Sinä, minä, psykopaatti

Melkein jokaisen tuttavapiirissä on ainakin yksi, joka on eronnut narsistista. Tai joku, joka epäilee salaa mielessään puolisoaan narsistiksi.

Narsismin ja psykopatian diagnoosikriteerit ovat levinneet kulovalkean tavoin ihmisten tietoisuuteen. Netissä voi selvittää pikatestillä, onko esimies psykopaatti.

Narsismi ja psykopatiaovat kuitenkin psykiatrian harvinaisimpia sekä vaikeimmin diagnosoitavia ja hoidettavia persoonallisuushäiriöitä. Näitä diagnooseja on pätevä antamaan ainoastaan kokenut psykiatrian erikoislääkäri, ja diagnosointi on lääkäreillekin erittäin vaativaa.

Noin yksi prosentti suomalaisista täyttää psykopatian kriteerit, ja narsismissa luku on samansuuruinen. Usein samassa henkilössä on sekä psykopaatin että narsistin piirteitä.

Psykiatri, ylilääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Hannu Lauerma arvelee vakavien psyykkisten häiriöiden keittiöpsykologisoinnin johtuvan siitä, että ihmiset tulkitsevat usein sosiaalisten taitojen puutteet psykopatiaksi tai narsismiksi.

– Kaikissa ihmisissä voi olla psykopaattisia piirteitä vähän, jonkin verran, paljon tai patologisesti, Lauerma sanoo.

Kymmenellä prosentilla suomalaisista on narsistisia tai psykopaattisia piirteitä, jotka aiheuttavat vaikeuksia ja harmia arjessa. Tämä ei tarkoita, että heillä olisi persoonallisuushäiriö.

Jokainen ihminen voi oireilla jossain vaiheessa elämäänsä narsistisesti tai psykopaatin kaltaisesti – varsinkin silloin, kun elämä on kriisissä, itsetunto uhattuna ja ihmissuhteet solmussa.

Psykopaattien ja narsistien uhrien auttamiseen erikoistunut psykologian tohtori Helinä Häkkänen-Nyholm Psyko Juridicasta toteaa, että ihmisten itsekeskeisyys on lisääntynyt – ja itsekeskeisesti käyttäytyvän ihmisen piirteet saattavat sopia päällisin puolin yhteen narsismin ja psykopatian diagnoosikriteerien kanssa.

Joskus myös läheisen diagnosoimaton tai diagnosoitu ADHD- tai Aspergerin oireyhtymä voidaan helposti tulkita esimerkiksi narsisimiksi. Sosiaalisten taitojen heikkoudet, myötätunnon puute, vastuuttomuus ja impulsiivisuus ovat yleisiä piirteitä myös näissä oireyhtymissä.

Entä jos yksi prosentti onkin vain jäävuoren huippu? Loput kulkevat ilman diagnoosia joukossamme, kaikenlaisissa ammateissa ja asemissa?

– Ei ole mitään merkkejä siitä, että psykopaattien tai narsistien määrä olisi kasvussa. Tällaisia ihmisiä on ollut maailman sivu. Mutta koska työelämä on muuttunut sosiaalisesti entistä vaativammaksi, persoonallisuushäiriöt oirehtivat voimakkaammin kuin ennen, Hannu Lauerma sanoo.

– Ennen vainoharhainen psykopaatti saattoi pärjätä mainiosti yövartijana. Mutta ei enää, koska vartijoilta edellytetään hyviä sosiaalisia taitoja. Kaikissa ammateissa täytyy tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.

Toisaalta oikeat valkokauluspsykopaatit ovat loistavia työhaastatteluissa. He ottavat tiiviin katsekontaktin, tarkkailevat työhaastattelijan eleitä ja saavat tämän tuntemaan olonsa erityisen arvostetuksi, miellyttäväksi ja älykkääksi. He puhuvat paljon ja sujuvasti eivätkä jännitä lainkaan.

– Usein he puhuvat puuta heinää aiemmasta työkokemuksestaan ja yhteistyökumppaneistaan. Siksi työnhakijoiden taustat ja kertomukset olisikin tärkeää aina tarkistaa, Helinä Häkkänen-Nyholm sanoo.

Hannu Lauerman kokemusten mukaan psykopaatti tai persoona, jolla on tällaisia piirteitä, voi saavuttaa lyhytaikaista menestystä työelämässä. Ennen pitkää hänen käytöksensä alkaa kuitenkin jäytää työyhteisöä ja hän ajautuu välirikkoon työpaikallaan.

Väitetään, että narsismi johtuu lapsuuden ja nuoruuden voimakkaista häpeäkokemuksista, joiden käsittelyyn lapsi tai nuori ei ole saanut aikuisten riittävää tukea. Siksi hän on sairastunut ylimielisyyteen.

