Marja Aarnipuro: Rintasyöpäblogi: CEF-hoito

Tyttäreni on aina ollut kiinnostunut lääketieteeseen liittyvistä asioista. Pienenä hän ”änkesi” mukaan lääkäriin, jos vaikka veljellä epäiltiin korvatulehdusta. Eikä lähtenyt pois ennen kuin lääkäri tutki myös hänen korvansa. Niinpä en ihmetellyt, kun tytär halusi seurakseni ensimmäiseen CEF-tiputukseen.
Hoitotilanne on niin epädramaattinen ja leppoisa, että yhteisen reissumme jännittävin hetki oli se, kun Medi-Helin lääkärihelikopteri laskeutui Syöpätautien klinikan edustalla olevalle helikopterikentälle ja pöllytti lunta korkeuksiin. Myöhemmin tajusimme, että Medi-Heli oli varmaan valmiudessa lähteä kauppakeskus Selloon karmaisevan ampumatragedian jälkihoitoon.
CEF-hoidossa suoniin tiputetaan kolmea eri tavalla toimivaa lääkettä. Liitännäishoitojen tarkoitushan on mahdollisimman monin eri tavoin varmistaa, etteivät elimistössä mahdollisesti vielä olevat syöpäsolut pääsisi lisääntymään, mieluumminkin kuolisivat pois.
Keskimmäisenä tiputettu lääke oli punaista kuin vadelmalimonadi. Koska CEF-hoito aiheuttaa useimmilla pahoinvointia, monille syntyy vastenmielisyys jopa punaista väriä kohtaan. Olen kuullut, että jotkut eivät voi edes pukeutua punaiseen pitkiin aikoihin.
CEF-hoidolla voi olla moninaisia sivuvaikutuksia, joista pahoinvointi on yleisin. Minulla pahoinvointi pysyi hyvin kurissa Primperan-lääkkeellä. Sen lisäksi olisi voinut ottaa kortisonia ja tarvittaessa vielä hakea apteekista vahvemman pahoinvointilääkkeen, joka kuuluu olevan aika kallista.
Kuvottelua oli muutaman päivän, mutta se helpotti, kun muisti syödä vähän väliä jotain pientä ja käydä pienillä lenkeillä ulkosalla. Ummetus oli ensimmäisten päivien pahin oire, ja päätinkin pyhästi hankkia seuraavaa CEF:iä varten runsaasti luumuja!
Väsymystä hoito aiheutti huomattavasti pidempään kuin doketakseli. Johtunee siitä, että CEF:in jälkeen valkosolutaso laskee hitaammin, mutta nousee myös paljon loivemmin kuin doketakselin jälkeen.
Olin selvinnyt hoitoputkessa tähän saakka ilman mutkia matkassa. No, nyt niitä alkoi sitten tulla. Ensin tuli ihan selkeät virtsatietulehduksen oireet. En jäänyt odottelemaan kuumeen nousua, vaan kävin yleislääkärin juttusilla ja sainkin heti antibiootit kyseiseen vaivaan. Selvisin tästä säikähdyksellä ja ilman reissua Meilahden sairaalan päivystykseen.
Samoihin aikoihin yhdessä takahampaassa alkoi tuntua oudolta. Ihan kuin hampaiden väli olisi kasvanut. Ruokakin sitten tahtoi tarttua. Yhtenä aamuna ikenestä tuli verta, joten päätin soittaa hammaslääkärille. Sytostaattihoitojen aikanahan ei isoja hammasremontteja suositella, mutta tällaiset akuuttitapaukset täytyy ainakin käydä tarkistuttamassa.
Sain akuuttiajan omalle hammaslääkärilleni, joka totesi, että paikka on lohjennut, sen alla on reikä ja ien on siksi tulehtunut. Hän paikkasi reiän ja kehotti tulemaan hoitojen jälkeen hammastarkastukseen. Sitten varmaan puututaan jo purentaanikin, epäilen että yöllisestä narskuttelusta johtuen minulle muotoillaan purentakiskot.
Parin viikon kuluttua ensimmäisestä CEF-hoidosta tapasin syöpälääkärini. Hän totesi, että olin kestänyt CEF:hoidon ihan hyvin, joten annostusta ei tarvinnut muuttaa.
Kerroin hänelle ”vainoharhoistani”, jotka leikkaamattoman rinnan mastopatiaoireet olivat aiheuttaneet. Hän tutki rinnan, leikkausalueen ja kainalot. Hän kuunteli sydämen ja koputteli ylävatsaa ja totesi, että kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Mastopatiaoireet saattavat jopa voimistua sytostaattien vuoksi, joten hän kehotti minua ajattelemaan, että asiat ovat hyvällä tolalla, suurella todennäköisyydellä syöpä poistettu ja minä paranemassa.
En tapaisi häntä tämän ”lopputarkastuksen” jälkeen ennen kuin ehkä jossain vuosikontrollissa. Ensimmäinen kontrolli olisi syksyllä eli vuoden kuluttua leikkauksesta. Silloin tehtäisiin mammografia, otettaisiin verikokeet ja tapaisin rintasyöpähoitajan, en lääkäriä ellei mitään erikoista ilmenisi.
Lääkäri kertoi minulle myös tulevan, viisi vuotta kestävän hormonihoidon sivuvaikutuksista. Lääke pitää estrogeenitason mahdollisimman alhaisena, joten sivuvaikutukset ovat lähinnä vaihdevuosioireta. No, niissä ei minulle ole mitään uutta.
Jäljellä olisi siis kaksi CEF-hoitoa ja sitten siirtyisin kontrollloitavaksi tapaukseksi. Jos jotain epäilyttävää ilmenisi, minun pitäisi soittaa oirepoliklinikalle. Aika outoa ajatella, että tämän massiivisen hoitoruletin jälkeen yhtäkkiä ei tarvitsekaan koko ajan mennä jonnekin vastaanotolle ja labroihin. Pitäisi opetella olemaan taas tavallinen ihminen, ei potilas. Monille tulee kuulemaa hoitoputkin loputtua sopeutumisvaikeuksia. En ihmettele.
Lääkäri tutkaili hettken veriarvojani. Totesi, että maksa-arvot ovat edelleen hieman koholla, ja niitä seurataan. Myös valkosolut olivat alakantissa (neutrofiilit hieman alle yhden, kun viitearvon alaraja on 1.5), mutta vastaanotolla lääkäri oli sitä mieltä, että seuraava CEF voidaan antaa normaalisti. Asiaa pohdittuaan ja kollegoita konsultoituaan, hän kuitenkin halusi tehdä kaikki varman päälle. Niinpä hoitaja soitti perään ja kehotti minua menemään vielä ylimääräiseen laboratoriokokeeseen ennen seuraavaa CEF:iä.
Kun seuraavan hoidon aika tuli, hoitaja sanoi, että veriarvothan ovat kunnossa. Kysyin, että oliko eilinen labra siinä. Kävi ilmi, että hoitaja ei tiennyt väliverikokeesta, mutta kun hän tarkisti asian koneeltaan, valkosolutaso oli edelleen laskenut. No ei ihme, että viime päivät olo oli ollut niin hutera.
Lääkärini tuli kohta käymään ja sanoi, ettei hoitoa voida antaa ainakaan sinä päivänä. Minun pitäisi tulla seuraavana aamuna uudelleen ensin verikokeisiin ja sitten odottelemaan, joko solutaso antaisi hoidolle myöten.
Kun tuli osastolle, hoitajani odotti jo koetulosteni kanssa lääkäriä ja sanoi, että neutrofiilitaso oli edelleen laskenut (0.8), samoin leukosyytit. Lopulta lääkärit päättivät, että hoitoa siirretään viikolla ja kahden viimeisen CEF:in jälkeen minun pitäisi piikittää vatsanahkaani Neulastaa, valkosolutekijää joka laittaisi luuytimen valkosolutuotantoon vauhtia.
Nyt piti vain varoa saamasta tulehduksia, ettei tule kuumetta matalasoluvaiheessa. Vähän tuo säikäytti ja mietitytti, vaikka hoitaja sanoi, ettei tämä ole mitään vakavaa ole ja neutropenia on sytostaattihoidoissa varsin yleinen vaiva.
Lepoa, lepoa, lepoa ja leppoisia kävelylenkkejä. Pitää näköjään ymmärtää välillä heittäytyä potilaan rooliin.

