Kt9loma

Vaivatonta lomaa!

Jokaisen kolotuksen takia ei tarvitse mennä lääkäriin. Selvitimme, mitä oireita voi hoitaa kotona ja milloin kannattaa lähteä ammattilaisen juttusille.

Päänsärky
Jomottava päänsärky saattaa johtua niska-hartia-alueen jännityksistä tai purentavirheestä, mutta se voi olla myös migreeniä. Monilla päänsärky johtuu liian vähäisestä syömisestä, juomisesta, stressistä tai ihmissuhdeongelmista. Jomottava päänsärky ei ole juuri koskaan vakavan sairauden oire.
Jos päänsärky kuitenkin alkaa uutena oireena, se on voimakasta ja siihen liittyy muita oireita, syy täytyy selvittää. Lääkäri voi sulkea pois esimerkiksi infektiotautien, verenkiertohäiriöiden, liiallisen stressin, huonon näön ja puutteellisen unen tai ruokavalion mahdollisuudet.
Jos jomottava päänsärky on vaivannut ennenkin, sitä kannattaa hoitaa rentoutumalla, pehmeällä liikunnalla ja tarvittaessa tulehduskipulääkkeillä.
Liikunta on paras lääke moneen eri vaivaan. Niin on myös päänsäryn kanssa. Liikunta lievittää myös päänsäryn taustalla olevaa henkistä pahoinvointia.

Niska-hartiaseudun kivut
Niska-hartiaseudun kivut ja päänsärky kulkevat usein yhdessä, mutta eivät aina. Niska-hartiaseudun kivut johtuvat yleensä rasittuneista ja jännittyneistä lihaksista, eikä niiden takia tarvitse yleensä lähteä lääkäriin.
Jos niska kipuilee pahasti, kannattaa ottaa tulehduskipulääkettä ja levätä kunnolla. Jännittyneisiin lihaksiin kertyy maitohappoa, jonka on annettava poistua elimistöstä ennen kuin alkaa kuntouttaa niskan seutua. Kun kivut ovat vähentyneet, kannattaa mennä esimerkiksi sauvakävelylle tai kuntosalille. Sen sijaan esimerkiksi rintauintia kannattaa välttää, jos uintitekniikka ei ole kunnossa. Sammakkouinti, jossa pää on veden pinnalla, rasittaa yleensä niskaa ja hartioita entisestään.
Lääkäriin kannattaa lähteä, jos niskakipuihin liittyy käsien puutumista tai muita oireita.

Kuume
Kuume voi johtua monista eri syistä. Useimpiin virustauteihin liittyy parin päivän kuumeilu, joka menee ohi itsestään. Kuumetta voi hoitaa lepäämällä kunnolla sisätiloissa ja juomalla tarpeeksi.
Kuume ei yleensä ole terveydelle vaarallista. Sitä ei tarvitse laskea kuumelääkkeellä, jos olo on muuten hyvä. Jos olo sen sijaan tuntuu epämukavalta, kuumelääke voi olla paikallaan.
Naisilla lievä kuume voi johtua hormonaalisista syistä, jolloin sitä ei tarvitse hoitaa. Omaa kehoa kuuntelemalla tietää parhaiten, milloin on syytä levätä.
Jos kärsit pitkään jatkuvasta lievästä kuumeesta, mene lääkäriin. Kuumeilun taustalla voi olla reuman tyyppinen sairaus tai suolistosairaus.

PMS
PMS eli premenstruaalinen oireyhtymä vaivaa monia naisia. Oireisiin kuuluu muun muassa hermostunut ja turvonnut olo sekä rintojen arkuus. PMS-oireita voi hoitaa kipulääkkeillä ja liikunnalla. Säännöllinen liikunta helpottaa oloa suurella osalla.
PMS-oireiden hoito on hyvin yksilöllistä. Se, mikä tehoaa toisilla, ei välttämättä toimi toisilla. Jos liikunta ei auta, kannattaa levätä mukavassa asennossa. Vaikeita oireita voidaan hoitaa hormoni- ja nesteenpoistolääkkeillä.

Kuukautisvaivat
Kuukautisvaivoja voi hoitaa kotikonstein tulehduskipulääkkeellä. Kotona voi kokeilla kylmää käärettä vatsalla. Lääkäri voi määrätä kipujen lievitykseen myös e-pillereitä.
Terveet elämäntavat, säännöllinen liikunta ja riittävä uni ennaltaehkäisevät kuukautiskipuja. Kun elimistö voi hyvin, myös kuukautiset vaivaavat vähemmän.

