Paniikki ruokapöydässä

Luen kassajonossa iltapäivälehden lööppiä. Raflaava teksti keltaisella pohjalla kertoo, että karppaus tappaa. Minulta pääsee pieni haukotus. Olen kyllä kuullut urbaanilegendan kahdesta karppaamiseen tikahtuneesta nuorukaisesta, mutta en jaksa nyt ajatella muuta kuin sitä, olenko varmasti ostanut riittävästi pekonia.
Minua on uhkailtu tähän tapaan niin usein, että olen tullut täysin välinpitämättömäksi kaikenlaisen ruokaan liittyvän pelottelun suhteen. Ainakin kananmunat, homejuusto, voi, perunalastut, kahvi, silakka, pehmytjäätelö ja porkkana ovat aineita, joiden olen kuullut aiheuttavan ennenaikaista poistumaa.
Tilastojen mukaan ruoka tosiaan aiheuttaa maailmassa kymmenen miljoonaa kuolemantapausta vuosittain. Mutta ne eivät johdu yksittäisistä ruoka-aineista, vaan ruoan puutteesta. Siksi ruoalla uhkailu harmittaa: etuoikeudesta koetetaan vääntää väkisin uhka.
Tai ainakin syöminen tuntuu jatkuvasti vaikealta.

Informaation ylitarjonta
Jos emme laske kaloreita, laskemme proteiinigrammoja. Jos emme pelkää e-koodeja, pelkäämme akryyliamylaatteja. Olemme tilanteessa, jossa teemme jokaisesta suupalastamme mittavan ideologisen, lääketieteellisen tai kansantaloudellisen ongelman. Joskus todella kaipaan aikoja, kun voileivän saattoi syödä tuosta vain.
Miten tähän on tultu? Syömiskäyttäytymistä ja elintapamuutoksia tutkinut psykoterapeutti ja psykologi Susanna Angle löytää ainakin yhden selkeän syyn: kaikenlaisen informaation räjähdysmäinen lisääntyminen hämmentää ihmisiä. Verkosta ja lehdistä löytyy loputtomasti ruokatietoutta, joka on usein keskenään räikeässä ristiriidassa.
– Tiedon yltäkylläisyys yhdistettynä elintason kohoamiseen on luonut tilanteen, joka ylittää ihmisen kapasiteetin käsitellä tätä kaikkea.
Länsimaissa eletään murrosvaihetta, jossa perinteinen auktoriteettivalta kyseenalaistetaan voimakkaasti. Siksi vanhaan kunnon ruokaympyräänkin suhtaudutaan tänä päivänä yhtä epäilevästi kuin kädestä ennustamiseen.
– On hyvä, että kaikesta keskustellaan, mutta kääntöpuolena on se, että ihmiset alkavat pitää tietona sellaistakin infoa, jolle ei ole tieteellisiä perusteita.
Anglen mukaan erilaiset ruokakiihkoilun muodot voivat johtua myös siitä, että ihmiset haluavat jäsentää ravitsemusta koskevaa informaatiotulvaa selkeillä säännöillä. Kun ruokatiedon ylitarjonta hämmentää, on rauhoittavaa, jos joku määrittelee leivän tai rasvat myrkyksi. Tällöin ruokapöydässä on selkeät säännöt, joita noudattaa.

Yltäkylläisyys vs. laihuuden ihannointi
Huikea sopeutumiskyky on osittain varmistanut ihmisen säilymisen lajina. Kykenemme selviytymään äärioloissa, mutta totumme myös mukavuuksiin varsin nopeasti. Kuinka moni jaksaisi enää vaihdella kanavia ilman kaukosäädintä? Tai pestä pyykkiä ilman pesukonetta?
Ennen vanhaan ruokaan liittyi tasan yksi ongelma: mistä saada sitä tarpeeksi. Nyt emme enää muista olla saatavuudesta kiitollisia, vaan olemme alkaneet liittää ruokaan aivan uudenlaisia ongelmia. Ruoasta on tullut ongelma yksinkertaisesti siitä syystä, että meillä on tällaiseen ylellisyyteen varaa.
Kaikkien on muodostettava ruokaan jokin kanta, koska syöminen on elämän ja kuoleman kysymys, Angle sanoo.
– Alkoholisti voi päästä ongelmastaan, jos hän lopettaa juomisen, mutta syömistä ei voi lopettaa. Siksi jokaisella on oltava siihen jokin suhde.
Oma kantani on selvä: pelkään hysteerisesti lihomista. Siksi en pysty muistamaan montaakaan ruokailuhetkeä viimeisten vuosien varrelta, jolloin en olisi tuntenut pientä huolestuneisuutta syömiseni (eli potentiaalisen lihomiseni) suhteen.
En ole ajatuksineni mikään kummajainen. Kun tapaan ystäviäni, yksi keskeisimpiä puheenaiheitamme on ruoka ja laihtuminen. Kumpi niistä tuntuisi paremmalta? Pienemmät farkut vai kermainen juustopasta?
Tampereen yliopiston tutkijan, terveystieteen tohtori Stiina Hännisen tekemä tutkimus paljastaa, että naiset kokevat lihavuudesta syyllisyyttä ja ahdistusta. Ylipäätään länsimaisten naisten sanotaan kokevan lihavuus ihmisen häpeällisimpänä ominaisuutena. Osa ihmisistä olisi mieluummin vaikka kuuroja kuin lihavia.
Virallisella tasolla ulkonäköseikkoja ei tunnusteta, mutta sen sijaan ihmisiä syyllistetään kansantaloudellisilla seikoilla. Lihava ihminen altistuu terveyshaitoille, jonka seurauksena työkyky laskee ja terveydenhuoltokulut nousevat. Siksi laihdutuspropaganda ja liikuntasuositukset ovat meidän valtionuskontomme: ruoka ei saa pilata verokertymää!

