KT-toimitus: Päätoimittaja Titta Kiuru: Pussillinen sekalaisia, kiitos
Syksy tuo kotiin läjäpäin erilaisia liikuntakeskusten, työväenopistojen, tanssikoulujen ja kieliopistojen esitteitä. Niitä lukiessa olo on kuin lapsella karkkikaupassa! Olisi ihana aloittaa uusi harrastus tai hankkia uusi taito, mutta minkä valitsisin?
Minä haaveilen ainakin salsasta, espanjan opiskelusta ja kalaruokakurssista. Joudun kuitenkin toteamaan itselleni kuin äiti lapselle siellä karkkikaupassa: kaikkea ei voi saada yhtä aikaa. Ehkä valitsen tänä syksynä salsan ja jätän muut muhimaan ajatuksiini kaikkien menneiden vuosien ryhtymishaaveiden rinnalle...
Inspiroivaa syksyä!
Bailatinoa on takana useampi vuosi, mutta tähän kun pääsisi!
Olisipa ihanaa osata jutustella mukavia espanjaksi!
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti