- Ravitsemus
- 22.03.2010
Ruokaa kauneudeksi
Ruokavalintamme näkyvät lopulta ihossamme. Mikään yksittäinen ruoka-aine ei kuitenkaan takaa heleämpää hipiää, joten ihon hyvinvoinnin vuoksi päivittäinen ruokavalio kannattaa koostaa mahdollisimman monipuoliseksi. Ravinnosta on saatava myös riittävästi energia- ja suojaravintoaineita koko kehon käyttöön.
Antioksidantit toimivat kehomme puolustusjärjestelmänä vapaita happiradikaaleja vastaan. Vapaita radikaaleja tarvitaan muun muassa elimistön taistelussa bakteereja vastaan, mutta liiallinen määrä niitä aiheuttaa solumuutoksia, esimerkiksi ihon vanhenemista. Antioksidantit estävät vapaiden happiradikaalien haitallista toimintaa ja korjaavat soluvaurioita. Ihon kannalta tärkeimpiä antioksidantteja ovat C-vitamiini, E-vitamiini, lipoiinihappo ja koentsyymi Q10 eli ubikinoni. Vitamiinit on saatava ravinnosta, mutta lipoiinihappoa ja ubikinonia keho kykenee tuottamaan itse.
Myös kasvien väriaineet eli flavonoidit suojaavat ihoa vanhenemiselta. Tärkeimpiä flavonoidien lähteitä ovat sipuli, selleri, parsakaali, tee, omena, marjoista erityisesti punaiset marjat ja punaviini. Flavonoideja on runsaasti myös sitrushedelmissä ja paprikassa. Luonnossa esiintyvistä keltaisista, oransseista ja punaisista kasvien väriaineista suuri osa kuuluu karotenoideihin. Ne muuttuvat elimistössä A-vitamiiniksi, jota iho kaipaa pysyäkseen kunnossa. Porkkana on hyvä A-vitamiinin lähde.
Mikään raaka-aine ei yksin ihmeparanna ihoa, mutta erityisen suuri merkitys on välttämättömillä rasvahapoilla. Rasvaa karttavien iho on usein kuiva. Parhaiten omega-3:n ja omega-6:n riittävän saannin takaa rypsiöljy. Jo muutama ruokalusikallinen rypsiöljyä päivässä esimerkiksi ruoanvalmistuksessa tuo ruokavalioon tarpeeksi välttämättömiä rasvahappoja.
Kesytä akne
Akne ei ole ihotyyppi, vaan talirauhastiehyeiden sairaus. Ravinnon vaikutusta akneen ei tarkkaan tunneta. Akneihoiselle suositellaan, kuten kaikille, vitamiinipitoista ja monipuolista ruokaa sekä runsasta veden juontia.
Myös sinkin ja pellavansiemenöljyn lisääminen ruokavalioon voi tepsiä. Suomalaiset saavat sinkkiä lähinnä viljoista, lihasta ja maidosta, mutta sitä on myös auringonkukan- ja kurpitsansiemenissä, pähkinöissä sekä vehnänalkioissa ja -leseissä. Maito jakaa mielipiteitä. Siitä saa proteiineja, joita iho tarvitsee, toisaalta sen uskotaan lisäävän ihon tulehduksia, erityisesti yhdistettynä runsaaseen lihansyöntiin.
Kosteuta iho
Linolihappo eli omega-6-rasvahappo ylläpitää kasvojen kosteustasapainoa. Kuivaa ihoa kosteuttavat tehokkaasti rypsiöljy ja pähkinät. Myös ihon hilseily usein helpottuu samojen raaka-aineiden lisäämisellä ruokavalioon.
Myös tomaatin ja tomaattivalmisteiden sisältämä lykopeeni pitää ihon kosteana. Hyviä lähteitä ovat myös verigreippi ja vesimeloni. Lykopeeni imeytyy paremmin käsitellyistä kuin tuoreista kasviksista.
Virkistä kasvot
Kun iho on väsynyt, sen kosteuspitoisuus alenee ja vastustuskyky heikkenee. Sen väri on samea ja verenkierto heikko. Tämä näkyy muun muassa tummina renkaina tai pusseina silmien alla. Väsyneenä kuiva iho rypistyy, rasvainen puolestaan kehittää näppyjä. Meikkikään ei kestä iholla, sillä ihon pH muuttuu. Väsynyt iho kaipaa erityisesti sinkkiä.
Pinaatin sisältämä luteiini on hyväksi ihon verenkierrolle, joskin elimistössämme muodostuu sitä jonkin verran muutenkin eli se ei ole välttämätön ravintoaine. Pinaatin lisäksi hyviä luteiinilähteitä ovat kaali, salaatit ja kananmuna.
Sileytä kroppa
Paljon hiilihydraatteja, rasvaa tai alkoholia sisältävien ruokien syöminen usein pahentaa appelsiini-ihoa. Runsas veden juonti taas kannattaa.
Varaudu aurinkoon
Iho kestää aurinkoa paremmin, kun syöt tarpeeksi kasviksia. A-vitamiinin esiasteen beetakaroteenin väitetään estävän auringossa palamista. Beetakaroteenia on paljon värikkäissä kasviksissa ja hedelmissä.
Paranna väriä
Paprika sisältää C-vitamiinia keskimäärin neljä kertaa niin paljon kuin appelsiini. C-vitamiini on erityisen tärkeä, sillä se kiinteyttää ihoa ja parantaa sen mikroverenkiertoa vähentäen esimerkiksi couperosaa. C-vitamiinin teho voimistuu, kun siihen yhdistetään E-vitamiini, jota on esimerkiksi vehnänalkioöljyssä ja vehnäleseissä.
Myös mansikka sisältää paljon vitamiineja, flavonoideja ja kuituja, joita iho kaipaa. Erityisesti C-vitamiini osallistuu kollageenin muodostukseen, joten se voi jarruttaa verenpurkaumia ihossa.
- Julkaistu 07.06.2010
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kommentit
Kiitos kiinnostavast jutusta. Olen monesti miettinyt että monta asiaa on parempi syödä suoraan lautaselta kuin napsia purkista. Tosin kalaöljyä en saa ruuasta tarpeeksi, siksi otan sen pillereinä. J a se mitä syö näkyy kyllä kasvojen iholta. Monesti hyvin hoikilla ihmisillä jotka eivät saa tarpeeksi rasvaa, on tosi kuiva iho. Saavat valitettavasti rypytkin aikaisemmin kuin muut...
| # 30.3.2010 21:50 | 0 | 0 |
|
Lisää aiheesta
Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...
Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...
function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....
Kaikki jutut
Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...
Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.












