kt7_seksi_pieni

Oletko seksuaalisesti älykäs?

Seksuaalisen älykkyystason parantaminen voi olla tie kohti elävämpää seksuaalisuutta ja seksielämää.

Seksuaalinen älykkyys koostuu tiedollisesta eli kogni­tiivisesta, emotionaalisesta ja sosiaalisesta osasta. Käsitteen loivat amerikkalaiset psykologian tohtorit­ Sheree Conrad ja Michael Millburn 2000-luvun alussa.

Tiedollisella osaamisella on merkitystä seksuaalisuudessa ja seksissä lähtien perusbiologiasta. Sek-suaalisesti älykäs tietää esimerkiksi, miten seksuaalinen kiihottuminen vaikuttaa eri sukupuoliin ja miten seksuaalisuus sekä seksi muuttuvat ikääntyessä.

Emotionaalista puolta eli tunteiden osuutta älykkyydessä ei voi vähätellä. Seksuaalisesti älykäs ihminen tunnistaa ja huomioi sen, että tunteet ovat vahvassa yhteydessä seksuaalisuuteen. Hän uskaltaa kokea tunteita laidasta laitaan. Tunteensa ja tarpeensa tiedostava ihminen ei yritä tyydyttää seksillä sellaista tunnetta, joka ei seksillä täyty.
Sosiaalinen osa älykkyyttä liittyy pääasiassa siihen, osaammeko keskustella seksuaalisuudesta ja esimerkiksi seksuaalisista tarpeistamme kumppanimme kanssa. Sosiaaliseen osaan liittyy myös erilaisuuden sietäminen ja toisten seksuaalisuuden kunnioittaminen.

– Usein luullaan, että tiedollisen puolen osaaminen ja sen lisääminen riittävät, mutta tämä on vain yksi puoli. Asiallinen tieto on tärkeää, mutta se ei yksin riitä siihen, että ihminen kohtaa ja kokee seksuaalisuuttaan kokonaisvaltaisesti. Olennaista on myös se, että seksuaalikasvatus ei saisi olla liian seksikeskeistä, sanoo erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Maaret Kallio Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalta. Seksuaalisen älykkyyden selkäranka on itsetuntemus.

– Itsetuntemus ei ole suoritus, jonka ihminen tekee kerran elämässään. Itsetuntemus on ennemmin asenne ja siksi elämässä koko ajan läsnä. Itsetuntemus syntyy jatkuvasta peilaamisesta ja läsnäolosta itselleen sekä omille tuntemuksilleen. Toki kaikki lähtee oman historian tuntemisesta ja sen tiedostamisesta, miten erilaiset tapahtumat ovat muokanneet meitä ja miten ne edelleen vaikuttavat käyttäytymiseemme.

Testaa seksuaalinen älykkyytesi

Et hyödy tästä testistä mitään, jos vastaat siten, kuin uskot, että kohdassa pitäisi vastata. Valitse rehellisesti se vaihtoehto, joka lähimpänä toteutuu omalla kohdallasi. Eniten tästä testistä on hyötyä, kun pyydät myös kumppaniasi tekemään sen. Tulosten jälkeen voitte keskustella yhdessä näkemyksistänne ja ajatuksistanne.

1. Kuinka todennäköisenä pidät sitä, että seksielämäsi jatkuu yli 70-vuotiaana?
a) Epätodennäköistä.
b) Jokseenkin epätodennäköistä.
c) Mahdollista.
d) Hyvin todennäköistä.

2. Miltä sinusta tyypillisesti tuntuu seksin jälkeen tai mitä ajattelet silloin?
a) Yksinäiseltä.
b) Rentoutuneelta.
c) Saikohan kumppani?
d) Homma hoidettu tältä viikolta.

3. Miten käsittelet seksuaalisia haasteita ja vaikeuksia suhteessasi/suhteissasi?
a) Piikitellen ja/tai riidellen kumppanin kanssa.
b) Yksin pohtien ja analysoiden.
c) Ystävälle valittaen tai nettipalstoilla purnaten.
d) Keskustellen avoimesti kumppanini kanssa.