Vatsakipu
Siedettävää vatsakipua voi yleensä potea kotona pari päivää. Sitä voi hoitaa parasetamolilla tai tulehduskipulääkkeillä. Tulehduskipulääkkeet kuitenkin usein ärsyttävät mahaa, joten niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Jos vatsakipu alkaa nopeasti, voimistuu, siihen liittyy verenvuotoa tai kuumetta tai vaiva jatkuu pitkään, kannattaa käydä lääkärissä. Varsinkin ylämahakipu voi liittyä mahakatarriin, joka johtuu helikobakteeri-infektiosta. Se täytyy hoitaa lääkkeillä. Kannattaa myös varmistaa, ettei kyseessä ole maito- tai vilja-allergia.
Oksennus- ja ripulitaudissa on huolehdittava runsaasta veden juonnista. Lääkäriin on mentävä silloin, jos oireet ovat niin rajut, että keho uhkaa kuivua.
Hyvin äkillisesti alkava ja kova vatsakipu viittaa usein vaikeaan tulehdukseen. Silloin kannattaa mennä heti lääkäriin.

Liikuntavammat
Liikunnassa tulleet rasitusvammat kestävät yleensä parista päivästä pariin viikkoon. Niihin auttavat lepo ja rentoutuminen. Pidä mielessä KKK-sääntö: parasta kotihoitoa ovat kylmä, kohoasento ja kompressi eli paineside.
Äkillisiä vammoja, kuten nilkan tai polven nyrjähdyksiä, voi hoitaa tulehduskipulääkkeellä ja kylmäkääreellä. Hyvä tapa tarkistaa vamman vakavuus on viedä paino kipeytyneelle raajalle ja nostaa toinen jalka ylös. Jos kipeä jalka kestää painon, luultavasti ainakaan luita ei ole särkynyt. Jos jalka ei kestä sen päällä seisomista, mene lääkäriin. Äkillisissä käsivammoissa lääkäriin kannattaa lähteä siinä tapauksessa, että jokin tavallinen liike ei enää onnistu.

Ötököiden puremat
Suurin osa ötököiden puremista on täysin vaarattomia. Punainen läiskä kestää yleensä korkeintaan pari päivää, eikä sille tarvitse tehdä mitään. Jos läiskä kutiaa, siihen voi levittää apteekista saatavaa kortisonivoidetta, kuten Sibicortia, jossa on bakteereja tappavaa ainetta. Jos läiskä alkaa laajentua tai sinulle tulee yleisoireita, kuten kuumetta, kannattaa lähteä lääkäriin.
Punkin pureman takia ei tarvitse käydä lääkärissä, jos punkin saa nopeasti pois iholta. Yleensä punkin täytyy olla iholla useita tunteja ennen kuin borrelioosi ehtii tarttua. Lääkäriin kannattaa lähteä silloin, jos pureman ympärille muodostuu punainen rengas.
 
Haavat
Paria senttiä pienemmät haavat paranevat hyvin ilman ompelemista. Haava kannattaa huuhdella juoksevassa vedessä ja liittää sen pinnat yhteen laastarilla. Poikkeuksena ovat kasvoissa ja liikkuvissa kohdissa, kuten käsissä, olevat haavat. Ne kannattaa ompeluttaa aina, koska lopputulos on silloin kosmeettisesti ja toiminnallisesti parempi.
Suuret haavat kannattaa ompeluttaa aina, sillä se edistää niiden paranemista. Myös puremahaavoja kannattaa käydä näyttämässä lääkärille, koska niitä on vaikea puhdistaa itse: puremista jää ihoon yleensä vain pieni reikä, eikä haavan pohjalla mahdollisesti olevia bakteereja pysty huuhtomaan pois. Lääkäri määrää yleensä hoidoksi antibioottikuurin.

 
Asiantuntijat: yleislääkäri Maiju Helin Mehiläisestä ja yleislääkäri Osmo Saarelma Terveystalosta

 

  • Ilmestynyt lehdessä 9/2010
  • Julkaistu 12.07.2010
  37   30

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

atkinsjuttu

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...

uneton_nosto

 Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.

function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua. Totuus | Voi hyvin

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.