luonnonkosmetiikka

Luonnonkosmetiikan lyhyt oppimäärä

Mitä luonnonkosmetiikka on? Mikä siitä tekee normaalia vihreämpää? Mistä sen tunnistaa aidoksi?

Luonnonkosmetiikan osuus kaikesta käytetystä kosmetiikasta on huimassa kasvussa. Kysynnän lisääntyessä vihreä kauneudenhoitovalikoima karttuu ja jopa alan jätit lanseeraavat keskivertoa vihreämpiä tuotteita tai hoitolinjoja. Luonnonkosmetiikkaan suhtaudutaan usein varauksellisesti, koska kosmetiikan luonnollisuutta säätelevää lainsäädäntöä ei ole olemassa. Kaikkea kosmetiikkaa kuitenkin valvotaan samoilla laeilla ja asetuksilla, ja siksi luonnonkosmetiikkaa voidaan pitää yhtä turvallisena kuin tavallistakin.

Ainekset luonnosta

Luonnonkosmetiikan ideana on tukea ja normalisoida ihon toimintaa luonnollisista raaka-aineista valmistetuilla tuotteilla. Synteettisiä aineita tai pitkälle jalostettuja luonnonaineita ei käytetä. Kemikaalittoman kosmetiikan suosiminen vähentää sekä elimistön että luonnon kuormitusta.

Puhtauden lisäksi luonnonkosmetiikka houkuttelee eettisyydellä. Sertifioidut sarjat pyrkivät kuormittamaan luontoa mahdollisimman vähän kaikissa tuotantovaiheissa kasvien keräämisestä pakkaamiseen ja tuotteiden kuljettamiseen. Uhanalaisia kasveja ei käytetä, ja eläinperäisistä aineosista sallitaan ainoastaan kivuttomasti tuotetut kuten mehiläisvaha.

Laidasta laitaan

Vihreitä vaihtoehtoja löytyy laidasta laitaan. Yksi kiinnittää huomiota pakkaukseen, toinen ottaa selvää tuotannon ympäristöystävällisyydestä. Joku haluaa toiselta puolen maapalloa kuljetetun kemikaalittoman tuotteen, ja toiselle kotimaisuus ja tuotannon pienimuotoisuus on tärkeää.

Suomessa luonnonmukaisille kosmetiikkatuotteille ei ole virallista määritelmää tai merkintää. Sanoilla natural, luonnollinen, vihreä ja luonto markkinoidaan kaikenlaisia kauneudenhoitotuotteita. Onko sillä sitten merkitystä, onko tuotteessa vain ripaus luonnollista aineosaa vai onko se keskivertoa vihreämmin tuotettu, kokonaan luonnollinen tai jopa ainoastaan biodynaamisesti viljellyistä kasveista saaduista aineosista koottu?

Halutessaan mahdollisimman puhdasta luonnonkosmetiikka on oltava tarkka, luettava tuoteselosteet läpi ja perehdyttävä asiaan. Pro luonnonkosmetiikka ry pyrkii saamaan säännöt luonnonkosmetiikan markkinointiin Suomessa. Yhdistyksen jäsenet tuovat maahan muualla Euroopassa sertifioituja kosmetiikkasarjoja.

Selkeyttävät sertifikaatit

Tuotteet ovat varmasti sitä, mitä antavat olettaa, jos niille on myönnetty kontrolloidun luonnonkosmetiikan merkki. Luotettuja ja hyvin tunnettuja merkkejä ovat muun muassa ranskalaisen Cosmebion myöntämät Eco ja sitä tiukkakriteerisempi Bio sekä Bion saksalainen vastine BDIH.

Merkkien ja sertifikaattien kriteerit vaihtelevat jonkin verran, mutta pääasiat ovat samat: Raaka-aineina käytettävät kasvit tulevat kontrolloiduilta luonnonmukaisilta viljelmiltä tai ne kerätään villeinä niin usein kuin mahdollista. Tuotteiden valmistuksessa tai kehitystyössä ei ole käytetty eläinkokeita. Epäorgaanisia suoloja ja mineraaleja, pitkälle jalostettuja luonnon aineita, keinotekoisia väriaineita, synteettisiä hajusteita tai mineraaliöljyjä ei ole käytetty tuotteiden raaka-aineina. Emulgaattorit ja tensidit on valmistettu luonnollisista raaka-aineista, ja säilöntään on käytetty vain luonnollisia tai luontaisenkaltaisia säilöntäaineita.

Tarkat tiedot kriteereistä löytyvät Cosmebion sivulta www.cosmebio.org ja www.kontrollierte-naturkosmetik.de. Suomenkielistä tietoa luonnonkosmetiikasta sekä muun muassa linkit edellä mainituille sivuille on listattu Pro luonnonkosmetiikka ry:n kotisivuille osoitteeseen www.luonnonkosmetiikka.fi.

Kenelle sopii?

Luonnonkosmetiikan valikoima on laaja, ja tavanomaisten versioiden tapaan kaikki tuotteet eivät tietenkään sovi kaikille. Useat synteettisille aineille herkistyneet löytävät iholleen sopivia tuotteita vain luonnonkosmetiikkasarjojen valikoimista.
Jotkut allergikot voivat saada luonnonkosmetiikasta hyvinkin pahoja reaktioita, sillä se sisältää allergeeneja siinä missä muukin kosmetiikka, usein jopa enemmän. Reaktioita voivat aiheuttaa esimerkiksi lanoliini, bentsoehappo, mehiläisvahat, propolis, E-vitamiini tai yrttiuutteet.

