Hovilukija: Käsialanäyte

Tänä vuonna olen pyrkinyt siihen, että edes vähän vilkaisen peiliin, ennen kuin suuntaan ihmisten ilmoille. Muutamana kiireisenä viime vuotena meni nimittäin joskus viikkoja, etten edes tiennyt meikkipussini sijaintia. Kiireen keskellä peilistä näkyi aika lailla harmaa ilmestys.

Päätin siis aivan omaksi ilokseni ja piristykseksi ryhdistäytyä meikkaamisen saralla.

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani tunnustanutkin, etten valitettavasti ole syntynyt meikkaamisen luonnonlahjakkuutena. Samoin tein täytyy myöntää, etten myöskään ole meikkaamisesta äärettömän kiinnostunut. En ole niitä ihmisiä, jotka kotona kokeilevat erilaisia meikkityylejä, värejä ja -koostumuksia. Meikkaamisessa avainsanoja minulle ovat helppous ja nopeus.

Helppouden ja nopeuden nimissä olenkin kutistanut meikkaamiseni lähinnä ripsiväriin ja huulirasvaan.

Tähän asti olen vältellyt arjessa kaikenlaisia meikkivoiteita, puutereita ja värivoiteita. Takaraivossani on nakutellut 1980-luvun lopulla meikkausta aloitellessani kuulemani varoituksen sanat. Silloin väitettiin, että meikkivoide tukkii ihon ja aiheuttaa finnejä.

Viime vuosina olen kuitenkin kuullut usealtakin taholta, että meikkivoide nimenomaan suojaa ihoa. Siksi ihoni kiristäessä pakkasen viimoissa hankinkin itselleni pitkästä aikaa meikkivoiteen.

Ja kuinka ollakaan, K&T:n toimitus ja meikkaaja Heidi Reponen olivat lukeneet ajatukseni ja tehneet uusimpaan K&T:hen (4/2012) Täydellinen meikkipohja -jutun (s. 62 – 63)!

Meikkivoidealoittelijalle juttuun lähestymiskynnystä madalsi se, että kuvien malli oli oikeasti tavisihoinen  - eikä jo aloituskuviin puuteroitu ja siloiteltu tai lähtökohdiltaan posliininukke.

Kokeilin edetä rauhallisesti. Kaivoin esiin meikkisienen, joita oli 1990-luvulta jäänyt kaappiini. Aloitin jutun ohjeiden mukaisesti ”keskeltä kasvoja” (jonka tulkitsin tarkoittavan nenää). Töpöttelin varovaisesti, mutta sieni oli ehtinyt jo imaista kaiken voiteen sisäänsä. Lorautin sienen pintaan kunnolla meikkivoidetta – ja tuloksen arvaattekin.

Yritin sitten levittää meikkivoidetta sormin. Tuloksena oli peili täynnä sormenjälkiä ja paidan vaihto.

Lopulta, viimeisenä toivonani, kaapistani löytyi joskus ostamani meikkivoidesivellin. Otin sen ensimmäistä kertaa käteeni ja rupesin hommiin.

Jo alkoi lyyti kirjoittaa! Siveltimen avulla sain meikkivoiteen tarpeeksi ohuelti. Siveltimellä onnistuin myös nenänpielissä, joista mielestäni aina näkee, jos meikkivoide on huolimattomasti laitettu.

Kyse olikin siis vain käsialasta! Minun käsialaani sopivalla välineellä meikkivoiteen laittaminen tuntui suhteellisen helpolta. Reposen Heidi sanookin meikkipohjajutussa: ”Kaikki levitystavat ovat oikeita.” 

Valokynäilyynkin jutussa oli ohjeet. Käytetäänkö valokynää siis ihan arjessakin?  Sen kynän käyttö vaatinee kyllä muutaman käsialatunnin lisää.

Voisikohan muuten meikkauskäsialasta tehdä grafologisen analyysin? Millainen on ihminen, joka ei osaa töpötellä vaan mieluummin sivelee?

Millainen meikkauskäsiala sinulla on? Tuttuja tikkukirjaimia vai koristeellista kaunoa? Sieni vai sivellin?

Hovilukija

P.s. Meikkausryhdistäytymiseni jälkeen päässäni on aamuisin alkanut soida ihanan Aretha Franklinin ääni: "The moment I wake up, before I put on my makeup..."