Nopeasti pituutta kutreihin
Sanna Rajamäki, 23, toivoi täydellistä muutosta hiuksiinsa. Hiustenpidennyksellä se onnistui.
Ennen:
Sanna kirjoitti antavansa vapaat kädet hiustensa suhteen. Oma tukka oli pysynyt pitkään lyhyehkönä tai maksimissaan olkapäitä hipovana. Nyt tukan kerrostettu polkkamitta toimi erinomaisesti pidennyksien pohjana.
Jälkeen:
Balmainin pr-manageri ja kampaajien kouluttaja Heidi Varjoranta piti Sannan hiusten pituutta juuri sopivana hiustenpidennykseen, sillä liian lyhyeen tukkaan laitetut pidennykset eivät istu kauniisti. Ensin Heidi siisti aavistuksen Sannan hiusten latvoja.
Uusien kutrien loihtimiseen käytettiin kahta pidennystekniikkaa: Peruspidennys tehtiin luonnontaipuisilla Balmain-teippipidennyksillä. Sen sekaan Heidi laittoi parikymmentä yksittäistä jatketta Balmain System Volume -silkkikeratiinisinettikoneella antamaan lisämassaa. Tekniikka on uusi Suomessa. Sen juju on nopeuttaa pidennysten laittoa, ja kone tekeekin kerrallaan viisi yksittäistä sinettiä 45 sekunnissa. Koko pidennyksen laitto onnistui reilussa tunnissa.
Valmista pidennystä leikattiin aavistus, jotta hiusten uudet linjat saatiin asettumaan kohdilleen. Kampaaja viimeisteli muotoiluraudalla uuden kuohkean tukan rennon löysäksi kiharaksi.
Kun Sannan uudet kutrit olivat paikoillaan, hän pääsi meikkaaja Piritta Kytölän käsittelyyn. Sannan arkimeikki on hyvin luonnollinen, ja hän kertoikin käyttävänsä lähinnä ripsiväriä. Meikkaaja kehotti Sannaa kestovärjäyttämään kulmat ja ripset. Kunnon väri ripsissä antaa katseelle piirtoa, vaikka käyttäisikin ripsiväriä. Kasvojen kannalta merkittävät ovat myös vahvennetut kulmat. Silmät huomataan aina, sillä ihmiset kiinnittävät niihin eniten huomiota. Piritta haluasi tuoda meikillä esiin Sannan silmien upean vaaleansinisen värin ja luoda kasvoille raikkaan ilmeen pastellisävyillä.
Sannan kommentti:
"Muutos oli todellakin totaalinen. En osannut kuvitella etukäteen, että hiuksista tulisi näin upeat ja luonnollisen näköiset. Sain myös meikkiin hyödyllisiä neuvoja. Mahtava päivä kaikin puolin."
TEKSTI JULIA SUIKKI KUVAT PASI TAIPALE
Julia Suikki ja Piritta Kytölä sukivat
Sannan kuvauskuntoon.
- Julkaistu 22.09.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Kommentit
very good, look forward to view your other articles.
| # 9.12.2010 08:44 | 0 | 0 |
|
Lisää aiheesta
Etsi taulukosta syntymävuotesi ja katso, missä Venus on sijainnut syntymäpäiväsi aikaan. Se on Venus-...
Tamperelainen Emma-Liisa Lallukka, 20, halusi uuden hiusmallin ja pirteämmän värin ilman pelkoa tyvikasvusta.
Kauriin henkilökohtainen tuoksu on ajaton, kestävä ja laadukas klassikko. Kauris, katso taulukosta Venus-merkkisi...
Kaikki jutut
Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...
Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.