Teksti Kaisa Hatakka-Huhtala kuva Thomas Broumand

  • Julkaistu 17.06.2009

Artikkelin avainsanat

Ei avainsanoja

  32   16

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Lisää aiheesta

Kt15 ekokasvo

1. Varaa aikaa. Käytettyjä vaatteita pitää tutkia ja sovittaa rauhassa, sillä niitä ei voi...

KT9 luomutukka

Hilseilyä, kutinaa ja ärtymystä. Arka Päänahka voi oireilla hiusvärien ja -tuotteiden vuoksi. Apu löytyy ekokampaajan opeista.

KT9 heidinmeikit

  1. Piirrä ensin rajauskynällä raja aivan yläripsien tyveen. Kynärajaus on vähän kuin...

venustaulukkoweb

Etsi taulukosta syntymävuotesi ja katso, missä Venus on sijainnut syntymäpäiväsi aikaan. Se on Venus-...

0109muuttujaaloitus

Tamperelainen Emma-Liisa Lallukka, 20, halusi uuden hiusmallin ja pirteämmän värin ilman pelkoa tyvikasvusta.

horoskooppi_kauris

Kauriin henkilökohtainen tuoksu on ajaton, kestävä ja laadukas klassikko. Kauris, katso taulukosta Venus-merkkisi...

horoskooppi_paa0209

Vesimies on oman tiensä kulkija, ja hänen tuoksunsa on omaperäinen. Venus Jousimiehessä Kokeilevana ja...

Kaikki jutut

Kt16energiaa

Näin saat lisää energiaa: Mikael Fogelholmin vinkit: Hae tsemppiä musiikista Musiikilla voit niin pirist...

Svol kotijumppa

    LÄMMITTELY 26.01.2012

Ensimmäinen kuukausi on alkanut hyvin ja olen käynyt liikkumassa useita kertoja viikossa ja mieli on siitä totta...

Vuokatti-juoksu-1

- Lenkkien vauhti ei saa olla liian kova. Peruslenkillä pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta (neljän...

kilpailutalue_nosto

Ohjeita on noudatettava tarkasti. Mitään ylimääräistä ei saa syödä, mutta mitään ei myöskään saa jättää pois eikä korvata...

Hiusvarit

Ihonvärin mukaan: 22.09.2011

Blogi nina

Mennyttä loppuvuotta ja joulukuuta miettiessäni täytyy todeta, että omassa elämässäni joulu-...

Hannantehoviikkoresepti

Kyseessä ei ole siis mikään tiukka dieetti, vaan pääset opettelemaan monipuolista ruokavaliota tuntematta nälkää. Jos olet kovin...

Lily.fi - Kauneus

Photobucket
Toivottiin juttua kiharoista, mutta myönnetään heti alkuun etten ole mikään tukkaekspertti! Tässä kuitenkin oma  lämpörullilla tehty ver...
Lue lisää »
46844
Sain kaverilta järkkäriä(CANON EOS 500D) lainaan,  ja joo käyttö onnistuu, helpot toiminnot ja näin, mutta en jaksa pidellä sitä kauaa. M...
Lue lisää »
46838
Sain hyvää inspistä lähteä kiertämään Rovaniemen alennuksia ja kirpputoreja ja kieltämättä todella onnistunut reissu pikku pikku pakkasista...
Lue lisää »
46806
Nyt tehdään karvasta asiaa. Tarkemmin sanottuna häpykarvoista. Aihe on ollut enenevissä määrin tapetilla paljon viime aikoina, enkä tarkoita...
Lue lisää »
46778
Tervetuloa rekkis: Kyseessä siis meikän ihan uusi ja sopivan piikikäs tukka. Ei lapsen vessatreenausvinkkejä, kuten otsikosta voisi pääte...
Lue lisää »
46719
Yläasteella pojat kasvattivat hiuksensa olkapäille asti ja mitä räjähtäneemmältä kuontalo näytti, sitä siistimpi se oli. Saattoi toki olla...
Lue lisää »
46662
Perjantain kunniaksi, löysin netistä tälläisen ihanan iltameikki opastuksen. Please enjoy ...
Lue lisää »
46578
Kun luin 10/2011 Trendin, päätin että haluan vaalentaa kulmakarvani. Kokeilla. Kansikuvamallin kuvakarvat oli vaalennettu näkymättömiin.&n...
Lue lisää »
46540
It's been a while since I last posted anything on this blog. I've just been really busy with trying to get some sence into my master thesis. Now my to...
Lue lisää »
46294
Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta. Viime vuoden lopulla Lumen...
Lue lisää »

Muissa lehdissä

Vh5 kauneus

Oliivi- eli öljypuu (Olea europaea) on ollut kauan Välimeren kulttuurien elinkeinon ja vaurauden lähde. | Voi hyvin

Vh4 hiukset

Ihmisillä on keskimäärin 100 000 luonnollista, värjättyä, kiharrettua tai muuten käsiteltyä hiusta. Päivittäin niitä tipahtelee pois 20–150. | Voi hyvin

Kysely

Mitä uskot tämän vuoden tuovan tullessaan?:

Näistä keskustellaan

Kthovilukijablogi

Viime vuonna seurasin saksalaisten Emmin ja Leon sähköpostikirjeenvaihtoa, pääsin tutustumaan Rikhard III:n...

Ktpinnallisetblogi

Olen pihissyt ulkonäön arvostelemisesta Pinnallisissa ennenkin, mutta aihe on niin tärkeä, etten malta olla palaamatta siihen.

mieli

Ahdistus on normaali tunne, mutta pitkään jatkuvana se saattaa haitata elämää. Näin lievität pelon tunteita.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa nimenomaan rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.