KT-toimitus: Onnellisuuskoulu: optimismi, viikko 3
Iina: Viikon tehtävänä on vaalia omia unelmiaan ja tehdä jotain, jotta unelma olisi askelen lähempänä toteutumista. Minulla unelmia on useitakin, mutta valitsen niistä yhden: haluaisin auttaa ja tehdä vapaaehtoistyötä sellaisen asian hyväksi, joka on minulle tärkeä.
Valmentaja: Unelmat liittyvät myönteisiin ja toiveikkaisiin ajatuksiin tulevaisuudesta. Iinan lähestymistapa on hyvä - valita yksi asia, jonka eteen ottaa ensin jokin pieni askel. Tärkeää on myös, ettei päästä unelmaa karkaamaan liian kaukaisilta tuntuviin pilvilinnoihin. Itseltään voi kysyä, miten unelma toteutuu elämässäni jo tänään edes jossakin pienessä asiassa.
Viikon...
HAASTE: Tuloshakuisen ihmisen on vaikea muistaa, että päivän ohjelmassa on tietoista unelmointia. Toimeen tarttuminen haaveiden toteuttamiseksi jää tekemättä usein – muka kiireen vuoksi.
ONNISTUMINEN: Googletan erilaisia koulutustahoja ja etsin käsiini aihetta koskettelevan artikkelin. Pienellä vaivalla olen löytänyt nopeasti yhteystiedot järjestöön, jonka asian koen itselleni hyvin tärkeäksi. Järjestämme tapaamisen heti.
Valmentaja: Todellakin - jokainen unelma toteutuu vain askel askeleelta ja itse askeleet eivät välttämättä ole kovin aikaa vieviä tai suuria. Tässä esimerkissä toimii toinenkin optimismi- ja onnellisuustaito: kun tekee jotakin itselle tärkeän asian hyväksi, lisää samalla omaa toiveikkuuttaan ja mielekkyyden tunnettaan elämässä.
Iinan loppukommentti:
Kokonaisonnellisuuteni on Onnellisuuskoulun päättyessä sama 9 kuin projektin alussa, mutta niitä syviä kuoppia on tullut entistä harvemmin ja nousu on ollut nopeampaa kuin ennen. Olen antanut enemmän hyvää palautetta muille ja saan unen päästä kiinni entistä helpommin, sillä en vatvo pieleen menneitä asioita ja murehdi tulevaa – ainakaan enää sängyssä.
Esimies on ollut innoissaan projektista ja on nyt sitä mieltä, että olen oppinut visualisoimaan hankaliin asioihin toivottavan loppuratkaisun. Tässä ja nyt -minimeditaatioista on tullut päivittäisiä. Tärkein oivallus on ollut se, että pienistä teoista syntyy isoja virtoja, eikä kannata luovuttaa, vaikka kompastelisi tai ei heti saavuttaisi suurinta tavoitettaan. On ollut lohdullista kuulla, että syntymäpessimistitkin ovat voineet opetella optimisteiksi.
Valmentajan viikon vinkki: Iina saavutti projektissa hienoja tuloksia ahkeran ja avoimin mielin tehdyn harjoittelun ansiosta. Harjoittelun voima pätee myös onnellisuuden lisäämisessä! Kannattaa myös muistaa, että kaikki harjoitukset eivät toimi kaikille - valitse rohkeasti itsellesi sellaisia, jotka tuntuvat tuottavan tulosta. Iinalle suosittelen ainakin minimeditaatioiden jatkamista ja sinnikästä ”aina” ja ”ei koskaan” -sanojen huomaamista ja näiden tilanteiden uudelleen määrittelemistä.
Valmentaja Taina Laane / Positive Planet www.positiveplanet.eu
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Kesäjumppa on suunniteltu työikäisille aikuisille. Marika Kumlanderin laatimissa liikkeissä käytet...
Aiheena oli ”Kuormaa vai kannattimia – uskallusta ylipainoisen liikunnan motivoitiin”. Osa luennoista kä...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

Joko olette kokeilleet viimeisimmän K&T:n (3/2012) modernimpaa versiota värianalyysista? Sivuilta 40 – 51 l...

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti