kt7_aineenvaihdunta

Säästöliekillä? Starttaa aineenvaihduntasi

Kun paino ei laske yrityksistä huolimatta, syy voi olla kalorivajeessa. Starttaa aineenvaihduntasi uudelleen!

Oletko elänyt kuin oppikirjassa, mutta paino ei putoa? Motivaatio on varmasti kateissa, ja kuukausien työ tuntuu menevän hukkaan. Painosi junnaa samoissa lukemissa, vaikka kuinka orjallisesti noudattaisit tarkkaa dieettiä. Juhlapyhinä paino taas nousee helposti, kun muutamana päivänä herkuttelet hieman vapaammin. Voi olla, että elimistösi on säästöliekillä, minkä vuoksi et laihdu, vaikka söisit vain omenan päivässä.

Säästöliekistä ei valitettavasti löydy juuri tutkimusnäyttöä. Useat asiantuntijat kuitenkin jo varoittavat, että kroppa ei aina pidä liian rajuista elämäntapamuutoksista. Elimistö menee eräänlaiseen sokkitilaan ja alkaa kamppailla painonlaskua vastaan. Jos aloitat yhtä aikaa himoliikunnan ja tiukan dieetin, tuloksena saattaa olla pahimmassa tapauksessa jopa painonnousu.

Aineenvaihduntaa ei pysty nopeuttamaan juomalla vettä tai syömällä tiettyjä ruoka-aineita. Useimmilla koneiston käynnissä pitämistä auttaa säännöllinen, suhteellisen tiheä ateriarytmi, eli ateria tai välipala aina 3–4 tunnin välein. Lisäksi on varottava liian vähärasvaista ruokavaliota ja muutoinkin liian tiukkaa ja rajoittavaa dieettiä.
Myös uni ja stressi vaikuttavat aineenvaihduntaan hyvin paljon. Jos stressitilasi on kova, keskity suosiolla muihin asioihin kuin painonpudotukseen, ettet ota siitä lisästressiä.

10 viikon ohjelma

Eikö painosi laske? Tällä kuurilla käynnistät aineenvaihduntasi uudelleen.

Aloitus
1. Pidä tarkkaa ruokapäiväkirjaa ainakin kaksi viikkoa. Laske esimerkiksi nettipalvelun avulla nykyinen keskimääräinen energiansaantisi.
2. Arvioi nykyinen energiantarpeesi nykyisellä painollasi laskureiden avulla. Laskureita löydät nestistä, esimerkiksi Suomen Sydänliitto ry:n sivuilta.
3. Jos saat selkeästi vähemmän energiaa kuin laskennallinen kulutuksesi on, eli noin 700–1 000 kilokaloria päivässä, mutta et laihdu, syöt todennäköisesti liian vähän ja elimistösi on säästöliekillä.

Vaihe 1 (viikot 1–2)
Kun olet selvittänyt nykyisen energiantarpeesi, syö joka päivä vähintään kyseinen energiamäärä. Jos annoskoon suurentaminen tuntuu vaikealta vatsaongelmien vuoksi, tihennä ateriarytmiä ja syö energiapitoisia välipaloja. Muista myös syödä riittävästi rasvaa: lisää salaattiin ja raasteisiin reilusti öljypohjaista salaatinkastiketta, napostele pähkinöitä ja herkuttele välillä vaikka suklaalla. Herkuttele vaikka joka päivä! Tärkeintä on, että saat riittävästi energiaa ja elimistösi tajuaa, että sota-aika on ohi. Säännöllisyys pitää myös aineenvaihdunnan vauhdissa, joten kiinnitä ateriarytmiin erityistä huomiota.

Useimmilla paino saattaa nousta 1–3 kiloa tämän ”mättöjakson” aikana, mutta suurin osa siitä on nestettä. Kun ihminen syö enemmän, myös nestettä sitoutuu kehoon enemmän. Osalla laihtuminen alkaa jo silloin, kun ruokamäärää lisätään. Jatka silloin runsasta syömistä, mutta rajoita kuitenkin hieman herkuttelua.

Vaihe 2 (viikko 3)
Jatka kuten ensimmäisillä viikoilla, mutta kohtuullista herkkujen määrää ja annoskokoa hieman. Tavoitteena on noin 200–250 kilokaloria pienempi päivittäinen energiansaanti kuin mättöviikkojen aikana.
Muista edelleen säännöllisyys ja riittävä rasvan sekä kasvisten käyttö.

Vaihe 3 (viikot 4–10)
Pienennä vielä energiansaantiasi noin 200–300 kilokaloria, mutta älä koskaan vähennä syömistäsi yhtä pieneksi kuin säästöliekillä ollessasi.

