallisella tahdilla jaksoin ihan hyvin, vaikka leikkauksesta oli vasta kaksi päivää. Monet kohtalonsisaret olivatkin kertoneet, että toipuminen on ällistyttävän nopeaa.

Ystäviltä ja sukulaisilta tuli näinä päivinä runsain mitoin tekstareita ja puheluita. On ihanaa, kun ihmiset välittävät! Olo oli kohtuullisen hyvä, mutta takaraivossa jäyti jatkuvasti pelko patologin tulevasta lausunnosta…

Kipulääkettä otin ohjeen mukaisesti parin viikon ajan kolme kertaa päivässä. Kipuhoitaja soitti viikon kuluttua leikkauksesta ja ”kuulusteli” kipupäiväkirjan tulokset tutkimusta varten. Pieni jumppa, jolla palautetaan käden liikkuvuutta, piti tehdä aamuin illoin.

Kävelin ahkerasti koiran kanssa. 10-vuotias cairn-herra selvästi nautti siitä, että ”mamma” oli kotona kaiket päivät. Se myös ilahtui aina, kun ulos lähdettiin, mutta veteli illat antaumuksella hirsiä ihmetellen varmaan, että mikähän kuntoloma nyt on alkanut.

Ostin uuden punaisen askelmittarin, kun luulin, että vanha on rikki, vaikka siinä sitten vain olikin vääränlainen patteri. No, sainpahan nätimmän. Asetin tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä, ja hämmästyttävän monena päivänä tuo tavoite täyttyikin. Syksy oli kaunis ja kelit varsin otollisia ulkoilulle.

Päivää ennen jälkitarkastusta uskaltauduin ystävättären kanssa lounaalle ravintolaan. Oli ihana jutella. Pientä heikotusta oli havaittavissa, mutta silti jatkoin urheasti matkaa vielä verho-ostoksille. Sairausloman ensimmäisenä päivänä kävin ostamassa maalle verhokankaita, mutta olin ilmeisesti sen verran ”sekaisin” että unohdin yhden ikkunan tyystin.

Parin viikon kuluttua leikkauksesta koitti elämäni jännittävin aamu sitten lasten syntymien. Ennen lääkärin vastaanottoa fysioterapeutti hieroi kättä imunestekierron edistämiseksi. Haava oli niin hyvin parantunut, että sain uusia jumppaohjeita. Tämä fysioterapia jatkui pitkään viikoittaisena rutiinina, sillä kainalon imusolmukkeiden poiston vuoksi imusuonet jäykistyvät, ”tukkeutuvat”, oireilevat ja kipuilevat varsin pitkään yrittäessään rakentaa vaihtoehtoisia reittejä tuhoutuneiden tilalle. Hieronta on melko voimallista, siitä saattaa jäädä jopa mustelmia, ja toisinaan kuuluu naksahduksia, kun suonen tukoskohdat avautuvat.

Fysioterapian jälkeen kävin kahviossa syömässä jotain pientä, ettei ala ainakaan nälän vuoksi lääkärin vastaanotolla heikottaa, kun jännitys oli muutenkin ihan huipussaan.

Jälkitarkastuksen minulle teki ihastuttava ja empaattinen naiskirurgi. Hän kävi läpi leikkauksen kulun ja pääsi vihdoin patologin tuloksiin: kasvain, joka sittenkin osoittautui duktaaliseksi, vaikka koepalan mukaan se oli lobulaarinen, on saatu pois ja kainalossa oli vain yksi mikrometastaasi vain yhdessä imusolmukkeessa, joten ennuste on varsin hyvä.

Huraa!!! Olisin halunnut pussata sekä lääkäriä että hoitajaa, mutta en kehdannut. Tyydyin vain toistelemaan, miten ihania uutisia he minulle kertoivatkaan. Jokainen joka syövän kanssa silmätysten joutuu, ehtii suunnitella omat hautajaisensakin moneen kertaan ennen kuin nämä tulokset kerrotaan… Kiitin ja ylistin osaston hoitoketjua ja sitä, miten hyvin siellä ihmisiä kohdellaan.

Lääkäri ei osannut sanoa jatkohoidosta mitään varmaa. Hän onnitteli minua siitä, että kasvain reagoi hormoneihin, joten ainakin hormonilääkitys on odotettavissa. Papereissa oli kysymysmerkillä myös sädehoito ja sytostaatit. Nämä asiat kuitenkin selviävät, kun pääsen Syöpätautien klinikalle lääkäriä tapaamaan. Lopuksi lääkäri tarkisti haavan ja poisti nestettä. Taas sain kuulla miten nätisti haava on parantunut.

Leijuin ulos Naistenklinikalta ja lähetin ensin viestin miehelle ja lapsille: HYVIÄ uutisia!!! Sitten soitin lähimmälle ystävälle, joka oli pakahtua ilosta ja meinasi pakottaa minut taksilla kaupunkiin tapaamiseen. Tohdin kieltäytyä. Kävelin kotiin ja soitin matkan aikana äidille ja veljelle sekä muutamalle työkaverille. Kotoa lähtein massatekstiviestin kaikille, jotka ovat olleet tukenani. Ilta menikin kymmenien ihanien tekstiviestien purussa. Mikä mahtava päivä!

Kommentit

kiitos hienosta suhtautumisesta ja avoimuudesta:)

# 22.10.2010 00:54

3

0

Ilmoita asiaton viesti