- K&T Lääkärikirja
- TERVEYS
- 08.01.2009
Tule hyvä uni!
Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.
Unettomuus on yleisin unihäiriö ja kansanterveydellisesti merkittävä ongelma, josta lähes jokainen ihminen kärsii joskus. 5–12 prosenttia aikuisista on kroonisesti unettomia. Unettomuus yleistyy ikääntymisen myötä.
Työterveyshuollon erikoislääkäri Rea Lagerstedt Helsingin yliopistosta korostaa, ettei unihäiriöistä kärsivää pitäisi jättää yksin.
– Jos potilas tulee päivystykseen, yritetään unettomuuden syitä tietysti selvittää. On myös tärkeää, että sovitaan jatkoseurannasta. Jos tätä mahdollisuutta ei aktiivisesti tarjota, kannattaa itse huolehtia siitä, että saa jatkokäynnin, Lagerstedt neuvoo.
Unilääkkeet on tarkoitettu lähinnä lyhytaikaiseen käyttöön, koska ne saattavat aiheuttaa riippuvuutta ja vaikuttavat selvästi myös seuraavan päivän vireystilaan. Kesällä 2008 uusittu unettomuuden Käypä hoito -suosituskin perustuu paljolti ei-lääkkeelliseen hoitoon.
– Hoitosuosituksen jälkeen lääkkeetön hoito on selvästi noussut paremmin esiin.
Nykyään keskitytään ohjeisiin, joilla unirytmi pyritään palauttamaan. On myös olemassa hoitoryhmiä, joissa keskitytään toimintatapojen ja ajatusmallien muuttamiseen tai ylivireisyyden poistamiseen rentoutumisella. Tällaisia ryhmiä on toistaiseksi vielä kuitenkin liian vähän, Rea Lagerstedt sanoo.
Mene lääkäriin, jos
- unettomuus on jatkunut yhteen menoon kaksi viikkoa
- unettomuus vaikeuttaa huomattavasti elämääsi
- perheesi valittaa kuorsauksesta
- torkahtelet jatkuvasti päivällä
- epäilet, että unettomuuden takana voi olla vaihdevuodet, kipuja tai jokin sairaus, joka tulisi tutkia.
Tule hyvä uni!
Ennen nukkumaanmenoa
- Syö illalla päivän pääateria.
- Makeat jälkiruoat edistävät nukahtamista.
- Käy iltakävelyllä, mutta vältä raskasta liikuntaa myöhään illalla.
- Käsittele vaikeat asiat päivällä, ei vuoteessa.
- Vähennä nautintoaineita.
Satsaa viihtyvyyteen
- Tuuleta makuuhuone, pimennä se ja pidä lämpötila viileähkönä.
- Tarkista, että patja ja peitto ovat miellyttävät ja tyyny sopivan paksuinen.
- Peseydy. Erityisesti saunomisen jälkeinen lämpötilan lasku auttaa nukahtamaan.
- Alavartalon ja jalkojen lämpimänä pitäminen edistää nukahtamista.
Sänkyyn vasta väsyneenä
- Pidä säännöllinen unirytmi, myös huonosti nukutun yön jälkeen.
- Varaa vuode vain nukkumiseen ja rakasteluun.
Jos uni ei tule
- Jos uni ei tule 10 minuutissa, nouse hetkeksi puuhailemaan jotain rentouttavaa.
- Anna itsellesi aikaa. Hemmottele itseäsi joutilaisuudella ja muista terveelliset elämäntavat.
- Jos ongelma jatkuu, kysy neuvoa lääkäriltäsi.
- Turvaudu unilääkkeisiin vasta viimeisenä vaihtoehtona. Ne on tarkoitettu lyhytaikaiseen ja
tilapäiseen käyttöön.
Lähteet Käypä hoito -suositus ja Markku Partinen & Maarit Huovinen: Terve uni. WSOY 2007.