4. Mitä mieltä olet itsetyydy­tyksestä?
a) Luusereiden hommaa.
b) Ei sovi parisuhteeseen.
c) Hyväksyn, mutten itse harrasta.
d) Hallitsen ja harrastan niin sinkkuna kuin suhteessa.

5. Mikä saa sinut tyypillisesti ryhtymään seksiin?
a) Kumppanini täytyy saada.
b) Paremman tekemisen puute.
c) Oma halu. Pidän seksistä.
d) Tarve rentoutua.

6. Mikä on seksuaalisin elin tai osa ihmistä?
a) Penis.
b) Emätin.
c) Iho.
d) Aivot.

7. Miten suhtaudut seksi­tauteihin?
a) Suojautumistarpeen pystyy pitkälti päättelemään siitä, miltä tyyppi näyttää.
b) Ei koskaan ilman kondomia ennen testejä puolin ja toisin.
c) Yleensä suojaudun kondomilla, mutta humalassa voi unohtua.
d) Eivät taudit ilman veri­kontaktia tartu.

8. Miten tuot esille omat tarpeesi ja toiveesi seksissä?
a) Kerron avoimesti, mitä haluan.
b) Ohjaan toisen tekemään ”oikein”.
c) Toivon, että toinen ymmärtäisi sanomattakin.
d) Mitkä omat toiveet?

9. Mikä on tärkeintä seksissä?
a) Antaa.
b) Saada.
c) Saada itse ja antaa toiselle.
d) Yhteinen matka ja nautinto.

10.Kuinka usein sinun on haasteellista tai vaikeaa kontrolloida seksuaalista käyttäytymistäsi?
a) Harvoin.
b) Toisinaan.
c) Usein.
d) Aina.

 A B C D
1. 0 0 1 3
2. 0 3 0 0
3. 0 0 0 3
4. 0 0 1 3
5. 0 0 3 2
6. 0 0 1 3
7. 0 3 0 0
8. 3 1 0 0
9. 0 0 1 3
10. 3 0 0 0

yli 23 pistettä: Sinulla on hyvät mahdollisuudet nauttia elävästä seksuaalisuudesta ja seksielämästä. Sinulla on tietoa ja tuntemusta: tiedät, mistä nautit ja missä rajasi kulkevat. Osaat ottaa esille vaikeitakin asioita etkä odota seksin olevan itsestään nautinnollista. Kannat vastuun toiminnastasi ja hyvinvoinnistasi.Mieti kuitenkin, voitteko kumppanisi kanssa lähentyä vielä entisestään.

15–22 pistettä: Olet oikealla tiellä, jatka samaan suuntaan. Hanki lisää tietoa kiinnittäen huomiota tiedon asiallisuuteen. Muista kriitikon silmä mediaa tarkkaillessasi. Jokaisella on omat haasteensa ja kipukohtansa. Tutki omaa seksuaalihistoriaasi. Tee se ajatuksella ja tunteella. Uskalla tarttua nykypäivän haasteisiin ja vaikealtakin tuntuviin asioihin.
Ole avoin kehitykselle yksin ja kumppanisi kanssa. Jokaisella on mahdollisuus ja oikeus voida seksuaalisesti hyvin. Hyvää tutkimusmatkaa itseesi matkalla kohti entistä suurempaa mielihyvää!

14 pistettä tai alle: Oletko pettynyt seksuaalielämäsi nykytilaan? Pohdi, mihin seksuaalinen tietämyksesi perustuu. Hanki sitten asiallista tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä. Kirjoita oma seksuaalihistoriasi. Menneet tapahtumat – niin myönteiset kuin kieletiset – vaikuttavat meihin aina. Niillä on vähemmän kielteisiä vaikutuksia, kun niiden painolastin tiedostaa.
Älä lannistu! Jokainen voi kehittyä seksuaalisuuden ja seksin saralla. Ota seksuaalinen tyytyväisyytesi puheeksi kumppanisi kanssa. Tilanne ei aina ole helppo, mutta se helpottaa, kun pääsee alkuun. Harkitse keskusteluapua seksuaaliterapeutin vastaanotolta, jos painolastinasi on seksuaalisuuden saralle osuvia menneisyyden taakkoja, joita et ole saanut käsiteltyä yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa.