Kommentit

Kiitos kun kerrot näistä asioista. Ne koskettavat niin monia.

Vierailija

# 14.2.2010 19:02

1

0

Ilmoita asiaton viesti

Minullakin vastaava hoito edessä, en vielä edes osaa kuvitella mitä oireita ilmenee...toivotaan että pysyn aikataulussa.

Vierailija

# 16.2.2010 09:13

1

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos blogistasi olen lukenut sitä mielenkiinnolla, rintasyöpä kun koskettaa myös minua.
Ensimmäinen leikkaus oli minulla 14.01.2010 jossa oikea rinta poistettiin, vartijabiopsia oli negatiivinen mutta parin viikon kuluttua leikkauksesta lopullisessa vastauksessa löytynyt molemmissa vartijoissa immunohistokemialla metastaasipesäke.
Oikean kainalon tyhjennys sitten tehtiin 14.02.10. Ja nyt taas toivutaan leikkauksesta. Kaikki liitännäishoidot vielä edessäpäin.

Ei tässä muuta voi kun toivoa parasta ja pelätä pahinta, mielialat kun vaihtelevat laidasta laitaan.
Toivotan sinulle mukavia kevätpäiviä ja jaksamista.

PS. minulla myös Kiira-neiti lenkkikaverina päivittäin, koira on kyllä varsinainen personal trainer.

Merja

# 19.2.2010 17:46

1

0

Ilmoita asiaton viesti

hei marja ,oletko saannut jo viimeisen hoidon,

Vierailija

# 26.2.2010 12:42

1

0

Ilmoita asiaton viesti

Hei,
Olen saanut jo viimeisen hoidon viikko sitten. Kirjoittelen näitä blogipostauksia tarkoituksella hieman jälkijunassa. Tätä tuoreempikin täältä jo löytyy: http://www.kauneusjaterveys.fi/blogi/rintasyopablogi-reaktio
Näköjään viimeisen hoidon jälkeen pahoinvointi jatkuu vähän aiempia pidempään, mutta ei minulla kovin pahana. Väsymystä on myös, mutta muuten kaikki hyvin. Tukka kasvaa jo ja maanantaina palaan töihin!
Hyvää kevättä kaikille :D

Marja Aarnipuro

Marja Aarnipuro

# 26.2.2010 13:15

1

0

Ilmoita asiaton viesti