Hovilukija: Isovarvasta venyttämässä
Tartuin heti herättyäni viimeisimpään K&T:hen (4/2012) ja plarasin esiin Syvävenyttelyllä keho tasapainoon -jutun (s. 82 - 85).
Kehoni nimittäin todellakin kaipasi tasapainoa monenlaista menoa sisältäneen pääsiäisen jälkeen. Yön pimeinä tunteina valvoessani sitten muistin, että uusimmassa K&T:ssä oli Sainion Marin juttu venyttelystä. Koska Marin neuvojen mukaan onnistuin myös zumbaamaan, miksen kokeilisi myös syvävenyttelyvinkkejä?
Ajatuksissani oli rentouttava ja nautinnollinen aamuhetki omaa kehoa kuulostellen.
Heti jutun ensimmäinen virke aiheutti epäilyksiä: "Kehoa vahvistava ja huoltava syvävenyttely ei ole helppoa eikä aina miellyttävääkään", tekstissä sanottiin.
Olin kuitenkin jo asettunut verkkareissani matolle, joten päätin kokeilla.
Jutussa annetaan ohjeet kuuteen erilaiseen venytykseen, jossa jokaisessa pysytään pitkään, jopa muutamia minuutteja. Venytykseen joutuvat niin isovarpaat(!), lonkankoukistajat, taka- ja etureidet sekä lonkat ja selkäkin.
Isovarvasvenytys kuulosti ihanan helpolta, joten päätin aloittaa sillä.
Vääntäydyttyäni asentoon tulin hyvin tietoiseksi isovarpaistani. Huh huh! Naama irveessä venyttäessäni luin tekstiä eteenpäin: "Venytys on erittäin tehokas ja siksi useimmille kivulias." Kyllä, näin todella on!
Jutun mukaan isovarvasvenytystä suositellaan erityisesti korkokenkiä käyttäville. Itse en koroilla kävele, joten en edes uskalla kuvitella, miltä tuo venytys tuntuu korkkari-ihmisen isovarpaissa. Hmm... Tehokkaalta?
Venytyksiä tehdessäni luin samalla, mihin kaikkeen liian kireät lihakset vaikuttavat. Toki niska- ja hartiakivut ovat tietokonetta naputtavalle hyvinkin tuttuja, mutta yllätyin siitä, että esimerkiksi kireät lonkankoukistajat voivat myös aiheuttaa niska- ja selkäkipuja. Ei siis riitä, että pelkästään pyörittelee hartioita niskakipuja estääkseen.
Vaikka venytykset tuntuivat - eivätkä aina vain mukavina - sain kaikki kuusi venytystä tehdyksi. Kroppa vetreytyi sen verran, että tein vielä toisenkin kierroksen. Toisella kierroksella laitoin suosiolla saman tien tyynyn avuksi isovarvasvenytykseen, ja sekin lopulta onnistui suuremmitta tuskanhuudoitta.
Isovarvasvenytyksen innoittamana aloin pohtia jalkoja enemmänkin. Koska työssäni myös seison jonkin verran, olen huomannut, että jalat - siis varpaat, jalkapöytä ja -pohja - kaipaisivat jotakin rentoutusta, hierontaa ja hoitoa. Välillä tuntuu, että jalkapohjan lihaksia oikein kiristää ja jalansivuja juilii. Onkohan olemassa jotakin jalkajumppaa, jota voisi kotona tehdä? Vinkkejä otetaan vastaan!
Venyttelyn lopuksi rentoutusta tehdessäni tunsin, kuinka veri kiersi hartioissa ja olo oli jotenkin liikkuvampi. Ei ollenkaan huono tapa aloittaa aamu!
Varpaistaan tietoisena
Hovilukija
P.s. Mikä muuten olisi hyvää venyttelymusiikkia? Hidastempoista mutta kevyttä?
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Narskuttelu on yllättävän yleinen ongelma, ja yleisin ratkaisu siihen on purentakisko, joka suojaa hampaita...
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan
Syötä laskuriin oma painosi sekä kalori- tai joulemäärä, jonka haluat kuluttaa. Laskuri laskee...

Tahdot tuuheat ja pitkä ripset. Ripsiseerumilla se onnistuu varmasti. Mitkä ovat tuotteiden ilot ja riskit?

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti