muuttuja13

Naisellisuutta työtyyliin

Katriina, 31, toivoi uudistusta omaan työpukeutumiseensa.

Ennen:
Työpukeutuminen on tuottanut markkinointihommissa työskentelevälle Katriinalle päänvaivaa. Hän kaipaa edustavampia kokonaisuuksia oman rennon tyylinsä rinnalle mutta ei halua kangistua tylsään jakkupukuun.
– Pukeudun vapaa-ajalla aika urheilullisesti ja rennosti. Töissäkin päällä on mieluummin farkut ja rento neule tai kauluspaita kuin jakku. Luulen, että minua kiinnostaa naisellinen, smart casual -tyylinen työpukeutuminen.

Jälkeen:
Katriinan arkeen kuuluu paljon tapaamisia, ja niitä varten vaatekaapissa olisi hyvä olla muutakin kuin farkkuja ja neuletakkeja. Siksi päätimme laajentaa peruspuvustoa istuvalla ja laadukkaalla mekolla, joka sopii moneen tilanteeseen. Mekko toimii sellaisenaan, mutta sen alle voi pukea istuvan poolon tai kauluspaidan. Mekko on hyvä pikkukenkien tai saapikkaiden kanssa, ja sen päälle voi talvella pukea liivin, jakun tai neuleen. Myös koruilla ja asusteilla asun ilme muuttuu täysin toisenlaiseksi.
Vaikka Katriina karsasti korkoja pitkän vartensa vuoksi, panimme mallivartaloisen muuttujamme poseeraamaan niillä. Tällä hetkellä huippukorkeat korot ovat muodissa, mutta töissä sellaisilla ei tarvitse kitua. Jo viisisenttiset korot antavat ryhtiä, ja vartalosta tulee näin linjakkaampi. Myös kävely muuttuu ryhdikkäämmäksi.
Ei pidä myöskään aliarvioida korkojen psykologista vaikutusta. Pituus luo auktoriteettiä. Tehokas korkojen kopina on aina särmikäs lisä. Töissäkään ei kannata sortua suomalaisten perusvirheeseen eli alipukeutumiseen.
Hiuksiin Katriina ei halunnut kestoväriä.
– En halua tyvivärikierrettä. Pidän omasta ruskeasta väristäni.
Kampaaja Nadja Melender ProStudiosta piti myös muuttujamme omaa väriä kauniina, mutta Nadja halusi silti tukkaan hitusen viileämmän sävyn ja lisää kiiltoa. Kampaajamme päätti käyttää kestosävytettä, joka on hyvin lähellä Katriinan omaa väriä. Näin tyveen ei synny värirajaa. Mokkaan vivahtava sävyte taittoi muuttujan omaa väriä hieman viileämpään. Samalla hiusten mattamainen yleisilme muuttui upean kiiltäväksi.
Kampaajamme muutti hiusmallia vain vähän: niska leikattiin vähän lyhyemmäksi, mutta etuosan ja sivujen pituus säilytettiin.
Meikkaaja Piritta Kytölä pani ensimmäiseksi kuntoon Katriinan kulmalinjat.
– Oikein muotoilluilla kulmakarvoilla voi kohottaa ilmettä, avartaa katsetta sekä tasapainottaa kasvojen epäsymmetriaa.
Kun kulmat oli kaavoitettu uusiksi, Piritta tehosti muuttujamme katsetta syvänsinisellä silmämeikillä, joka toimii aina ruskeiden silmien korostamisessa.
Meikin valmistuttua Katriina oli kuin ammattimalli valmiina kameran eteen.

Katriinan kommentti
"En ole koskaan ollut mekkoihminen, mutta kuvauksissa ollut ruskea mekko tuntuu omalta. Se on todella kaunis ja edustava. Aion hankkia tämän itselleni. Oli mukava huomata, että työvaatetuksessakin voi käyttää raikkaita värejä ja olla silti vakuuttava.
Hiuksissa on nyt sopivasti tervettä kiiltoa. Mallikin pysyi mukavan mittaisena, ja voin muunnella kampausta helposti."

TEKSTI JA KUVAUSJÄRJESTELYT JULIA SUIKKI KUVAT ANNA HUOVINEN

  • Julkaistu 13.10.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  19   17

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kt15 ekokasvo

1. Varaa aikaa. Käytettyjä vaatteita pitää tutkia ja sovittaa rauhassa, sillä niitä ei voi...

Kt14muuttuja

Ritva Kaijasilta-Heinonen, 55

KT9 luomutukka

Hilseilyä, kutinaa ja ärtymystä. Arka Päänahka voi oireilla hiusvärien ja -tuotteiden vuoksi. Apu löytyy ekokampaajan opeista.

venustaulukkoweb

Etsi taulukosta syntymävuotesi ja katso, missä Venus on sijainnut syntymäpäiväsi aikaan. Se on Venus-...

0109muuttujaaloitus

Tamperelainen Emma-Liisa Lallukka, 20, halusi uuden hiusmallin ja pirteämmän värin ilman pelkoa tyvikasvusta.

horoskooppi_kauris

Kauriin henkilökohtainen tuoksu on ajaton, kestävä ja laadukas klassikko. Kauris, katso taulukosta Venus-merkkisi...

horoskooppi_paa0209

Vesimies on oman tiensä kulkija, ja hänen tuoksunsa on omaperäinen. Venus Jousimiehessä Kokeilevana ja...

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Vh5 kauneus

Oliivi- eli öljypuu (Olea europaea) on ollut kauan Välimeren kulttuurien elinkeinon ja vaurauden lähde. | Voi hyvin

Vh4 hiukset

Ihmisillä on keskimäärin 100 000 luonnollista, värjättyä, kiharrettua tai muuten käsiteltyä hiusta. Päivittäin niitä tipahtelee pois 20–150. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.