suihku4

Terveyden lähteillä

Mineraalivedet ovat tuttuja kauppojen juomahyllyiltä, mutta niiden hoitavista vaikutuksista kannattaa nauttia myös ulkoisesti.

Mitä yhteistä on roomalaisilla legioonilla ja ihanan rentouttavilla kylpylöillä? Kylpyläkulttuurin historiassa on mielenkiintoisia viitteitä siihen, miten valloitusretkillä väsyneet roomalaiset sotilaat pysähtelivät Euroopan karttaa täplittävien kuumien luonnonlähteiden äärellä ja rakensivat niiden yhteyteen pieniä kylpylöitä.
Renessanssin aika vahvisti eurooppalaista kylpyläkulttuuria hydroterapian ja parantavien mineraalivesien ansiosta, kun niiden hoitavista vaikutuksista nautittiin niin sisäisesti mineraalijuomien kuin ulkoisesti mineraalikylpyjen muodossa. Samat menetelmät ovat edelleen käytössä nykyaikaisissa, luonnon mineraalivesilähteitä hyödyntävissä kylpylöissä kaikkialla maailmassa.
Ulkoisesti käytettyinä mineraalivesien tehokkuudesta erilaisten sairauksien hoidossa on saatu myös tieteellistä näyttöä. Esimerkiksi ranskalaiset ja italialaiset ihotautilääkärit ovat julkaisseet tieteellisiä tutkimuksia, joissa on dokumentoitu mineraalivesien auttavan erilaisten ihosairauksien, kuten ihottumien, psoriaasin, ruusun ja couperosan, hoidossa. ›
Ihon luonnollisen uudistumisen myötä kivennäisaineiden varastot kuluvat. Mineraalivesiä sisältävät tuotteet ja hoidot palauttavat näitä kosteutta sitovia mineraaleja iholle ja suojaavat sitä
liialliselta kosteuden haihtumiselta, jolloin kosteuttavat tekijät pysyvät paremmin epidermiksen syvissä kerroksissa. Esimerkiksi ranskalaisen Vichyn alueen vesi sisältää runsaasti natriumkarbonaattia, ja se on todettu erityisen tehokkaaksi muun muassa plastiikkakirurgisten leikkauksien jälkihoitona, koska sillä on ihosolujen uusiutumista nopeuttavia vaikutuksia.
Monet tekijät stressistä ilmansaasteisiin voivat vahingoittaa ihon suojarakennetta ja pintaverenkiertoa, jolloin iho herkistyy ja ärtyy. Jos vaalean kuulas hipiäsi muuttuu punoittavan laikukkaaksi, kokeile erityisesti magnesiumia, kalsiumia ja kaliumia sisältäviä mineraalivesiä. Näillä kivennäisaineilla on todettu rauhoittavia ja viilentäviä vaikutuksia. Mikäli ihosi sen sijaan kärsii hilseilystä ja kuivuudesta, voi syy löytyä kaikkien ihokerrosten kosteustasapainolle tärkeiden kuparin, sinkin ja magnesiumin puutteesta. Kuivakkaasta ihosta kärsivän kannattaa mineraalien lisäksi tarkistaa välttämättömien rasvahappojen saanti sekä ravinnosta että ulkoisesti käytettynä. Erityisen ravitsevia ulkoisesti käytettäviä öljyjä ovat jättihelokki-, ruusunmarja- ja arganiaöljy.
Ihotautien lisäksi mineraalivesillä on hoidettu erilaisia kiputiloja, ruoansulatusvaivoja, reumatismia, sydän- ja verisuonisairauksia, psyykkistä uupumusta, masennusta ja unettomuutta.
Mineraalivesiä on kahdenlaisia: synteettisiä ja luonnollisia. Synteettiset mineraalivedet ovat ihmisten valmistamia, eli kivennäisaineet on usein lisätty niihin teollisin keinoin.
Luonnollisella mineraalivedellä puolestaan tarkoitetaan vettä, joka on saanut alkunsa sateena ja imeytynyt maaperään. Maaperän uumenissa vesi on saanut soljua jopa vuosikymmenten ajan. Ennen pulpahtamistaan maan pinnalle siihen on liuennut erilaisia maamineraaleja, kuten kalsiumkarbonaattia, rautaa, natrium- ja magnesiumsuoloja, rikkiyhdisteitä, kaliumia, mangaania ja erilaisia metalleja. Luonnollisen mineraaliveden kivennäisainekoostumus riippuu siitä, minkalaisen maaperän läpi vesi on kulkenut. Eri alueilla esiintyvien vesien kirjo on yhtä laaja kuin eri viinialueilta saatavien viinien!

Parantavat mineraalit

Rikki
miksi? Rentouttaa kipeät lihakset, sillä rikillä on tulehduksia estäviä vaikutuksia. Auttaa myös reumavaivoihin,
maksasairauksiin ja erilaisiin iho-ongelmiin, kuten akneen
ja psoriaasiin.
missä? The Greenbrier, White Sulfur Springs, Kalifornia ja Sycamore Mineral Springs, Kalifornia.
www.greenbrier.com ja www.sycamoresprings.com
 

Rauta
miksi? Helpottaa nivelrikon aiheuttamia kipuja. Raudan uskotaan palauttavan elimistön energisyyden sekä vahvistavan verta ja vastustuskykyä.
missä? Gideon Putnam Resort, New York ja
The Home­stead, Virginia.
www.gideonputnam.com ja www.thehomestead.com

Magnesium
miksi? Parantaa haavoja ja erilaisia ihosairauksia, erityisesti psoriaasia ja ihottumia. Sisäisesti nautittuna sen
uskotaan toimivan luonnollisena närästyslääkkeenä.
missä? Gellért Baths, Unkari ja Omni Bedford Springs
Resort & Spa, Pennsylvania.
www.gellertbath.com ja www.bedfordsprings.com

Litium
miksi? Auttaa unettomuuteen ja parantaa mielialaa,
erityisesti sisäisesti nautittuna.
missä? Ojo Caliente Mineral Springs Resort & Spa,
New Mexico ja Two Bunch Palms, Kalifornia.
www.ojocaliente.com ja www.twobunchpalms.com

Bikarbonaatit
miksi? Auttaa sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa, parantaa verenkiertoa raajojen päihin ja alentaa korkeaa verenpainetta. Sisäisesti nautittuna stimuloi ruokahalua ja
parantaa ruoansulatusta.
missä? Les Thermes Evian, Ranska ja Dunton Hot Springs, Colorado, Yhdysvallat.
www.lesthermesevian.com ja www.duntonhotsprings.com

Natriumkloridi
miksi? Helpottaa nivelrikon ja reumatismin oireita.
Laimean natriumkloridiveden nauttimisen uskotaan
parantavan ruokahalua ja ruoansulatusta.
missä? Brenner’s Park Hotel & Spa, Saksa ja Safety
Harbour Resort & Spa, Kalifornia.
www.brenners.com ja www.safetyharbourresort.com

Euroopan eedenit

Evian, Ranska
Nimi Evian yhdistyy monen mielessä automaattisesti veteen. Ranskan Alpeilta Evianin kaupunkiin laskevan veden matkan on mitattu kestävän noin 15 vuotta, jonka aikana se kerää vuoristosta mukaansa lukuisia mineraaleja, kuten magnesiumia, kalsiumia, bikarbonaatteja ja erilaisia suoloja.
Evianiin voi mennä hemmottelulomalle, mutta myös lääkärit lähettävät sinne asiakkaita. Les Thermes Evian -kylpylässä toteutettavaa kolmen viikon hoitoa määrätään erityisesti kroonisiin ruoansulatuskanavan ja aineenvaihdunnan ongelmiin, reumaan, munuaiskiviin ja virtsakanavan sairauksiin. Terapeuttisten hoitojen lisäksi kylpylän yläkerroksissa voi nauttia kau-
neushoidoista.

www.evianroyalresort.com

Baden-Baden, Saksa
Baden-Badenin kylpyläkulttuurin ydin on ylellinen Brenner’s. Osa terapeuteista on työskennellyt kylpylässä koko sen 25-vuotisen olemassaolon ajan, ja useilla heistä on yhtä pitkä hoitosuhde yhä uudestaan Brenner’siin palaavien asiakkaiden kanssa.
Hoidoista voi nauttia Hillary Clintonin tapaan yksityisessä sviitissä, jossa on oma poreallas, sauna, höyryamme ja spa-palvelija, tai varaamalla ajan yleiseltä lääkinnällisten hoitojen puolelta.
Kävelymatkan päässä on kaupungin kuumat lähteet, joissa joinakin päivinä miehet ja naiset kylpevät erikseen ja toisina samaan aikaan. Tämä kannattaa huomioida vierailun ajankohtaa suunnitellessa, sillä saksalaiset rakastavat naturismia eikä uimapukua juurikaan käytetä.
Mikäli et halua näyttäytyä synnyinasussasi julkisesti, moderni Caracalla Therme on ehkä enemmän sinun makuusi. Sen tarjontaan kuuluu eriasteisia sisä- ja ulkoaltaita sekä poreilevia lähteitä.

www.brenners.com ja www.carasana.de

Budapest, Unkari
Itä-Euroopan kylpyläkulttuuri on kohdannut menneisyydessä monia vaikeuksia, kuten neuvostovallan aikaiset rakennusten purkamiset, vieraanvaraisuuden ja palvelualttiuden rapistumisen sekä ulkomaisten vieraiden vähentymisen. Onneksi osa kylpyläkeskuksista on jo päätetty palauttaa entiseen loistoonsa. Tällainen on Karlsbad eli nykyinen Karlovy Vary Tšekin tasavallassa.
Budapestissä sijaitsevat kylpylät huokuvat historiallisuutta ja eleganssia. Kaupungin alueella on noin 80 aktiivista luonnonlähdettä, noin 20 niiden yhteyteen rakennettua kylpylää sekä lukuisia yksittäisiä ulko- ja sisäuima-altaita.
Széchenyi Thermal Bath ja Gellért Baths lukeutuvat varmasti maailman kauneimpien julkisten kylpylöiden joukkoon. Erityisesti Gellértissä voi aistia menneen maailman taian, kun kelluu altaassa, joka on ympäröity roomalaistyylisillä marmorimosaiikkisilla pylväillä. Yhtä upea kokemus on vierailla Király Fürdössa, joka on 400 vuotta vanha kupolikattoinen turkkilainen kylpylä.

www.szechenyibath.com ja www.gellertbath.com

Lähteet Nathaniel Ahman: Healing Springs – The Ultimate Guide to Taking the Waters (Rochester, VT: Healing Arts Press, 2000) ja John D. Hem: Study and Interpretation of the Chemical Charact-eristics of Natural Water (Alexandria, Virginia, U.S. Geological Survey, Water-Supply Paper W2254 1985) www.szechenyibath.com ja www.gellertbath.com

TEKSTI HANNA SKYTTÄ KUVA COLOURBOX

  • Julkaistu 22.03.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  25   17

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

atkinsjuttu

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...

uneton_nosto

 Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.

function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Kt14muuttuja

Ritva Kaijasilta-Heinonen, 55 15.11.2011

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua. Totuus | Voi hyvin

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.