Seuraavat viikot
Muista seuraavien viikkojen aikana muutama perussääntö:

- Syö säännöllisesti 3–4 tunnin välein ateria tai välipala.
- Syö joka päivä ainakin yksi kunnon lämmin ateria.
- Lisää salaattiin aina 2–3 tl öljypohjaista salaatinkastiketta ja leivälle kasvimargariinia.
- Syö päivittäin 2–3 hedelmä- tai marja-annosta.
- Käytä päivittäin 5–6 dl maitovalmisteita ja sen lisäksi 2–3 viipaletta juustoa.
- Syö kuitupitoista leipää 4–6 viipaletta päivässä.

Käytä jälleen apuna netin ruokapäiväkirjanpitoa, joka auttaa arvioimaan energiansaantiasi.

  • Julkaistu 07.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  69   44

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Minulla on juuri tuonlaisia ongelmia. Tiedän itse että olen ollut liian pitkään liian vähillä kaloreilla ja tulos on juuri se ettei paino enää laske vaan junnaa paikallaan. Jotenkin tuntuu ylivoimaiselta alkaa syödä noinkin paljon kuin ohjelmassa on. Mutta tiedän että minun varmaan tarvitsis antaa kropalle enrrgiapiikki jotta laihtuminen voisi alkaa.

Jipsu
# 25.5.2010 23:35   12   15 X Ilmoita asiaton viesti

EI MARGARIINIA

Kuka tuolle Hannalle maksaa valehtelusta ja kevytmyrkkyjen suosittelusta?

Vierailija
# 18.9.2011 09:17   0   1 X Ilmoita asiaton viesti

Lisää aiheesta

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

atkinsjuttu

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...

uneton_nosto

 Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.

function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....

Kaikki jutut

Kt2parasjuttu

  Dieselin Loverdose-tuoksussa lakritsan, vaniljan ja appelsiininkukan aromit muodostavat hurmaavan ja huumaavan...

Kt2sukupolvet

Eräässä suvussa ristiriidat alkoivat, kun aikuinen tytär jätti akateemiset opinnot ja meni myyjäksi...

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt2parasjuttu

  Dieselin Loverdose-tuoksussa lakritsan, vaniljan ja appelsiininkukan aromit muodostavat hurmaavan ja huumaavan...

atkinsjuttu

Lentoemäntädieetin kerrotaan syntyneen Amerikassa aikoina, jolloin lentoemäntä ei saanut ylittää tiettyä painorajaa! Tämä...

Lily.fi - Kauneus

Iho
45198
Ihoni oli pitkään suhteellisen hyvässä kunnossa, kunnes jouluherkuttelu taas nollasi tilanteen. Sokerilla ja vehnällä näyttää siis olevan osu...
Lue lisää »
47300
Arvatkaapas mitä, joku ei ole ehtinyt infoamaan teille aiemmin eräästä ihanasta häppeningistä tällä viikolla — lauantaina olis nimittäin ...
Lue lisää »
47289
Olen väittänyt vähintään vuoden, ettei minulla ole kantapaikkaa. Ravintolaa, jonka listan osaisin ulkoa. Kahvilaa, joka tuntuisi omalta olo...
Lue lisää »
Iiiik! Tänään meni tilaukseen jotain, mikä oli ihan pakko saada...     Cloud Ninen muotoilurauta siis! Olen suureksi onnekseni oppinut ...
Lue lisää »
47226
Päätin jatkaa karvamajavalinjalla edellisen puskapostaukseni herätettyä niin paljon keskustelua. Lisäksi kävi nimittäin niin, että nyt kun alo...
Lue lisää »
47241
Kuulun atoopikoihin, ja se riittääkin siihen että ymmärtää minkälaista tuskaa se voi joskus olla.  Viikonloppuni siis meni remontin ja kir...
Lue lisää »
47201
Muutama viikko sitten elämääni saapui uusi rakkaus. Postimies toi paketin, jossa oli jotain täydellistä.  Ensimmäinen Tangle Teezerini. Mi...
Lue lisää »
Kyllä, myös minä olen tämän australialaisen brändin viemää! Enkä suotta.  Paul Mitchellit oli loppumassa jo, joten päätin käydä osta...
Lue lisää »
47170
Olen vähä surullisen kuuluisa siitä, etten hoida hiuksiani kunnolla. Menen kampaajalle kun siltä tuntuu ja sitten leikataan ihan liika huono...
Lue lisää »
47124
No niin. Ylimmäisen jumalattoman ison lärvikuvan tarkoitus on esitellä paitsi laajenneita ihohuokosiani myös uutta tukkaani. Koska enemmän on...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua. Totuus | Voi hyvin

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.