65 kiloa: Maltillinen hurahdus
Minusta on tullut mantrauskovainen. Olonkeveys-luentojen lopussa hoemme mielessämme lauseita, jotka olen tällä viikolla ottanut päivittäiseen käyttööni: Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Hyväksyn muut sellaisena kuin he ovat. Hyväksyn maailman sellaisena kuin se on.
En ole kovin altis hurahduksille, mutta nyt saatoin hurahtaa - vähän. Tai ehkä tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Olonkeveys-kurssin menetelmät pohjautuvat mielestäni loogiselle periaatteelle: niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kun arvostan itseäni, teen itselleni hyvää; kun arvostan muita, minuun suhtaudutaan arvostavasti.
Ajattelun voiman ylistämiseen yhtyi viime syksynä Yle Teema ohjelmillaan Mielen salattu voima, Kuinka ajatus parantaa? sekä Antti Revonsuo ja tajunnan ihme. Lumelääkkeiden teho on monille tuttua, mutta ohjelmissa todistettiin myös lumeleikkausten toimivuus. Uskomatonta!
Viime luennolla käsittelimme uskomuksia, joista osa vie meitä eteenpäin, osa jarruttelee vauhtiamme. Sanotaanpa vaikka, että uskon seuraavaa:Liikunta on vaivalloista ja hikistä puuhaa enkä koskaan tule siinä yhtä hyväksi kuin ennen. Ei muuten tee mieli lähteä lenkille!
Tiedostamalla omia uskomuksiani, voin pyrkiä muuttamaan niitä. Mistä lienee johtunut, mutta sain raahattua itseni pitkästä aikaa lenkkipolulle ja askel oli kevyempi kuin koskaan! Tämän tunteen turvin jaksan lähteä myös seuraavalle lenkille.
Höpinää tötteröön!
Rakkaudella, MJ
P.S. Kaipaatko lenkille taistelumielialaa? Lataa kuulokkeisiisi Christina Aguileran Fighter- ja Destiny’s Childin Survivor-tsemppikappaleet!
Kommentit
Totta! Kieltojen ja rajoitusten unohtaminen vapauttaa. Ja koska tarkoituksenani on tehdä pysyvä elämäntapamuutos, kieltomentaliteetti ei toimi. Pidemmän päälle kieltoja ei jaksa kuitenkaan noudattaa. Parempi siis elää laihduttaessakin ihan tavallista elämää ja nauttia kaikesta kohtuudella.
Kuulain syysterveisin,
MJ
| # 1.11.2011 09:56 | 8 | 0 |
|
Olen huomannut ihan saman.Jos laihdutuksessa miettii koko ajan ns.kiellettyjä ruokia,niitä tekee ihan varmasti mieli. Mielellä on uskomaton voima.
| # 31.10.2011 20:46 | 9 | 0 |
|
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Tupakoinnin lopettaminen vaatii vahvaa halua, apuvälineita, tukea tai todellisen elämänmuutoksen. Liity sinäkin onnistujiin.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.
function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti