Hanna Skyttä: Pakkausmerkinnät - modernit hieroglyfit?

26.07.2010

Pidän itseäni valveutuneena kuluttajana. Ammattini puolesta olen jo vuosia ollut tietoinen eri elintarvikkeiden ravintosisällöistä, jotka ovat nyt putkahtaneet monien ruokapakkausten kylkiä koristamaan. Oikein tulkittuina ne voivatkin olla varsin hyvä työkalu terveellisempien valintojen tekemiseen. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu monesti “uuslukutaidottomuus”, kun ravitsemussisältöjen tulkintaan ei enää riitäkään ala-asteella opeteltu äidinkieli, toinen kotimainen kieli tai edes muut vieraat kielet.

 

Muistan, kuinka oloni oli kuin vuonna 1822 egyptiläisten hieroglyfien arvoituksen ratkaisseella Jean-Francois Champollionilla, kun huomasin osaavani tulkita ruokien etikettejä ja tuoteselosteita. Innosta hilluminen kuitenkin loppui lyhyeen, kun huomasin tarvetta myös kierrätys- ja muovimerkintöjen, lisäainekoodien ja jopa luomusertifikaattien merkitysten opettelemiseen. Ollakseni valveutunut kuluttaja, minun tulisi myös tietää ruuan alkuperä sekä sen jättämän hiilijalanjäljen määrä. Modernien hieroglyfien arvoitusten ratkaiseminen jatkui...

 

Mikäli haluat helpottaa hieman merkintöjen labyrintistä ulospääsyä, voit kokeilla seuraavia Top 10 -vinkkejäni:

  1. Kartoita elämäntapojesi ne alueet, jotka ovat itsellesi merkityksellisimpiä ja joiden parissa vietät eniten aikaasi. Tämän jälkeen mieti, mitä tuotteita ja palveluita näihin elämäsi alueisiin liittyy ja perehdy niiden merkityksiin, tuotemerkintöihin, terveysvaikutuksiin tai ekologisuuteen, mikäli nämä ovat lähellä sydäntäsi. Jos tämä tutkimuksesi osoittaa, että jossakin tuotteessa olisi “parannettavan varaa” palvellakseen omaa arvomaailmaasi tai tavoitteiden saavuttamistasi paremmin, kartoita vaihtoehtoisia tuotteita tai toimintatapoja.

  2. Suosi mahdollisimman yksinkertaisia asioita ja tuotteita esimerkiksi ruokaostoksien suhteen. Kun ostat perunat vihannesosastolta siinä muodossa, kuin ne maasta on nostettu, vältyt perunajalosteiden etikettien tulkitsemiselta ja mahdollisten lisäainekoodien opettelulta.

  3. Muista, että kaikki mikä on luomua, ei välttämättä ole terveellistä. Vältettävien joukkoon omasta mielestäni kuuluvat edelleen esimerkiksi valkoinen sokeri ja valkaistut vehnäjauhot, olivatpa ne luomua tai ei. Myös jotkut villinä kasvaneet vihannekset saattavat olla terveellisempiä, kuin luomuvaihtoehdot.

  4. Ole tietoinen, mutta älä stressaa! Ei ole tarvetta heittäytyä fanaattiseksi muovien välttelijäksi ainoastaan niihin liittyvien mahdollisten terveysriskien vuoksi. Sen sijaan on hyvä olla tietoinen niiden oikeaoppisista käyttötavoista; jäätelörasiaa ei ole tarkoitettu lämpimien ruokien säilyttämiseen, joten älä kaada siihen jauhelihakastikkeen loppuja säilöäksesi sen seuraavaa päivää varten jääkaappiin. Kierrätä sen sijaan muovit asianmukaisesti. Lisäietoa olen koonnut tämän blogin loppuun.

  5. Korvaa muoviset juomapullot ekologisemmalla ja terveydelle vaarattomalla Sigg-juomapullolla (www.bonge.fi ja www.sigg.com), jonka ihastuttavan laajasta valikoimasta löytyy sopiva design jokaiselle perheenjäsenelle. Lisätarvikkeista suosittelen lämpimästi ns. Active Bottle top -korkkeja, jotka tekevät juomapullojen käytöstä vieläkin helpompaa ja kätevämpää!

  6. Mikäli tapanasi on ostaa take-away -kahvi tai -tee, investoi termosmukiin. Useat kahvilat täyttävät oman mukisi niin pyytäessäsi. Esimerkiksi Bodum- ja Steelworks-merkkisistä mukeista on tullut omia suosikkejani.

  7. Jos budjettisi sallii, vaihda ekologisiin terveyssiteisiin ja tamponeihin. Itse ihastuin Organyc-sarjaan (http://www.organyc-online.com/), joka on juuri saapunut myös Suomeen. Se on tällä hetkellä ainoa 100% biohajoava, kokonaan luomupuuvillasta valmistettu tuotesarja, jonka poikkeaa muista ekositeistä sen imuytimen materiaalin suhteen: Organycissä se on luomupuuvillaa selluloosan sijaan. Tuotteet eivät sisällä klooriaa, hajusteita tai muoveja. Myös pakkaus sekä kääreet ovat biohajoavia (pahvia ja maissitärkkelyspohjaista biomuovia). Siteissä on myös parasta ennen -merkintä pohjassa! Saatavana esimerkiksi Ekolon verkkokaupasta http://www.ekolo.fi/verkkokauppa

  8. Vaihda muoviset kertakäyttöastiat esimerkiksi bambusta valmistettuihin “kertakäyttöastioihin”. Ne kestävät muutamien kertojen pesunkin ja itse pidin niistä erityisesti retkeillessäni.

  9. Mikäli pidät muovin ominaisuuksista, mutta haluat vähentää sen käyttöä, korvaa muoviset ruuanvalmistusvälineet silikonisilla vaihtoehdoilla, joiden “käsituntuma” on lähes muovin kaltainen. Tämänhetkisten tutkimusten valossa silikonin ei ole todettu aiheuttavan terveyshaittoja joidenkin muovien tavoin. tietoa terveysriskeistä. Itse ihastuin esimerkiksi ranskalaisen Lékuén tuotteisiin, jotka on valmistettu platinasilikonista, jonka uskotaan olevan 100% turvallinen. Tosin mielelläni myös bambuhöyryttimessäni höyrytän ruokiani edelleen. Bambuhöyryttimiä löytyy esimerkiksi Ken Hom Taon valikoimista. Molempia voi tiedustella www.nexet.fi sekä hyvinvarustetuista tavarataloista.

  10. Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla (http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2010/fi_FI/ekovuosi_manhattanilla/) ja Johan Tellin 100 tekoa maapallon puolesta antavat hauskan, mutta samalla informatiivisen rautaisannoksen tietoa kulutuksen vaikutuksesta sekä konkreettisia, helppoja vinkkejä.

Rentoja hieroglyfien tulkintahetkiä!

 

 

MUOVIMERKINNÄT

 

Muovit haitallisimmasta vaarattomimpaan (tämänhetkisen tutkimuksen valossa)

 

PVC eli polyvinyylikloridi (3)

Vinyylikloridien tiedetään olevan karsinogeenejä. Lisäksi ne sisältävät ftalaatteja, jotka saattavat häiritä erityisesti testosteronin ja kasvuhormonien tuotantoa. Näiden haittojen vuoksi polyvinyylikloridien käyttö esimerkiksi lasten lelujen valmistuksessa on kielletty.

 

Polystyreeni (6)

Polystyreeni on ehkä kaikista yleisimmin käytetty muovi, josta valmistetaan astioita ja aterimia, take-away pakkauksia sekä lihojen ja muiden tuoretuotteiden pakkausrasioita. International Agency for Reaserch on Cancer on luokitellyt polystyreenin karsinogeeniksi. Vältä erityisesti ruokien kuumentamista polystyreenistä valmistetuissa astioissa.

 

PC eli Polykarbonaatti (7)

Numero seitsemän alle lukeutuvat polykarbonaattien lisäksi myös muut luokittelemattomat muovit. Polykarbonaattia käytetään usein esimerkiksi lasten "tuttimukeissa", uudelleen käytettävissä juomapulloissa, ja säilykepurkkien "vuorauksessa". Se on ainoa muovi, jonka valmistuksessa käytetään bisfenoli-A:ta (BPA), jonka on useissa tutkimuksissa todettu imitoivan estrogeeniä (ja siten aiheuttavan mahdollisia naishormonien epätasapainoa) , häiritsevän kehon immuunijärjestelmää sekä vaikuttavan epäsuotuisasti aivojen ja eturauhasten terveyteen. Monet tutkijat ovat erityisen huolissaan tämän muovin lapsiin ja vauvoihin kohdistuvista terveysriskeistä. Soveltuu energiajätteen kierrätykseen.

 

Polyetyleenitereftalaatti (1)

Tämänhetkisen tiedon valossa suhteellinen turvallinen muovi kertakäytetyttynä. Polyetyleeniä käytetään esimerkiksi juomapullojen, ketsuppi- ja muiden elintarvikepakkausten sekä mikroaaltouunilämmitykseen soveltuvien pakkausten valmistuksessa. Pyri välttämään polyetyleenistä valimistettujen muovien – esimerkiksi limsa- tai vichypullojen – uudelleen käyttämistä. Pullot voi palauttaa kauppojen automaatteihin.

Polyeteeni high-density (2) ja polyeteeni low-density (4)

Mehupullot, muoviämpärit,virvoitusjuomakorit, shampoo-pullot ovat usein valmistettu polyetyleenin high-density -muodosta, kun puolestaan polyetyleenin low-density -muotoa käytetään muovikassien ja -kalvojen valmistuksessa. Tämänhetkisten tutkimusten valossa näiden muovien ei ole todettu päästävän kemikaaleja ruokaan ja niitä voinee käyttää turvallisesti uudelleen..Ne soveltuvat energiajätteen keräykseen. Korit voi palauttaa kauppaan ja pussit voi palauttaa kauppojen palautusautomaattien yhteydessä oleviin muovijätteen keräysastioihin.

 

Polypropeeni (5)

Polypropeeni lienee kaikista turvallisin markkinoilla oleva muovi, jota löytyy esimerkiksi vauvojen tuttipulloista, jogurttipurkeista ja muista elintarvikepakkauksita. Soveltuu energiajätteen kierrätykseen.

 

Markkinoilla on nykyisin myos ns luonnollisia polymeerejä, jotka on valmistettu perunan, maissin tai sokerin tärkkelyksestä. Luonnolliset polymeerit ovat turvallisia ja kompostoituvina myös ekologisempia vaihtoehtoja muoveille. Jotkin markkinoilla olevista kertakäyttöastioista on valmistettu luonnollisista polymeereistä. Lisäksi niitä on saatavilla joissakin ekologisesti ajattelevissa kahviloiden ja ruokapaikkojen take-away astioina.
 

KOSMETIIKKAMERKINNÄT

 

Kaikki luomukosmetiikkana tai luonnonkosmetiikkana myytävät tuotteet eivät ole sertifioitu samoin kriteerein. Lisätietoja oheisesta taulukosta ja kosmetiikan serfioinneista ja merkinnöistä saat esimerkiksi www.organicspa.fi sekä Rita Stiensin Totuus Kosmetiikasta -kirjasta (http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513143442/)

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Hei!
Miten päin tuossa kosmetiikkamerkintälistassa nuo ruksit menee, kun suomalaisella värisilmällä näyttää siltä, että USDA on tosi tiukka merkintä ja Eco-Cert taas tosi löysä? Luulisin, että on toisin päin? Vähemmän perehtynyt lukija voi lukea miten päin vain. Tekstiin voisi selvennyksen rukseista ja väreistä laittaa :)

# 29.7.2010 08:14   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Hei!
Kiitos kommentista! Kyllä olet tulkinnut oikein - USDA on huomattavastikin ECO-CERTiä tiukempi, vaikka toisin voisi luulla...

Hanna Skyttä
# 30.7.2010 10:55   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Moro Sanna,
toivottavasti vielä luet tätä viestiä...
Mutta kysymykseni on seuraavanlainen, eli koska olen yksinkertainen niin tiivistettynä: mikä muovi on sopiva (ja "paras") elintarvike käyttöön?

# 8.3.2011 14:30   0   0 X Ilmoita asiaton viesti

Hanna Skyttä

Lempeämmän elämäntavan sanansaattaja Hanna Skyttä on opiskellut naturopaattista ravitsemustiedettä Sydneyssä Australiassa.

Kaikki bloggaajat

65 kiloa

Kirjoituksia: 14, Kommentteja: 23

Hovilukija

Kirjoituksia: 12, Kommentteja: 29

Pinnalliset

Kirjoituksia: 17, Kommentteja: 14

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.