TEKSTI TEA MALMS KUVA KUVAPÖRSSI OY/JUPITERIMAGES
- Julkaistu 17.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kommentit
Olipa tutuntuntuinen tarina unettomuudesta.
Kärsin itsekin muutaman vuoden stressin aiheuttamasta katkonaisesta yöunesta, kelloa vilkuilin 1-2 tunnin välein ja lisäksi vielä valvoin pari tuntia aamuyöstä. Lääkäriin en mennyt, koska en halunnut unilääkkeitä, mutta päätin kokeilla vyöhyketerapiaa. Kolmannen hoitokerran jälkeen nukuin ensi kerran pitkään aikaan koko yön heräilemättä. Ihana tunne! Hoitoon kuului kaikkiaan viisi kertaa ja sain siitä pitkäaikaisen avun. Jos unettomuus nykyisin yrittää vaivata, se saadaan kuriin 1-2 hoitokerralla.
| # 15.1.2009 20:34 | 52 | 38 |
|
Selvisitkö tosiaan ihan ilman unilääkkeitä? Mistä voisin löytää hyvän vyöhyketerapeutin, joka osaa hoitaa unettomuutta?
| # 18.1.2009 20:57 | 47 | 46 |
|
Pakko kommentoida unettomuuteen. Itse kärsin aamuyön heräilystä ym., kunnes tein vakaan päätöksen mennä tuntia tai vähintään puolta tuntia aiemmin nukkumaan. Olen yrittänyt pitää kiinni päätöksestä ja kun tiedän saavani riittävän pitkän unen, unihäiriötkään eivät enää samalla tavalla vaivaa.
| # 22.1.2009 16:14 | 49 | 41 |
|
Etsi käsiisi sellainen vyöhyketerapeutti joka on käynyt esim Medika Novan koulutuksen. Vyöhyketerapia auttaa mutta kokemuksesta voin sanoa että myös suolahuone. Sillä on muitakin hyviä ominaisuuksia joiden vuoksi sinne meninkin mutta sivutuotteena sain paremmat unet!
| # 26.1.2009 14:39 | 50 | 39 |
|
Minunkin on pakko kommentoida noita unensaanti -ohjeita. Muutama kohta ohjeissa takaisi ainakin minun tilanteessani jatkuvan unettomuuden...
Ensinnäkin huoneenlämmön on oltava mielellään +22C sanoivat sähkön- ja muut säästäjät sitten mitä hyvänsä. Jos on liian viileä, herään aivan varmasti keskellä yötä siihen, että palelee, koska peitto ei pysy yön aikana liikehtiessäni koko aikaa täysin päälläni. Liian paksuissa pyjamissa taas unen saanti on mahdotonta, kun vaatteet hiertävät. Päiväksi alennan huoneenlämpöä sitten sähköä säästääkseni.
Toisekseen, jos herään tai havahdun johonkin keskellä yötä tai nukkumaan mennessä uni ei heti tule, en tosiaankaan nouse ylös 10 minuutin jälkeen!! Joskus unen tulemiseen menee puoli tuntia tai tuntikin, mutta aika kuluu puolihorteessa levätessä. Yöllä havahtuessa on turha "panikoida" ja nousta heti pystyyn kuppelehtimaan, en varmasti saa enää sen jälkeen unta, jos sytytän valot ja "puuhailen jotain rentouttavaa" !! Muutenkin valon kanssa saa olla tarkkana, mielellään himmennetään tunnelmaa jo ennen nukkumaan menoa, enkä vietä kylppärin loistevalojen alla pitkään aikaani. Ja mitä sitten, jos herää tai uni ei heti tule? Voihan sitä vain köllötellä ja levätä, eikä murehtia turhaan. Tietenkin kroonisesta unettomuudesta kärsivillä saattaa olla syytäkin murehtia, mutta apujakin varmasti löytyy, mm. tuo vyöhyketerapia.
