Riku Campo: Campo: Piristystä arkeen
Minulla oli suuri haave saada kirjoittaa meikkikirja USA:n markkinoille. Vuosien puurtamisen jälkeen tein sopimuksen yhden maailman suurimman kirjakustantajan Simon & Schuster Inc.:n kanssa, jonka omistaa televisioyhtiö CBS.Kirjantekoprosessi on ollut urani tähän asti haastavin tyylin luomisesta itse kirjoitusprosessiin, meikkikuvien tekemiseen ja lukuisiin muihin asioihin. Kirja tehdään Yhdysvaltain markkinoille, jossa ihon sävyjäkin on enemmän kuin kirjan sivuja. Se on haastavinta kirjan teossa jo poliittisestikin.
Kun olen tavannut ja haastatellut amerikkalaisia naisia kirjaani varten New Yorkissa, Los Angelesissa tai Chicagossa, ovat kaikkien toiveet omaan kauneuteen liittyvissä asioissa kiteytyneet ihonhoidon ja meikkauksen nopeuteen, helppouteen ja luonnonmukaisuuteen. Tämä onkin koko kosmetiikkateollisuuden tulevaisuus – ei vain täällä Yhdysvalloissa vaan kaikkialla maailmassa. Aika, jolloin naiset seurasivat tarkoin meikkitrendejä, on auttamattomasti ohi. Nykyään meikki on enemmänkin individualistinen tapa tuoda omat kauniit piirteet esille kuin seurata orjallisesti kunkin kauden tyyliä.
Esimerkiksi pastellimeikit tai mustat paksut silmienrajaukset eivät aina sovi kaikille. Siispä yksilöllisyys kunniaan. Ainakin Yhdysvalloissa kosmetiikan merkitys korostuu talouslaman aikana. Naiset piristävät itseään kirkkaimmilla huulipunilla ja käyvät mani- ja pedikyyrissä, jotka muuten ovat arkipäivän luksusta: manikyyrin saa 15–20 dollarilla! Myös kampaajalla käyminen on monien amerikkalaisnaisten hengähdystauko kiireisen arjen painaessa päälle. Pelkkä pesu ja föönaus piristävät mieltä, ja senkin saa 25–35 dollarilla – ei tosin Beverly Hillsin tai Manhattanin salongeissa.
Kosmetiikan merkitys kiteytyykin osuvasti: se antaa mielihyvää. Olipa kyseessä sitten ihana yövoide, seerumi, kylpyvaahto tai huulipuna. Talouslaman aikana tällaiset pienet arkipäivän fiiliksen nostattajat kannattaa muistaa. Satsaa mieluummin uuteen huulipunaan ja positiivisuuteen kuin talouselämän synkkiin otsikoihin!
Kaikki bloggaajat
Kaikki jutut
Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...
Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.















Kirjoita uusi kommentti