Psykopatian on puolestaan sanottu syntyvän lapsuuden vakavasta psyykkisestä kaltoinkohtelusta. Nämä selitykset ovat kuitenkin vain osa totuutta. Lapsuuden kasvuympäristöllä on merkittävä vaikutus, ja henkirikoksia tehneiden psykopaattien lapsuudenkodissa on yleensä ollut epäjohdonmukainen tai raaka kasvatustapa ja vaikeita ihmissuhteita. Ilmeisesti psykopatian taustalla on kuitenkin myös geneettistä alttiutta.

Narsisimiin ja psykopatiaan ei tiedetä tällä hetkellä toimivia hoitomenetelmiä.

– Iän myötä, yli viisikymppisenä, oireilu saattaa vähentyä itsestään, Helinä Häkkänen-Nyholm sanoo.

Narsisteista ja psykopaateista kirjoitetaan vertaistukea tar­joa­vaa kirjallisuutta. Narsistien uhrit ovat myös perustaneet oman yhdistyksen. Häkkänen-Nyholm ei pidä sitä huonona asiana. Noin kymmenes suomalaisista on persoonallisuushäiriöisiä. Vaikka läheinen, työkaveri tai esimies ei olisi patologinen narsisti­ tai psykopaatti, hänen käytöksensä voi olla muulla tavoin häiriintynyttä.

– Näitä aiheita käsittelevät kirjat, tv-ohjelmat ja lehtijutut saavat monet heräämään ja miettimään, kuinka terveellä pohjalla omat ihmissuhteet ovat, Häkkänen-Nyholm sanoo.

Hän kohtaa työssään todellisia narsistien ja psykopaattien uhreja, mutta paljon myös niitä, jotka eivät hae niinkään apua vaan sairaan leimaa puolisolleen.

– Usein puolisolleen diagnoosia hakeva asiakas on itse persoonaltaan vaativa, manipuloiva ja hän oireilee itse narsistisesti.

Narsistiseen oireilun yksi ilmenemistapa on se, että oireilija voi kokea itsensä kaltoinkohtelun uhriksi. Vika ei ole koskaan hänessä itsessään, vaan aina toisissa.

Mistä sitten tunnistaa häiriintyneen parisuhteen?

– Puolison narsistisen oireilun voi tunnistaa niissä hetkissä, kun oikeasti tarvitsee apua ja tukea: olet vakavasti sairas, saanut keskenmenon, tehnyt abortin tai läheisesi on kuollut. Näinä hetkinä vakavasti narsistisesti oireileva puoliso ei osaa tuntea empatiaa.

– Eräs asiakkaani kertoi, miten oli saanut puhelinsoiton vanhempansa kuolemasta. Puoliso oli vastannut siihen: "Joo, mutta mennäänkö nyt sinne Ikeaan."

Todellisen patalologisen narsistin kanssa elävät kuvaavat parisuhdettaan keskitysleiriksi ja kiduttamiseksi.

– Vain mielikuvitus on rajana, mitä narsisti saattaa keksiä. Hän voi esimerkiksi piilotella puolisonsa tavaroita, jotta toinen alkaisi uskoa sairastuneensa Alzheimerin tautiin.

Kun puolisolla on persoonallisuushäiriö, hän hakee jatkuvasti riitaa ja pyrkii provosoimaan toista. Kun tällaisessa parisuhteessa eläviltä on kysytty, paljonko heidän suhteessaan on hyvää aikaa, he ovat arvioineet, että noin kymmenen prosenttia arjesta.

Kun heiltä on kysytty tarkemmin, mikä tarkoittaa heille hyvää aikaa, on käynyt ilmi, että heidän hyvä parisuhdeaikansa on sitä, kun on tyyntä eikä ole riitaa.

– Näissä suhteissa riidellään ja huudetaan jopa päivittäin vuodesta toiseen. Kerran tai pari kuussa on todella iso riita. Eihän se normaalissa parisuhteessa mene niin, Häkkänen-Nyholm sanoo.

Toisen sättiminen, mitätöinti, kontrollointi, kiristäminen ja uhkailu ovat päivittäistä. Puoliso romuttaa toisen itsetunnon: iloinen, luottava minä poljetaan lyttyyn. Yleensä myös ystävät katoa­vat ja pari eristäytyy kotiin. Seksissä ei ole oikeastaan missään vaiheessa lämpöä ja hellyyttä, vaan se on suorittamista vailla herkkyyttä.

– Kun tällaisessa parisuhteessa pitkään elänyt ihminen pääsee irti ja uskaltautuu myöhemmin uuteen suhteeseen normaalisti tuntevan ihmisen kanssa, hän on yleensä aivan ihmeissään – tällaistako parisuhteessa eläminen oikeasti on. Kynnys luottaa toiseen ihmiseen on heillä hyvin korkealla.