Joogahuone web

K&T:n joogakoulu: Eri joogamuodot aloittelijan testissä II

Toinen tunti: sivanandajoogassa ehdittiin tehdä vaikka mitä hengitysharjoituksista rentoutumiseen.

Kauneus & Terveys -lehdessä esiteltyjen joogamuotojen testaus jatkuu! Suuntasin sivanandajoogatunnille Helsingin Joogahuoneeseen. Salissa oli kivasti tilaa. Kynttilät paloivat ja orkideat kukkivat. Kun me tunnille osallistujat valuimme hiljalleen saliin, nauhalla toistettiin alkumantraa. Tyynyjä, vöitä ja mattoja sai salista lainata.

Tunnin ohjaaja oli sivanandajoogaohjaajaksi Intiassa valmistunut Eija Pusila-Verona. Sivanandajoogaa ei ole Suomessa kovin monessa paikassa tarjolla, joten olin iloinen löydettyäni tämän tunnin.

Tunti alkoi pienellä hiljentymisellä. Makasimme selällämme jalat ja kädet hieman levitettyinä eli savasanassa (suomeksi ”kuolleen asento” tai ”kuolleen miehen asento” – ei mikään kaikkein ihanin nimi asanalle). Olin porhaltanut paikalle viime tingassa, joten olin kaikkea muuta kuin joogisessa rauhassa tunnille saapuessani. Pieni hiljentyminen tuli tarpeeseen.

Hetken rauhoittumisen jälkeen siirryimme istumaan. Lausuimme kolmesti om-mantran, jolla keho ja mieli valmistetaan vastaanottamaan harjoitukset keskittyneesti ja itseään kuunnellen.

Seuraavaksi teimme palleahengitysharjoituksen, jonka tarkoitus on hieroa sisäelimiä ja puhdistaa kehoa. Tämä hengitysharjoitus tehdään siten, että hengitetään perättäin nopeita uloshengityksiä palleata sisään supistaen. Sisäänhengityksellä pallea vapautetaan.

Seuraava hengitysharjoitus oli vuorosierainhengitysharjoitus, jossa peitetään sieraimia vuorotellen, hengitetään yhdestä sieraimesta kerrallaan ja pidätetään välillä hengitystä. Tämän harjoituksen tarkoitus oli Pusila-Veronan mukaan tasapainottaa kehon ja mielen aktiivista ja passiivista puolta.

Nämä hengitysharjoitukset muistuttivat minua harjoituksista, joita kokeilin muutaman päivän joogaretriitillä Kadermon saarella Hangon edustalla jokin vuosi sitten (The Midnight Sun Ashtanga Yoga Retreat). Huomasin silloin, kuinka suuri vaikutus mielellä ja olotilalla on fyysisiin tuntemuksiin hengitysharjoituksen aikana. Minusta hengityksen pidättäminen tuntuu hermostuneessa mielentilassa epämiellyttävältä, mutta rauhallisella sisäisellä hetkellä hengitystä voi pidättää paljon pidempään ilman tuntemusta, joka muistuttaisi edes pikkiriikkisesti paniikkia

Sivanandajoogaan kuuluvat hengitysharjoitukset ja joskus myös mantran lausuminen, joten jos joogalta haluaa vain ja ainoastaan joogaliikkeitä, kannattaa valita jokin muu joogamuoto.

Seisomaliikkeet aloitettiin aurinkotervehdys-liikesarjalla. Olen kokeillut aurinkotervehdyksiä monilla eri tunneilla (astangajoogassa, hotjoogassa, liikuntakeskuksen joogissa, työväenopiston joogassa), ja aina ne on tehty vähän eri tavoilla. Jokainen joogalajinsa ja -opettajansa on omanlaisensa! Tämän tunnin aurinkotervehdykset muistuttivat työväenopiston joogatuntien aurinkotervehdyksiä: liikkeistä tehtiin hieman kevyempiä versioita kuin esimerkiksi astangajoogassa. Aurinkotervehdyksen jälkeen vuorossa oli esimerkiksi päälläseisontaan valmentavia liikkeitä (muutamat tunnilla seisoivat päällään aivan suvereenisti!), niska-hartiaseisontaa, selkää vahvistavia ja kiertäviä liikkeitä, erilaisia venyttäviä liikkeitä.

Sivanandajoogaan kuuluu se, että venytyksen jälkeen tehdään vastaliike toiseen suuntaan, niin tälläkin tunnilla. Välillä teimme myös pieniä rentoutumisia liikkeiden välissä (esimerkiksi lapsen asennossa, johon opastettiin Kauneus & Terveys -lehden joogajuttu numerossa 12/2011). Joogassa usein aktiivisuus ja passiivisuus seuraavat toisiaan. Lopputulos on rauhoittunut mutta virkeä olo!

Sivanandatunti kesti 90 minuuttia. Fyysiseltä rankkuudeltaan tunti oli mielestäni suunnilleen samaa tasoa kuin viimeksi kokeilemani iyengarjoogatunti. Suihkuun ei ollut pakko päästä, eikä siihen olisi ollut salilla mahdollisuuttakaan. Aloittelijana tälläkin tunnilla oli luonnollisesti mahdollisuus tehdä vaikeimmista asennoista vain helpoin versio. Vaikeampiin versioihin edetään omaan tahtiin. Sekä iyengarjooga että sivanandajooga ovat oivia joogamuotoja vaikkapa äideille ja tyttärille yhteiseksi harrastukseksi.