Näin parannat seksuaalista älykkyyttäsi

HANKI TIETOA. Todennäköisesti opiskelet ja päivität tietojasi työssäsi jatkuvasti. Miksi et siis päivittäisi tietämystäsi ja ymmärrystäsi myös seksuaalisuuden saralla?
Kiinnitä huomiota siihen, että hankit käsiisi asiallista tietoa. Internet ei aina ole paras tiedonhakukanava, sillä oikeaa tietoa voi olla hankala tunnistaa. Lue seksuaa­lisuuteen ja seksiin liittyviä artikkeleita lehdistä ja osta seksuaalisuutta käsitteleviä tietokirjoja. Käy kirjojen kanssa keskustelua: opi tunnistamaan, miten mihinkin asiaan reagoit ja miksi.

KESKUSTELE KUMPPANISI KANSSA. Seksuaa­lista älykkyyttä on rohkeus keskustella oman kumppanin kanssa niin helpoista kuin vaikeista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Jutelkaa säännöllisesi, sillä seksuaalisuus ja siihen liittyvät tarpeet muuttuvat ajan kuluessa ja suhteen eri vaiheissa.
Avaa keskustelu kumppanisi kanssa. Kehota häntä esimerkiksi lukemaan tämä artikkeli ja tekemään oheinen testi. Keskustelkaa yhdessä testivastauksistanne.

KESKUSTELE YSTÄVÄSI KANSSA. Seksuaalisuus ja seksi ovat kovin intiimi aihepiiri, mutta toivottavasti sinulla on ystävä tai pari, joiden kanssa voit keskustella näistä aiheista. Seksiasioista ei todellakaan tarvitse keskustella kaikkien kanssa, mutta sydänystävän kanssa on toisinaan ihan antoisaa peilata omia näkemyksiään tästäkin aihepiiristä.
kirjoita seksuaalihistoriasi. Seksuaalihistorian tiedostaminen liittyy olennaisesti itsetuntemukseen. Kirjaaminen ei tarkoita pelkkää tekojen listaamista, vaan olennaisempaa on miettiä, mitä on tuntenut missäkin elämänvaiheessaan ja merkittävien tapahtumien aikana ja jälkeen. Mistä olet nauttinut? Mitkä ovat olleet huippukokemuksia? Mikä niistä on tehnyt huippuja? Milloin seksuaalisuus on ollut elämässäsi merkittävässä roolissa, milloin taka-alalla, milloin vaiva ja miksi näin? Muista pitää pääpaino omissa tuntemuksissasi!

KEHITÄ KRIITIKON SILMÄÄSI. Katso yksi ilta televisiota sillä silmällä. Miten seksuaalisuus ja seksi esitetään ruudussa? Esitetäänkö seksuaalisuus kokonaisvaltaisena osana ihmistä, vai onko se kavennettu pelkäksi yhdynnäksi? Minkälaiset ihmiset mediassa harrastavat seksiä ja ovat haluttavia?
Jo yksi ilta saattaa avata silmäsi ja opettaa olemaan hereillä laajemminkin.

Harjoitukset erityistason seksuaaliterapeutti Maaret Kallio

Maaret Kalliolta ja Taru Jussilalta on juuri ilmestynyt teos Syvyyttä seksiin – Kohti elävämpää seksuaalisuutta (Minerva)
Lähteet Sheree Conrad & Michalel Millburn: Sexual Intelligence (2001), Eve Marx: What’s Your Sexual IQ (2004), Nicholas Nassor: Sex IQ Tests (2007), Daniel G. Amen: The Brain in Love (2007) ja Ester Perel: Mating in Captivity – Unlocking Erotic Intelligence (2006)

  • Julkaistu 07.06.2010

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  15   17

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

atkinsjuttu

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...

uneton_nosto

 Jokainen kärsii joskus unettomuudesta. Poimi vinkit hyvään uneen.

function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Myytti  Aamiaismurot ja myslit ovat terveellisiä ja hoikentavat, koska ne ovat vähärasvaisia ja sisältävät runsaasti kuitua. Totuus | Voi hyvin

Vh1 12 terveys

Masennuksen edessä ei kannata antautua. Omaa psyykeään voi eheyttää monin tavoin. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.