Saunassa käynti voi minua ainakin piristää liikaa, samoin kahvi tai kolalimsa, joten niiden nauttiminen on ajoitettava tunti pari ennen nukkumaan menoa, että uni tulee helposti.
Hyviä ja makoisia unia... :)
| # 30.1.2009 16:54 | 51 | 40 |
|
artikkelinne hyvin koottu;uutta viimeinkin itselleni oli päivän pääaterian aoitaminen iltaan;sitä en vielä ole kokeillut-mutta varmasti kokeilen.
se kuitenkin on varmaa, että nälkäisenä uni ei tule.
vyöhyterapeuttilla minäkin sain avun-ikävä kyllä hoitosuhteemme katkesi toistaiseksi.
on aika turhauttavaa ajatella, että lääkkeillä pelotellaan ja kuitenkaan e muitakaan neuvoja annetta;esim juuri fysioterapeutin luona käynti ei varmalla ole kenellekään haitaksi-tietty siinä ei tule tuloa suurille lääketehtaille.
Fysioterapeutin kertahinta keskimäärin 34-39.- on kalliimpi kuin purkillinen unitabletteja;mutta haittavaikutuksia (!?) itselläni en ole koko elämänpituisen käytön jälkeen vieläkään huomannut haittoja-tiedä sitten joskos yhtääkkiä joku kohta pettää.....
Fysioterapeutin hoito on todella kokonaisvaltainen ei siinä samalla voi parantua tai ennalta ehkäistä muitakin "ongelmia"
Mielestäni tästä uniasiasta ei koskaan kirjoiteta liikaa;sitä tulii lähetystä todella monelta kannalta
Hienoa kun Kauneus&Terveys kantanut kortea kekoon
Uni asia o ihmiselle (kaiken ikäisille) todella tärkeä asia siitä kannattaa kirjoittaa...
| # 9.2.2009 19:26 | 47 | 44 |
|
Asun vilkkaan kävelykadun varrella ja äänet herättivät minut varsinkin aamuyöllä baarien sulkeuduttua. Olen käyttänyt luonnon ääniä tuottavaa ääniterapialaitetta nukkumisen parantamiseksi jo vuosia. Oma makuuhuoneeni on nyt kuin meren rannalla. Miehenikin nukkuu kuin vauva, eikä kuorsauskaan häiritse enää!
| # 19.2.2009 09:47 | 54 | 38 |
|
... tuo ääniterapialaite. Mistä niitä saa?
| # 21.2.2009 23:16 | 45 | 45 |
|
Ostin omani asuessani ulkomailla enkä ollut Suomessa niihin törmännyt. Töissä kun juteltiin, kuulin että samoja tuotteita on tulossa myyntiin Suomessa pian kun joku tunsi maahantuojalla työskentelevän kaverin. Sain maahantuojan internet-osoitteen: www.matari.fi/etusivu.html . Nopealla selaisulla näytti siltä että sivuilla on jotain linkkejäkin.
| # 3.3.2009 13:07 | 89 | 0 |
|
Mulla on ollut sama käytössä jonkin aikaa. Olen huomannut nukkuvani huomattavasti paremmin. Tuotteita saa ainakin maxwell nettikaupasta, josta omani tilasin. En tiedä mistä muualta.
| # 17.7.2009 11:03 | 46 | 43 |
|
Kärsin aina työaikana unettomuudesta ja etenkin aamuyön heräilystä. Se on luultavasti merkki stressistä. Näin lomalla kun saan itse päättää milloin menen nukkumaan ja milloin herään, nukun kuin tukki! Johtuu varmaan siitä, ettei minun tarvitse alitajuisestikaan jännittää, heräänkö ajoissa ja mitä jos joudun nousemaan väsyneenä ylös. Voi kun ihminen saisi itse päättää rytmeistään talviaikanakin.
| # 20.7.2009 12:24 | 47 | 43 |
|
Lisää aiheesta
Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...
Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...
function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....
Kaikki jutut
Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...
Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.