Uhkakuvat
Kauneusmessuilla eteeni asettuu palavasilmäinen nuori nainen. Yhdellä katseella hän päättelee, että minun tulisi harkita ”emäksistä ruokavaliota”. Hänen mukaansa muun muassa hiilihapolliset juomat ja mikroaaltouunin käyttö ovat tehneet kehostani ”happaman”. Se on ilmeisesti hyvin huono asia.
Nainen vakuuttaa, että voin vielä pelastua, jos vain alan syödä Himalajalta raahattua suolaa ja tuhat euroa litralta maksavia pH-tippoja. ”Tipoilla aiheutettu pH:n nousu pilkkoo vesiklusterin, jolloin solut voivat hyödyntää veden paremmin.”
Ikävä kyllä nainen ei kerro, vaikuttavatko tipat myös mielen happamuuteen, jota hänen hurmoksellinen puheensa aiheuttaa.
Tekaistut uhkakuvat ovat osa ruokaongelmaa. Vaikkei uskoisikaan salaliittoihin, markkinatalous pitää huolen siitä, että ruokahysteerikoille riittää kaupallista tarjontaa. Tarvetta erilaisiin laihdutus- ja hyvinvointivalmisteisiin perustellaan pseudotieteellisillä faktoilla, kuten juuri nyt niin muodikkaalla puhdistumisen tarpeella.

Kulutustavara ja identiteetin jatke
Uhkakuvien lisäksi ruokaa myydään nykyisin samoilla argumenteilla kuin muotia. Cooli kuluttaja myös syö muodikkaasti. Ruoka on identiteetin jatke samaan tapaan kuin vaatemerkit tai muut merkkivalinnat. Ei ole samantekevää, puhutko iPhoneen vai Nokiaan, eikä myöskään ole samantekevää, mitä kerrot syöväsi.
– Kukaan ei päivitä Facebook-statukseensa, että söinpä tänään nakkikeittoa ja ruisleipää, Hänninen sanoo.
Totta. Mutta hämmästyttävän monet Facebookin käyttäjät ilmoittavat aina, kun he ovat syöneet sushia.
Valtavaa puffausta osakseen saaneet superruoat ovat hyvä esimerkki muotisyömisestä. Kiinasta raahatut marjat ja rouheet, joiden rinnalla pettujauho on taivaallinen makuelämys, tulivat hetkessä jokaisen trenditietoisen kuluttajan hyllyyn.
Kuluttamiseen kuuluu, että me haluamme tasaisin väliajoin jotain uutta. Joten nyt kun goji-marjoja myydään jo halpahallien laareissa, kuluttajien edelläkävijäeliitin on saatava sisuksiinsa jotain uutta kohkattavaa.
Eräs hyvinvointilehti ehtikin jo otsikoida, että superruoat saattavat sittenkin olla humpuukia.
Ratkaisu: kohtuus, säännöllisyys ja monipuolisuus
On aamu, ja syön pikakahvin kanssa suklaata. Olen siis mahdollisesti suorittamassa vajaata tusinaa ruokarikosta, mutta juuri nyt en jaksa välittää siitä. Ajattelen Anglen lohduttavia sanoja: jos kokonaisruokavalio on kunnossa, pikkuasioilla ei ole väliä.
– Näen aina punaista, kun luen dieettiohjeita, joissa eritellään tarkasti mitä yhden päivän aikana voi ja saa syödä. Tärkeintä syömisessä olisi opetella säännöllisyyttä, kohtuullisuutta ja monipuolisuutta. Näistä kohtuullisuus on meille usein vaikein asia, koska jokaisen pitäisi opetella, mitä se omalla kohdalla tarkoittaa.
Anglen mukaan ruoka muuttuu ongelmaksi, jos siihen liittyy enemmän kärsimystä kuin nautintoa. Tai kun ruoka korvaa tai vaimentaa tunteita.
– Me kuolemme ilman ruokaa, mutta toisaalta siihen liittyy paljon nautintoa.
Tuohan kuulostaa hieman…
– Niin. Syöminen on tämän päivän seksiä.