Tunnin lopuksi rentouduttiin ruhtinaallisesti selinmakuulla. Harjoitus loppui aivan kuten se alkoi. Olo oli selvästi positiivisempi ja rauhoittuneempi kuin ennen tuntia.
Vielä lopuksi lausuimme lyhyen mantran. Pusila-Verona kertoi, että mantran lausumisen tarkoitus on rauhoittaa ja äänen väreilyn – siis ihan fyysisenä asiana – on tarkoitus luoda kehossa hyvää oloa.

Eräs tuttavani kertoi minulle kerran ystävästään, keski-ikäisestä naisesta, joka oli lopettanut vanhenemisen pelkäämisen aloitettuaan joogan. Tämä kuulostaa hyvältä – ja järkeenkäyvältä! Kun jooga kerran kehittää kehoasi jatkuvasti vetreämmäksi ja vahvemmaksi ja samanaikaisesti houkuttelee hyvän olon sisääsi ja positiivisia ajatuksia mieleesi, jää huolille vähemmän tilaa. Pelkästään se kokemus, että tekee omalle keholleen ja mielelleen hyvää, vie pitkälle.

  • Ilmestynyt lehdessä 13/2011
  • Julkaistu 27.10.2011

Artikkelin avainsanat

jooga, K&T:n joogakoulu, sivanandajooga
  19   0

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
Roskapostin esto
Kyselyllä ehkäistään lomakkeen roskaposti- ja haittaohjelmien käyttö.

Kommentit

Vanheneminen ei lopu, jos elää!
Sensijaan vanheneminen saattaa olla joogaten vaivattomampaa. Ja bonuksena: jooga voi lisätä itsetuntemusta, mikä on mainio löytö elämässä, nuorena ja vanhana.

Salme Taskinen
# 20.11.2011 20:24   7   0 X Ilmoita asiaton viesti

Lisää aiheesta

Annaperhopien

"On aikainen aamu. Hengitän keuhkoihini joogasalin pistävän katkuista ilmaa. Jostain älynvälä...

Annaperhopien

"Olen sillä tavalla lapsellinen ihminen, että­ suhtaudun aina epäilevästi asioihin, jotka ovat liian...

Kt6 tuoksut

Me tapasimme Ruotsin-laivalla syksyllä 1996. Kohtaamisemme oli ihana, mutta ei siinä mitään suoranaista...

Kt5funk6

1 Liike alaselkäkivuista kärsiville Asetu kylkimakuulle ja pidä jalat koukussa. Risti sormet takaraivolle.

KT12 jooga

Kauneus & Terveys -lehdessä numero 12 alkoi kolmiosainen joogakoulu. Tule ihmeessä mukaan tutustumaan joogaan!...

Joogasali

Ensimmäinen tunti: iyengarjoogan jälkeen olo oli seesteinen ja positiivinen.

kuinka_karkottaa_vasymys

Jos kuulut kaamosväsymyksen raskauttamiin, olet luultavasti jo huomannut kaamoksen epäsuotuisat vaikutukset:...

Kaikki jutut

Hammashygienia

Puolison, ystävän, työtoverin tai treenikaverin suusta leijaileva epämiellyttävä haju saa nyrpist...

Miahoyto

1. ALKU ”Minulla on aina ollut vaikea iho. Se on todella kuiva ja rasittuu vuodenaikojen vaihtelusta. Halusin kä...

Leijona

Leijona 23.7.-22.8. 22.09.2014

Rapu

Rapu 21.6.-22.7. 22.09.2014

Neitsynaamai

Hoida itseäsi ja unohda toisten syyttely. Jokaisen tähtimerkin kannattaa puuhastella jotakin pientä, uskoa itseens...

Hammashygienia

Puolison, ystävän, työtoverin tai treenikaverin suusta leijaileva epämiellyttävä haju saa nyrpist...

Raitajalat2

Olen palannut kotiin ulkomaan lennolta. Tuijotan jalkaani, joka on silminnähden turvonnut. Sukasta on jäänyt...

Rapu

Rapu 21.6.-22.7. 22.09.2014

Kysely

Millaisesta parfyymista eniten pidät:

Näistä keskustellaan

Hammashygienia

Pahanhajuinen hengitys on kiusallinen vaiva etenkin läheisille. Kantaja on kiitollinen huomautuksesta, koska hän ei itse välttämättä huomaa...

Eija kallioniemi

Lue keliaakikon hyödylliset matkailuvinkit. Eija Kallioniemi neuvoo blogissaan, miten saa tilattua ruokaa matkoilla.

Olen 22-vuotias nainen. Kuukautiseni ovat melko tavanomaiset. Minulla ei ole kipuja eikä kovin runsaita vuotoja. Olen...

Temperamentti nosto

Pitkiä katseita, merkitseviä hymyjä ja kuumotusta mahanpohjassa – rakkautta ensi silmäyksellä. Vai sittenkin silkkaa biologiaa?

kilpailutalue_nosto

Sairaaladieetin nimellä kulkevan klassikkokuurin tarkoituksena on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa rasvan palamista.

atkinsjuttu

Tämä pikakuuri perustuu suurimmaksi osaksi nesteenpoistoon

antiage_nosto

Käsien, jalkojen ja kainaloiden hikoilun kiusallisuuden tietää jokainen. Jos piina käy päivittä...

Kt8 vinkit

Poimi parhaat ideat ja varusta meikkipussisi kesään! Oikein valmistautunut voi nauttia lomasta ja auringosta täysin siemauksin.