- TERVEYS
- Luontaisterveys
- 12.06.2009
Näin hoidat pieniä haavoja
Jokainen on joskus leikannut haavan sormeensa tai rikkonut kaatuessaan ihonsa. Pienet haavat paranevat yleensä itsestään. Jos haava on suuri ja syvä tai se on niin likainen, ettei sitä kykene itse puhdistamaan, on syytä mennä lääkäriin.
1. Yrttiuutteet avuksi
Ensimmäinen tärkeä toimenpide on haavan puhdistaminen. Siihen voi käyttää veden lisäksi laimennettua yrttiuutetta. Esimerkiksi punahattu soveltuu tähän tarkoitukseen. Punahattu-uutetta voi myös tiputtaa muutaman tipan itse haavaan, minkä jälkeen kohde suojataan laastarilla. Myös siankärsämö, poimulehti, kultapiisku ja kehäkukka ovat haavan desinfioinnissa tuttuja yrttejä, joista valmistetaan hoitavia uutteita.
2. Vanhat kotikonstit
Aloe vera tarjoaa hyvän avun lievissä ihovaurioissa. Valmista aaloegeeliä on tarjolla luontaistuotekaupoissa, mutta sitä saa myös keittiön ikkunalaudalla mahdollisesti kasvavasta lääkeaaloesta. Katkaise vain kasvin lehti ja purista siitä hyytelöä! Aaloe edistää uuden ihokudoksen muodostumista. Myös piharatamon lehteä voi hyödyntää haavan hoidossa.
3. Ravintolisät tueksi
Ihovaurion korjaamisen tukihoitona voi käyttää A-, E- ja C-vitamiinia sekä sinkkiä, joka voimistaa A- ja C-vitamiinien vaikutusta ja auttaa haavojen umpeutumisessa. E-vitamiini nopeuttaa ihon elpymistä. Myös B-vitamiinia tarvitaan paranemisessa. Helokkiöljy- ja tyrnivalmisteet edistävät ihon hyvinvointia.
Timo Elo
- Julkaistu 15.06.2009
Artikkelin avainsanat
Ei avainsanoja
Kirjoita uusi kommentti
Lisää aiheesta
Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...
Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden haitoista ja eduista on väitelty pitkään Suomessakin. Viime kesänä julkaistiin...
function laske() { var paino var pituus var indeksi paino = parseFloat(document.lomake.T1....
Kaikki jutut
Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...
Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...
Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...
Lily.fi - Kauneus
Kysely
K&T-klinikka
Kokosimme kaikkien asiantuntijoidemme vastaukset yksiin kansiin ja perustimme K&T Klinikan. Kysy mitä vain lehtemme aihepiiristä, asiantuntijamme löytävät sinulle vastauksen.
Näistä keskustellaan

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.












